Näkökulma: Rahoittajat ratkaisevat ilmastokriisiä kiihdyttävän terästeollisuuden suunnan

Rahoitussektorilla on keskeinen rooli terästeollisuuden puhtaan siirtymän toteuttamisessa. Yhtään uutta kivihiiltä käyttävää terästehdasta ei tulisi enää rakentaa, kirjoittaa WWF:n ilmasto-ohjelman johtaja Bernt Nordman.

Terästeollisuus on yksi maailman voimakkaimmista ilmastokriisin kiihdyttäjistä. Kivihiilen polttoon edelleen nojaava ala tuottaa noin kahdeksan prosenttia kaikista ihmiskunnan kasvihuonekaasupäästöistä. Globaalin ilmastokriisin hillitsemiseksi alan onkin siirryttävä nopeasti vähäpäästöiseen tuotantotapaan. Terästeollisuus ei kuitenkaan voi toteuttaa siirtymää yksin, vaan siihen tarvitaan erityisesti rahoitussektorin toimijoiden – kuten pääomasijoittajien ja investointirahoittajien – aktiivista ja aitoa vastuullisuutta.

Terästeollisuudessa tarvittavan muutoksen mittakaava on massiivinen. Kuvan kokoluokasta saa, kun vertailee keskenään globaalia ja kotimaista terästuotantoa. Suomessa ylivoimaisesti suurin yksittäinen päästölähde on SSAB:n Raahen tehtaat, jotka aiheuttavat noin 9 prosenttia kaikista Suomen päästöistä. Vaikka Raahen tehtaiden osuus kotimaan päästöistä on jättimäinen, tuotetaan Raahessa vain noin promille koko maailmassa valmistettavasta teräksestä. Globaalilla tasolla tarve – samoin kuin puhtaan siirtymän tarjoamat mahdollisuudet – on siis noin tuhatkertainen Suomeen verrattuna.

Verrattain pienestä osuudestaan huolimatta Suomessa, kuten muuallakin Pohjois-Euroopassa, on merkittävää potentiaalia vähäpäästöiselle teräksentuotannolle, ja globaaleilla markkinoilla suomalainenkin pääoma voi löytää tiensä hyvin monenlaisiin teräsyhtiöihin ja investointeihin. Sillä, minkälaiset terästehdashankkeet etenevät ja mitkä jäävät toteutumatta, on huomattava vaikutus siihen, kyetäänkö globaalia ilmastokriisiä hillitsemään ja sen aiheuttamia haasteita selättämään.

Aika terästeollisuuden puhtaalle siirtymälle on nyt, sillä yli kaksi kolmasosaa maailman kivihiiltä käyttävistä terästehtaista tulossa käyttöikänsä päähän vuoteen 2030 mennessä. Samaan aikaan teräksen kokonaiskysyntä kasvaa edelleen, ja etenkin Aasiassa tuotannon kokonaiskapasiteettia lisätään. Jos kapasiteetin lisäys toteutetaan investoimalla kivihiileen pohjautuvaan päästöintensiiviseen tuotantoon, tulevat puhtaan siirtymän kustannukset kasvamaan yhä suuremmiksi. Jo muutama vuosi sitten konsulttiyhtiö McKinsey arvioi globaalin terässektorin siirtymän vaativan lähivuosikymmeninä noin 4 400 miljardin dollarin investoinnit. Lukuun sisältyy terästehtaiden tarvitseman sähkön päästötön tuotantokapasiteetti.

Viime vuonna Science Based Targets initiative (SBTi) julkaisi ohjeistuksensa siitä, millä tahdilla terässektorin päästöjä tulee vähentää. Tämän aineiston pohjalta on helppoa päätellä, ettei yhtään uutta kivihiiltä käyttävää tuotantolaitosta tulisi enää rakentaa. Silti tällaisia tehtaita rakennetaan ja suunnitellaan rakennettavaksi edelleen. Rahoitustakin on valitettavasti tarjolla merkittävistä taloudellisista riskeistä huolimatta. Rahoitusalan toimijoiden onkin osattava katsoa pidemmälle tulevaisuuteen ja vietävä terästeollisuutta suuntaan, joka mahdollistaa kestävän hyvinvoinnin rakentamisen.

