Vainottu ja vihattu tuntematon
Ahmaa sai tänäkin vuonna metsästää sen aiheuttamien porotappioiden vuoksi. Korvauksia ahman aiheuttamista vahingoista jaetaan kuitenkin tietämättä, kuinka moni poro todella kuolee ahman tappamana. Ahmasta tarvittaisiin kipeästi lisää tietoja, jotta korvausjärjestelmä olisi reilu sekä ahmalle että poronhoidolle.
Pakkanen paukkuu 15 asteessa, mutta Metsähallituksen puistomestari Petri Piisilän päätä ei palele. Työkseen luonnossa liikkuva rento ja rauhallinen pohjoisen mies on tottunut paljon pahempaan.
Ohut pilviverho tiputtelee harvakseltaan lunta, kun Piisilä hyppää moottorikelkan selkään ja suuntaa itäisessä Lapissa sijaitsevan Sallan erämaahan tarkoituksenaan etsiä maastosta tuoreita ahman jälkiä ja jätöksiä. Jäljittämiselle ja kakan keruulle on olemassa hyvä syy: ahmasta, huonoiten tunnetusta suurpedostamme, kaivataan lisää tietoa.
Kahdeksan ahmaa liipasimella
Ahma oli 35 vuotta täysin rauhoitettu, ja se luokitellaan Suomessa erittäin uhanalaiseksi. Viime aikoina Suomen ahmakanta on ollut lievässä kasvussa, mutta kasvu on tapahtunut lähinnä poronhoitoalueen ulkopuolella. Poronhoitoalueella ahmoja on Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan noin 100, ja koko maassa ahmoja on noin 250. Luvut ovat kuitenkin vain hajanaiseen tietoon perustuvia karkeita arvioita.
Viime vuosina Suomessa poronhoitajat ovat ilmoittaneet vuosittain noin 2 700 poroa ahman tappamiksi. Ilmoitettujen tappioiden määrä ja niistä poronhoitajille maksettu korvaussumma on noussut viimeisten kymmenen vuoden aikana tuntuvasti. Siitä johtuen maa- ja metsätalousministeriö (MMM) esitti alkuvuodesta 2017 poronhoitoalueelle kahdeksaa ahmankaatolupaa. Poronhoitajat hakivat ja käyttivät luvat nopeasti. Tänä vuonna ministeriö salli jälleen kahdeksan ahman metsästyksen poikkeusluvalla.
Ympäristöjärjestöjen mukaan erittäin uhanalaisen lajin tappamiselle on vaihtoehtoja. Esimerkiksi WWF:n mielestä porotalouden tappiot voitaisiin korvata oikeudenmukaisesti ottamalla käyttöön niin sanottu reviiri- tai oikeammin pesintäperustainen korvausjärjestelmä. Valtio maksaisi paliskunnalle vuotuisen korvauksen paliskunnan alueella onnistuneiden pesintöjen mukaan, kuten maakotkan kohdalla on tehty jo pitkään.
Tällöin ei olisi kiusausta raportoida muista syistä kuollutta poroa ahman tappamaksi, eikä poronhoitajien tarvitsisi käyttää nykyiseen tapaan aikaa ja vaivaa raatojen etsintään korvausten saamiseksi. Reviiripohjaisen korvausjärjestelmän myötä maakotkaan kohdistuva vaino on käytännössä loppunut.
”Ruotsissa tällainen järjestelmä on käytössä myös ahmalle, ja sen myötä ahman tilanne Ruotsin poronhoitoalueella on selvästi parantunut”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.
Kädenojennus poronhoidolle
Ahmankaatoluvat olivat varovaisuusperiaatteen mukainen kädenojennus poronhoidolle, sanoo maa- ja metsätalousministeriön ylitarkastaja Jussi Laanikari. Ministeriö hylkäsi ajatuksen reviiriperustaisesta korvausjärjestelmästä muutama vuosi sitten julkaistussa ensimmäisessä ahmakannan hoitosuunnitelmassa punnittuaan Paliskuntain yhdistyksen ja saamelaiskäräjien perustelut sitä vastaan.
Reviirinpohjainen korvausjärjestelmä vaatisi ahman jatkuvaa seurantaa, johon ei ole eikä tule rahaa. Rahoitus ahmatutkimukseen pitäisi saada suoraan Luken budjettiin, Laanikari sanoo.
Nykyinenkään korvausjärjestelmä ei ole Laanikarista hyvä. Niin sanottu Lex Halla -pykälä todennäköisesti poistetaan. Pykälä tuplaa petovahinkokorvaukset paliskunnissa, jossa suurpedot tappavat poroja erityisen paljon.
”Näyttää siltä, että Lex Halla luo epätervettä toimintaa”, Laanikari sanoo.
