Vänkäleuat kaupungilla lemmenpuuhissa
Uhanalaiset meritaimenet nousevat vuosittain mereltä lisääntymään jokiin. Hopeakylkisiä Itämeren kuninkaita voi nähdä kutemassa myös keskellä kaupunkia.
Lehdet heijastelevat lokakuisen auringon säteitä kirpeänraikkaassa aamupäivässä, aurinko langettaa kauniita sädekimppuja veden pintaan.
–Siellä välähti kylki komeasti! huudahtaa WWF Suomen kala-asiantuntija Matti Ovaska. Vieressä seisoo kuvaajia, kameroiden sulkimet nakuttavat ripeään tahtiin.
–Varmaan viisi- tai kuusikinkiloinen vonkale!
Ollaan Helsingin Vanhankaupunginkoskella, Vantaanjoen suulla, lähes keskellä Helsingin kaupunkia. Sillalla kököttää useampi mies kameroiden kanssa. Meneillään on taimenten kutu, jota innokkaat kalamiehet ovat saapuneet katsomaan ja kuvaamaan.
Sillalle mereltä lisääntymään nousseita vonkaleita on saapunut ihastelemaan kamera kaulassaan myös vapaapäiväänsä viettävä kalastuksenvalvoja Juha-Matti Hakala.
–Pari viime vuotta ovat olleet hyviä kutuvuosia. Näyttää tänäkin syksynä kaloja riittävän, laskettiin toistasataa lohikalaa kudulta, Hakala toteaa tyytyväisenä.
Pienemmät ojat ovat olleet myös täynnä kaloja. Muutama menestyksekäs vuosi on kuitenkin liian lyhyt aika sen toteamiseen, että tilanne olisi pysyvästi parantunut.
–Kyllä se on varmaan vaikuttanut, että verkkokalastusta on rajoitettu ja salakalastusta on saatu kitkettyä. Ja merellä pallopäiset kalastuksenvalvojat, hylkeet, ovat toimineet tehokkaasti, Hakala nauraa.
Harmaahylkeet vaikeuttavat verkkokalastusta rannikolla, koska ne syövät verkkoon tarttuneita kaloja ja vahingoittavat samalla verkkoja.
Voimalaitokset vaeltajia vastassa
Vanhankaupunginkoski jakaantuu kahtia, joista toinen mereen laskeva haara on kalatietä, toinen haara taas kulkee vanhan vesivoimalaitoksen kautta. Kun virtaus joessa on kova, vesimassat putoavat voimalaitoksen padon yli. Voimalaitoksen puoleiseen haaraan tulee kovempi virtaus ja lohet lähtevät nousemaan väärää haaraa pitkin.
–Siellä ne sitten hakkaavat päätään padon seinään, eivätkä pääse kudulle, Ovaska harmittelee.
Lähes kaikki Suomen suurimmista vaelluskalajoista ovat valjastettuja vesivoiman tuotantoon.
–Kalastuksen säätelyllä voidaan turvata nykyiset kannat, mutta jos halutaan palauttaa vaelluskalat alkuperäiseen runsauteensa, kalateitä pitää rakentaa lisää, Ovaska toteaa.
Luonnollisen lisääntymisen onnistuminen on kestävän lohikalakannan edellytys. Vanhat kalatiet ovat kuitenkin toimineet huonosti. Esimerkiksi Kemijoessa vain alimpaan voimalaitokseen on rakennettu kalatie. Joen muiden voimaloiden ohi vaelluskalat eivät siis pääse ja matka ylävirtaan kutualueille pysähtyy patoihin.
Salakalastajat kalojen riesana
Veden pinta heijastelee, eikä kunnon kuvia tahdo saada. Ison taimenen näkeminen saa huudahtamaan innostuneesti.
–Taas yksi kuopsuttelee pyrstöllään kutukuoppaa, Ovaska osoittaa matalikkoa joessa. Hiekkaiset ja soraiset kohdat joessa vetävät naarastaimenia kaivamaan itselleen hyvää paikkaa, johon lopulta laskea mätinsä. Kutevat taimenet jatkavat lemmentyötään autuaan tietämättöminä uteliaista katselijoista.
Lohi ja taimen ovat rauhoitettuja syyskuusta marraskuuhun joissa ja puroissa. Kaikki eivät kuitenkaan tyydy vain ihastelemaan uhanalaisia lohikaloja. Koskella jää kiinni vuodessa 400-500 luvatonta kalastajaa, muutama päivässä.
–Eilen aamulla tuli joku infopisteeltä kyselemään, että saako sitä ihan onkia tuossa sillan juurella? Eihän siinä saa, oli joku porukka salakalassa, Hakala pudistelee päättään.
Voimalaitoksen puoleiseen altaaseen kalastuksenvalvojat ovat virittäneet vaijereita, jotta laittomasti kalastavien vieheet jäisivät kiinni ja kalat saamatta. Silti sitkeitä yrittäjiä löytyy.
–Uhanalaisten kalojen laittomaan pyydystämiseen ei suhtauduta samalla vakavuudella kuin salametsästykseen, valitettavasti, Ovaska toteaa.
Kutupuuhat jatkuvat keskeytymättä, toisinaan suomuiset vaeltajat ottavat näyttävästi pärskähtäen yhteen. Kudulta meritaimenet palaavat takaisin merelle ja sieltä jälleen Vanhankaupunginkoskeen – filmitähtien tavoin salamavalojen välkkeeseen.
_____________________________________
Kosken vahti
Kuka olet?
Helsingin kaupungin kalastuksenvalvoja Juha-Matti Hakala. Olen tehnyt kalastuksenvalvojan hommia viitisen vuotta. Kalastanut olen seitsemänvuotiaasta ja kaloja kuvannut kahdeksan vuotta.
Mikä lohikaloissa viehättää?
Lohikaloissa kiehtovinta on niiden elinkierto, ne ovat kovin monimutkaisia otuksia.
Mikä on hienoin kalastuskokemuksesi?
Ehdottomasti hienoin paikka, jossa olen kalastanut, on Børselv Pohjois-Norjassa. Siellä on kristallinkirkas sulatejääjoki, joka virtaa kapeassa kurussa ja alakoskella vuono on usein tyyni. 15 vuotta olen siellä käynyt, se on todella seesteinen paikka.
Millä kalastat?
Lähes kaikki kalastusvälineitä on tullut kokeiltu ihan troolia myöten, mutta kyllä se perhokalastus on vienyt mennessään. Se on oikeastaan jo enemmän kuin pelkästään kalastusta, se on elämäntapa.
Mikä on parasta työssäsi?
Parasta on ylivoimaisesti se, kun kalat nousevat koskea. Se tarkoittaa sitä, että ollaan onnistuttu työssä.
Mitä muuttaisit Suomen kalapolitiikassa?
Maa- ja metsätalousministeriön. Sen toimintatavat ovat menneestä maailmasta. Vaikka onhan sieltäkin tullut niitä muutamia valonpilkahduksia, esimerkiksi uudet määräykset, jotka koskevat pyydettävän merilohen, meritaimenen, järvitaimenen ja muutaman muun kalan sallittuja alamittoja. Niistäkin saatiin tosin vääntää pitkään.
Teksti: Joonas Asukas