Päätöksen siitä, millainen teräksen tuotantolinja rakennetaan, tekee viime kädessä yrityksen operatiivinen johto. Rahoitussektorin toimijoilla on kuitenkin huomattavat mahdollisuudet ohjata investointipäätöksiä. Maailmalta löytyy esimerkkejä muun muassa teräksentuotantoon keskittyvistä aktivistisijoittajista, jotka pyrkivät maksimoimaan vaikutusvaltaansa omistamissaan yrityksissä. Esimerkiksi Storebrand on tehnyt tuloksekasta yhteistyötä Australian Center For Corporate Responsibilityn (ACCR) sekä Man Groupin kanssa JFE Holdingsin, yhden Japanin johtavan terästuottajan, sitouttamiseksi kohti puhtaampaa terästuotantoa.

Rahastojen salkunhoitajat ovat perinteisesti keskittyneet enemmän riskien, osakekurssien ja osingonmaksukyvyn arviointiin kuin vastuullisuuteen. Ilmastokriisi luo kuitenkin myös riskienhallintaan uusia ulottuvuuksia, tuoden vastuullisuuden ja taloudellisten riskien hallinnan yhä lähemmäs toisiaan. Esimerkiksi päästöintensiivisiin hiilikäyttöisiin masuuneihin perustuvaan tuotantoon sijoittamiseen liittyy merkittävä pääoman arvon romahtamisen riski, kun kysyntää saastuttaville tuotteille ei tulevaisuudessa enää ole. Vahvoja signaaleja kysynnän kääntymisestä yhä vahvemmin vähäpäästöiseen vihreään teräkseen on jo nähtävissä, ja monet terästä ostavat yritykset ovat ilmaisseet halunsa edistää terästeollisuuden siirtymää. Fossiilitalouden rahoittajia myös seurataan entistä tarkemmin, ja sitä mukaa imagoriskit kasvavat. Iso muutos on käynnissä myös raportointivaatimuksien saralla, eikä esimerkiksi omistusten ilmastovaikutuksia voi enää sivuuttaa julkisessa raportoinnissa.

Toinen puoli rahoitusalaa ovat yksittäisten investointien tarvitseman vieraan pääoman eli lainojen ja joukkovelkakirjojen markkinat. Tällä puolella näyttää olevan osakkeenomistustakin vähemmän työkaluja rahoituksen ilmastovaikutusten mittaamiseen ja seuraamiseen. Nyt onkin korkea aika asettaa myös ilmastovaikutuksiin, ilmastokriisiin liittyviin riskeihin ja muihin eettisiin näkökulmiin liittyviä ehtoja investointihankkeiden rahoitukselle. Yritysjohtajaa, joka pyytää rahoitusta uuden kivihiilikäyttöisen masuunin rakentamiselle, on siis kohteliaasti pyydettävä palaamaan suunnittelupöydän luo.

Terässektorin ilmastovaikutuksista ja päästöjen vähentämisen keinoista on tarjolla runsaasti julkista tietoa, ja myös rahoitusalan ammattilaisten on hyvä perehtyä perusasioihin. Kaikkia teräsyhtiöiden itse tarjoamia ehdotuksia ja väitteitä ei kannata pureksimatta niellä. Onneksi työkalujakin on tarjolla – muun muassa alle listattujen, teräksentuotannon vastuulliseen rahoitukseen keskittyvien aloitteiden, ohjeistuksien ja toimijoiden muodossa.

 

Teksti on julkaistu lyhyempänä versiona Kauppalehdessä 1.2.2024

Ohjelmajohtaja
Bernt Nordman