Itämeren tulevaisuus ratkaistaan maalta käsin – ”Tätä mahdollisuutta olisi sääli jättää käyttämättä”

Ainutlaatuinen, herkkä ja tärkeä – tätä kaikkea on Itämeri. Sen äärelle moni suomalainen hakeutuu kaivatessaan hiljaisuutta ja rauhaa. Sen rannoilla vietetään elämän tärkeitä ja juhlallisia hetkiä, opetellaan uimaan ja onkimaan, pilkitään ja hiihdetään. Itämeren aalloille mahtuvat niin purjehtijat, risteilijät kuin ammattikalastajatkin. Se rakentaa ihmisen suhdetta luontoon.  

Itämeri on valitettavasti myös yksi maailman saastuneimmista meristä, joka kärsii erityisesti rehevöitymisestä ja veden samentumisesta. Rehevöitymisen vaikutukset näkyvät esimerkiksi silloin, kun kesän paahteisina päivinä vedessä odottavat myrkynvihreät sinileväkukinnot ja uimareissu jää väliin. Suomessa erityisesti Itämeren rannikkovedet voivat huonosti. 

Itämeri on pieni ja matala meri, ja sen hitaasti vaihtuva vesi on sekoitus jokien tuomaa makeaa vettä sekä suolaista valtamerivettä. Vain harvat lajit viihtyvät Itämeren murtovedessä. Se on monille makean veden lajeille liian suolaista, ja valtamerilajeille puolestaan liian makeaa. Itämeren lajien elinympäristö on kuitenkin muuttunut. Lämmennyt merivesi ja muutokset suolapitoisuudessa muuttavat vedenalaisen kasvillisuuden ja kalojen elinoloja.  Itämeren vesi on vähäsuolaista ja kerrostunutta, ja se vaihtuu hitaasti Pohjanmereltä Tanskan salmien kautta virtaavan valtameriveden kanssa. Otollisten sääolosuhteiden myötä, noin kymmenen vuoden välein, Pohjanmereltä virtaa voimakkaammin suolaista vettä Itämerelle suolapulsseina. Suolapulssit sekoittavat vettä ja vähentävät pohjan happikatoa. Viime vuosikymmenien aikana suolapulssit ovat harventuneet, ja hapettomien pohjien pinta-ala on kasvanut. Viileää ja hapekasta vettä suosivat lajit, kuten siika ja rakkohauru, kärsivät Itämeressä tapahtuneista muutoksista.  

Vesiensuojelu on avainasemassa Itämeren rehevöitymisen hillitsemisessä – mutta mitä se tarkoittaa? 

Kartalta katsottuna Itämeren ja mantereen välissä on rantaviivan piirtämä selkeä raja. Se on tarkka ja yksinkertainen: tähän päättyy maa, ja tästä alkaa meri. Todellisuus ei kuitenkaan ole yhtä yksiselitteinen. Maan ja meren välillä on yhteys. 

Rantavesi on tummaa ja sameaa, syvemmällä vedessä pohjaan asti on vaikea nähdä. Itämereen on päätynyt vuosikymmenien ajan ihmistoiminnan vaikutuksesta liikaa ravinteita, jotka ovat aiheuttaneet levien ja vesikasvien liiallista kasvua. Se on synnyttänyt Itämereen haitallisen noidankehän: mitä enemmän vedessä on levää, sitä enemmän merenpohjassa kuluu happea. Hapeton ja vähäsuolainen vesi ei ole ihanteellinen elinympäristö Itämeren lajeille.  Syvien pohja-alueiden hapettomuuden vuoksi suurin osa Itämeren turskan lisääntymis- ja elinalueista on jo menetetty. 

Vaarana on, että Itämeren vedenalainen maailma yksipuolistuu. Itämeren pohjassa on jo alueita, joilla ei ole lainkaan elämää. Erityisen tärkeää on huolehtia Itämeren monimuotoisuuden kannalta tärkeistä lajeista, kuten meriajokkaista, rakkolevistä ja sinisimpukoista. Ne tarjoavat monille Itämeren lajeille suojaa ja ravintoa. 

