Neuvottelujen blokkaamista ja riittämätön päätös rahoituksesta – Bakun ilmastokokous ei täyttänyt toiveita
Bakun ilmastokokous päättyi pitkien ja vaikeiden neuvottelujen jälkeen tulokseen, joka ei ansaitse edes tyydyttävää arvosanaa. Mitä kokouksessa tapahtui ja mistä heikot kirjaukset juontavat juurensa?
Azerbaidžanin sunnuntaina päätökseen saatu COP29-ilmastokokous oli laajalti tuomittu ”välikokoukseksi” jo ennen sen alkamista. Kokouksessa nähtiinkin niin dramaattisia ulosmarsseja kuin peittelemätöntä ilmastotoimien jarruttamista. Lopulta kuitenkin päästiin laihaan sopuun ilmastorahoituksesta.
Jotta Bakussa tehdyt heikot kirjaukset ilmastorahoituksesta asettuisivat paremmin kehykseensä, on kokonaisuutta syytä tarkastella ilmastokokousten historian valossa. Vuonna 2009 Kööpenhaminan ilmastokokouksessa maailman maat sopivat ensimmäistä kertaa maailmanlaajuisesta ilmastorahoituksesta. Rahoituksella edistetään sekä ilmastonmuutokseen sopeutumista siitä pahimmin kärsivissä maissa että tuetaan kehittyviä maita edistämään kehitystään tavoilla, jotka eivät vahingoita ilmastoa. Asia kirjattiin virallisesti vasta seuraavana vuonna Meksikon Cancúnissa pidetyn ilmasto-COPin päätöksiin. Sovittu 100 miljardin vuotuinen rahoitustaso – joka saavutettiin vasta 2020-luvulla – ei perustunut kovinkaan vahvoihin analyyseihin todellisesta tarpeesta.
”Viidessätoista vuodessa tieto ja ymmärrys ilmastokriisin taloudellisista ulottuvuuksista on parantunut valtavasti. Ennen Bakun kokousta esitettyjen asiantuntija-arvioiden mukaan tarve on lähivuosien aikana suuruusluokkaa 1 300 miljardia dollaria vuodessa”, kertoo WWF:n ilmasto-ohjelman johtaja Bernt Nordman.
WWF odottikin Bakun kokoukselta uuden ilmastorahoitustavoitteen asettamista 1 000 miljardin dollarin tasolle. Monien muiden tapaan jouduimme pettymään. Aivan kokouksen viime metreillä sopu rahoituksesta saatiin aikaan, mutta vähimmäistavoitteeksi kirjattiin vain 300 miljardia dollaria vuodessa.
”Suomeksi sanottuna se tarkoittaa sitä, että globaali ilmastovelka kasvaa kohisten. Mitä kauemmin vitkutellaan, sitä hintavampi loppulasku tulee olemaan”, Nordman sanoo.
Uusi tavoite astuu voimaan vuonna 2026 ja sovittu rahoitustaso tulisi saavuttaa vuoteen 2035 mennessä.
”Vaikka 300 miljardia vuodessa voi tuntua suurelta summalta, on siitä puhuttaessa muistettava myös inflaatio. Hintatason noustessa summalla tulee vuonna 2035 saamaan aikaan paljon vähemmän kuin tällä hetkellä”, Nordman toteaa.
Ketkä maksavat ja ketkä saavat?
Bakussa rahoitusneuvottelujen hitaaseen etenemiseen vaikutti etenkin keskustelu siitä, mitkä maat katsottaisiin rahoituksen antajiksi ja mitkä saajiksi. Perinteinen jako kehittyneisiin ja kehittyviin maihin perustuu jo 27 vuotta sitten Kioton sopimuksessa sovittuun määrittelyyn.
”Historiallisesti suurin vastuu nykyisestä, vauhdilla kiristyvästä ilmastokriisistä on fossiilienergiaa polttamalla talouttaan kasvattaneilla länsimailla. Kriisi on kuitenkin jo niin pitkällä, ettei sen ratkaisemiseen tarvittavia summia löydy pelkästään Kioton sopimuksessa kehittyneiksi maiksi katsottujen valtioiden budjeteista”, Nordman toteaa.
Esimerkiksi Kiinassa, Intiassa ja Brasiliassa teollistumiskehitys on ollut varsin nopeaa, ja ne ovat jo varsin erilaisessa asemassa verrattuna kaikkein köyhimpiin kehittyviin maihin. Tuoreen analyysin mukaan Kiina on tuottanut vuodesta 1850 alkaen jo enemmän päästöjä kuin EU-maat yhteensä. Huomattava osa Kiinassa tilastoiduista päästöistä liittyy Eurooppaan tuotaviin hyödykkeisiin.
”Ilmastorahoituksessa puhuttaessa Kiinan rooli on hyvin keskeinen. Kiinalaista pääomaa on virrannut valtavia määriä kehittyviin maihin ja osa investoinneista voitaisiin myös laskea puhtaan siirtymän hankkeisiin.”