Joet ja purot ovat osa maan ja meren välistä yhteyttä. Rannikkoalueen virtavedet laskeutuvat lopulta Itämereen, kuljettaen mukanaan sade- ja tulvavesien huuhtomia ravinne- ja kiintoaineita läheisiltä pelloilta ja talousmetsistä. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyneiden sääri-ilmiöiden, kuten kuivuusjaksojen, yleistyneiden rankkasateiden ja tulvien vaikutuksesta ravinnekuormitusta päätyy vesiin entistä enemmän. Pelloille ja metsätalousalueille nousevat tulvat sekä leutojen talvien aikaan että keväisin ovat yleistyneet esimerkiksi Länsi-Uudenmaan alueella. 

Hitaasti ja mutkittelevasti virtaava vesi on hyvä merkki. Ravinteiden ja kiintoaineiden päätymistä Itämereen pyritään vähentämään hidastamalla veden virtaamista ja lisäämällä valuma-alueiden vedenpidätyskykyä. Kyse on vesiensuojelusta, joka on kattotermi erilaisille vesistöalueilla tehtäville toimille, joiden tavoitteena on hillitä ihmisen toiminnasta aiheutuvaa ympäristökuormitusta. Rankkasateiden aiheuttamat runsaat ja nopeasti liikkuvat vesimäärät eivät aina mahdu alkuperäiseen uomaan, vaan nousevat pelloille. Tällöin yksi ratkaisu on rakentaa kaksitasouoma, joka parantaa alueen kykyä pidättää vettä tarjoamalla vedelle enemmän tilaa, mihin kerääntyä: vesi nousee alkuperäisestä uomasta ylemmäs, sen yhteyteen rakennetulle kasvipeitteiselle tulvatasanteelle. Kasvipeitteisestä tulvatasanteesta irtoaa veteen vähemmän maa-ainesta kuin pellosta. 

Viisi vuotta vesiensuojelutyötä Länsi-Uudellamaalla – kiinnostus vesiensuojelua kohtaan on suurta 

Maanomistajilla on tärkeä rooli vesistöjen hyvän ekologisen tilan ylläpitämisessä. WWF aloitti vesiensuojelutyön Länsi-Uudellamaalla yhteistyössä maanomistajien kanssa viisi vuotta sitten, ja pian havaittiin, että tulvaherkällä maa- ja metsätalousalueella on erityisen suuri tarve vesienhallinnalle. 

Selitys tähän löytyy lähihistoriasta. Maan muotoja on muutettu ihmisten toimesta: Suomessa on tehty aikoinaan paljon muun muassa ojituksia, purouomien suoristuksia sekä luontaisesti vettä varastoivien kosteikkojen ja soiden kuivatusta. Tämä on johtanut siihen, että vedet ja niiden mukana kulkeutuvat ravinteet ja kiintoaineet valuvat pelloilta, metsistä ja asutusalueilta suoraan jokiin ja puroihin, jotka kuljettavat aineet edelleen Itämereen. Vahinkojen korjaaminen vie aikaa, mutta pitkäjänteisen työn tuloksena vesistöt voivat saavuttaa paremman ekologisen tilan. 

Viidessä vuodessa Länsi-Uudellamaalla on saatu paljon aikaan. WWF on rakentanut yhteistyössä maanomistajien kanssa alueelle yli 20 kosteikkoa, lukuisia kaksitasouomia ja pohjakynnyksiä. Lisäksi suoristettuja uomia on ennallistettu takaisin luonnonmukaiseen muotoonsa. WWF:n sisävesivastaava Jenny Jyrkänkallio-Mikkola on ollut luotsaamassa WWF:n Länsi-Uudellemaalle keskittyvää vesiensuojelutyötä sen alkutaipaleesta asti. Hän korostaa, että yhteistyö maanomistajien kanssa on vesistöjen parantamisen kannalta todella tärkeää. 

”Maanomistajat ovat Itämeren ja muiden vesistöjen suojelussa avainasemassa, ja olemme lukuisissa hankkeissamme todistaneet ennakkoluulottomien maanomistajien intoa ja halukkuutta vesienhallinnan toimenpiteisiin kuten kosteikkojen ja kaksitasouomien rakentamiseen”, Jyrkänkallio-Mikkola kertoo. 

Tältä vesienhallintakohteet näyttävät – katso kuvagalleria

Tulevaisuudennäkymät vesiensuojelutyölle ovat lupaavia, ja toteuttamista odottavien vesiensuojelukohteiden lista on pitkä. 

”Voidaan sanoa, että alueella on saavutettu systeeminen muutos vesiensuojelussa, sillä maanomistajien kiinnostus kohteita kohtaan on suurempaa kuin mihin nykyinen rahoitus riittää. Tätä mahdollisuutta olisi hyvin suuri sääli jättää käyttämättä.” 

Jyrkänkallio-Mikkolan mukaan vesienhallinnan parantamista hankealueella aiotaan tulevaisuudessakin jatkaa sitkeästi. Työn edellytyksenä on kuitenkin rahoituksen jatkuvuus.  

”Erityisesti Vesienhoidon tehostamisohjelma on ollut merkittävä rahoituslähde työlle.” 

Vesiensuojelutyön jatkuvuuden turvaaminen on Itämeren kannalta tärkeää, sillä sen avulla mereen kohdistuvaa kuormitusta voidaan vähentää. Suojelu- ja ennallistamistyö auttavat ylläpitämään vesistöjen terveyttä ja ekosysteemien tasapainoa, sekä turvaavat kestävämmän ympäristön myös tuleville sukupolville.  

Valtiovarainministeriö ehdottaa luonnonsuojelurahoituksen leikkausta

Kesällä julkaistussa hallitusohjelmassa oli valonpilkahduksia vesiensuojelun osalta ja hallitusohjelman kirjauksissa näkyi vahva yhteinen tahto Suomen vesistöjen tilan kohentamiseen. Lisäksi Suomi on sitoutunut tavoittelemaan sisä- ja rannikkovesien hyvää ekologista tilaa vuoteen 2027 mennessä EU:n vesipuitedirektiivissä. Hallitusohjelmassa on sitouduttu jatkamaan vapaaehtoisia luonnonsuojeluohjelmia, joita ovat muun muassa METSO, Helmi, Nousu ja Vesiensuojelun tehostamisohjelma.

Valtiovarainministeriö julkisti maanantaina budjettiehdotuksensa, jonka pohjalta hallitus käy budjettineuvotteluihin 19.–20. syyskuuta. Budjettiehdotuksesta on luettavissa jopa 36 prosentin pudotus luonnonsuojelurahoituksessa edelliseen hallituskauteen verrattuna.

”Näistä lähtökohdista tarkasteltuna VM:n budjettiehdotuksen massiiviset leikkaukset juuri vesiensuojeluun ja -hoitoon ovat täysin vastuuttomia ja vastoin myös hallitusohjelman omia tavoitteita”, sanoo WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen.

Rahat luonnon ja ilmaston kannalta tärkeään työhön kannattaa sen sijaan ottaa ympäristölle haitallisista tuista, jotka toteutuessaan hidastavat ilmastotavoitteiden saavuttamista ja luontokadon pysäyttämistä. Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa on poistettu öljylämmityksestä luopumisen tuet, leikattu julkisen liikenteen rahoitusta ja poistettu tuki sähköautojen latauspisteille.

Luontokato ja ilmastonmuutos vaarantavat luonnon lisäksi myös ihmisten hyvinvoinnin. Vain elinvoimainen luonto voi taata pohjan kestävälle taloudelle ja hyvinvoinnille.

”Suomi on sitoutunut siihen, että niin sisä- kuin rannikkovesiemme ekologinen tila on hyvä vuoteen 2027 mennessä. Valtionvarainministeriön talousarviossa ehdotetut massiiviset leikkaukset vesienhoitoon tulevat vakavasti vaarantamaan tämän tavoitteen saavuttamisen. Toivon sydämestäni, että budjettiriihessä tähän saadaan täyskäännös ja vesien- ja merenhoitosuunnitelmien täysmääräiseen toteuttamiseen ohjataan riittävä rahoitus,” Jenny Jyrkänkallio-Mikkola sanoo.