Bakun kokouksessa päädyttiin lopulta antamaan tällaiselle, niin sanotun globaalin etelän maiden keskinäiselle rahoitukselle entistä virallisempi status.
”Jotta tarpeeseen vastaava rahoitus voitaisiin jatkossa saada kasaan, keskusteluja maksajien ja saajien ryhmittelyn uudistamisesta on pakko jatkaa”, Nordman sanoo.
Tärkeitä taustatekijöitä saavutetun rahoitussovun heikkoudelle ovat myös maailman huonontunut turvallisuustilanne sekä viimeaikaiset käänteet suurvaltapolitiikassa. Esimerkiksi Venäjän hyökkäysota Ukrainassa ja sen myötä nousseet turvallisuushuolet ovat pakottaneet maita sotilaalliseen varautumiseen.
”Puolustusmenot imevät valtioiden resursseja, joita tarvittaisiin kipeästi puhtaan siirtymän toteuttamiseen. Tämän edessä Azerbaidžanin COP-presidentti oli täysin voimaton.”
WWF:n asiantuntijat kerääntyivät päivittäin käymään läpi neuvottelujen kulkua COP29-ilmastokokouksen aikana.
Jarrut päällä myös muissa neuvotteluaiheissa
Bakun ilmastokokouksen tunnelma oli alusta alkaen suhteellisen kireä. Heti ensimmäisenä päivänä yhdeksästä nousevan talouden maasta muodostuva BRICS-ryhmä teki aloitteen kriittisestä keskustelusta niin sanotuista unilateraalisista toimista. Näihin lukeutuu esimerkiksi EU:n hiilirajamekanismi (CBAM). Kiista viivästytti kokouksen alkua kokonaisella päivällä. Lopulta sovittiin, että keskusteluja tästä aiheesta jatketaan teknisellä tasolla myös ilmastosopimuksen puitteissa.
”Ilmastopolitiikan ja kauppapolitiikan yhtymäkohdista on ilman muuta syytä keskustella, mutta tässä kokouksessa toteutettu neuvottelustrategia ei varmasti lisännyt kehittyneiden maiden halua korottaa ilmastorahoitustarjoustaan”, Nordman sanoo.
Kun kokous lopulta saatiin kunnolla käyntiin, jäivät monet neuvottelulinjat junnaamaan. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillintää koskevissa neuvotteluissa fossiilitalouteen nojaavien maiden vastustus oli kovaa. Vaarana oli jopa se, että viime vuonna Dubain ilmastokokouksessa aikaan saatu sopu siirtymästä pois fossiilisista polttoaineista mitätöitäisiin.
”Fossiilisten polttoaineiden tukemisen lopettamisesta olisi mahdollista sopia Pariisin ilmastosopimuksen puitteissa, mutta yritykset edetä näissä keskusteluissa blokattiin.”
Lopulta myös ilmastonmuutoksen hillinnän osalta jouduttiin tyytymään mitäänsanomattomaan päätökseen siitä, että neuvotteluja fossiilisista polttoaineista irtautumisesta jatketaan tulevissa ilmastokokouksissa.
Suomen edelläkävijärooli murenee
Lähes parin sadan maan väliset neuvottelut vaativat yleensä aina tyytymistä kompromisseihin. Samalla on hyvä muistaa, että kaikkien – suhteellisen pienienkin – maiden toiminta vaikuttaa kokonaisuuteen.
”Kehittyvien maiden neuvottelijat tietävät tasan tarkkaan mitkä maat eivät ole pitäneet lupauksiaan ja nostavat hanakasti esiin esimerkkejä vastuun pakoilusta”, Nordman kertoo.
”Karu poliittinen realiteetti on, että Suomen nykyinen hallitus on vähentänyt rahoitustaan ilmastosopimuksen alaiselle Vihreälle ilmastorahastolle (Green Climate Fund) 40 prosentilla 60 miljoonaan neljän vuoden aikana. Ruotsin kansantalous on vain kaksi kertaa Suomea suurempi, mutta silti se ilmoitti ilmastokokouksessa Suomeen verrattuna yli kymmenkertaisesta, 700 miljoonan rahoituksesta rahastolle.”
Vaikka Bakussa tehty päätös rahoitustavoitteesta ei vastaa lähellekään globaalia tarvetta, se riittää haastamaan Suomen ilmastopolitiikan suunnan. Bakun sopimus osoittaa, että leikkausten sijaan Suomenkin tulisi vähintään kolminkertaistaa ilmastorahoituksensa.
”Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen kiemurteli epämukavan oloisena, kun kysyin häneltä, miten hallitus aikoo ’myydä’ ilmastokokouksen rahoituspäätöksen suomalaisille”, Nordman toteaa.
Heti perään hän antaa myös vastauksen.
”Ilmastorahoitus on sijoittamista vakaampaan ilmastoon ja turvallisempaan tulevaisuuteen. Kaikille.”
Auta Ilmasto-kummina
Kummina tuet poliittista vaikuttamistyötämme sekä ilmastonmuutoksesta kärsivien lajien ja elinympäristöjen suojelua koko kansainvälisen verkostomme voimin. Nyt on kiire toimia yhdessä!