Myös Paliskuntain yhdistys haluaa Lex Hallan historiaan. Pykälä ei kannusta vahinkojen estämiseen. Korvausjärjestelmä kaipaa myös läpinäkyvyyttä ja petovahinkojen raportointi ei saisi kestää niin kauan kuin nyt. Uudella jo käytössä olevalla kännykkäsovelluksella poronomistaja voi lähettää porosta kuvia todisteeksi poron löytöhetken kunnosta koordinaattien kera. Korvausten hakeminen sähköistyy, joten byrokratia kunnissa vähenee ja tieto ajantasaistuu.
Virkamiehet etsivät neuloja heinäsuovasta
Kaikki – niin ympäristöjärjestöt, tutkijat kuin poronhoitokin – ovat samaa mieltä siitä, että ahmojen määrä, reviirit, pesinnät ja petovahinkojen todellinen mittaluokka pitäisi tietää eikä arvailla ennen kuin reviiriperustaisesta korvausjärjestelmästä voidaan päättää.
Metsähallituksen puistomestari Petri Piisilä löysi tunturin laelta kiikaroimalla mahdolliset ahman jäljet ja lähti tarkastamaan niitä kelkalla. Tällä kertaa jäljet olivat poron.
Ahma on melko tuntematon eläin, sanoo Luken tutkimusprofessori Ilpo Kojola. Ahmojen pesimäreviirien suuruutta ei ole tutkittu Suomessa eikä ahmayksilöiden liikkeitä tiedetä. Kojolan mukaan tutkimus hyötyisi pesintäperustaisesta korvausjärjestelmästä. Tosin sen käyttöönotto vaatii tutkimusta.
Niinpä Petri Piisilä kaasuttelee kelkalla tunturin laelle ja alkaa haravoida katseellaan ahmanjälkiä ympärillä aukeavasta vitivalkoisesta maisemasta. Ja missä jälkiä, siellä myös jätöksiä: Metsähallituksen luonnonsuojeluprosessin eläintyöryhmä, johon Piisiläkin kuuluu, lähettää maastosta löytämänsä ahmankakkanäytteet Norjaan. Niiden dna analysoidaan yksilötasolle asti. Tarkoitus on kartoittaa alueen ahmayksilöt ja tutkia, ovatko ne vuodesta toiseen samoja. Työ on mukavaa mutta työmäärä todella suuri.
”Emme voi nykyisillä resursseilla mitenkään selvittää koko aluetta kattavasti”, Piisilä sanoo.
Esimerkiksi lähetinpannat antaisivat täsmätietoa, mutta ahmojen lähetintutkimukseen ei toistaiseksi ole löydetty tarvittavaa rahoitusta.
Neljännes petovahingoista jäi todistamatta petovahingoiksi
Suomessa ahman tappamiksi ilmoitetuista poroista pitäisi asetusten mukaan tarkistaa maastossa viisi prosenttia. Loppuja viranomainen ei näe, ja aina ei ylletä edes asetuksen mukaiseen tasoon.
Porotutkija Mauri Nieminen julkaisi vain viikkoja ennen ministeriön ensimmäistä ahmakiintiöpäätöstä raportin, jossa käsiteltiin ahman tappamiksi ilmoitettujen porojen kuntoa ja kuolinsyitä 11 pohjoisessa paliskunnassa. Nieminen teki tutkimuksen Lukelle, mutta jäi kesken prosessin eläkkeelle. Luke ei ole toistaiseksi julkaissut raporttia, mutta Nieminen julkaisi tutkimuksensa keskeiset tulokset omissa nimissään.
Nieminen kertoi, että oletetun ahmavahingon toteamisen ja tarkastamisen välillä voi kulua viikkoja. Ruho makaa maastossa ahmalle ja muille haaskansyöjille ja säälle alttiina. Joskus ahmavahingoiksi oli ilmoitettu poronruhoja, joiden läheisyydestä ei löytynyt mitään petoihin viittaavaa, kuten verta tai jälkiä. Joka neljännessä tapauksessa todiste ahmasta tappajana jäi puuttumaan.
Niemisen raportin mukaan ahman tappamiksi ilmoitetuista poroista noin joka viides oli ollut kuollessaan muista syistä huonokuntoisia, ja muutaman prosentin arvioitiin jopa kuolleen ensisijaisesti nälkään. Laidunmaiden kunto ja laitumiin nähden ylisuuret poromäärät ovatkin huolestuttaneet Pohjois-Lapissa pitkään.
Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila ei hätkähdä Niemisen raporttia. Hänen mukaansa on hyvä uutinen, että enemmistö ahman tappamaksi ilmoitetuista poroista oli ollut hyväkuntoisia. Lisäruokinta on yleistynyt, mutta sitä ei Ollilan mukaan harjoiteta nälkäkuolemien ehkäisemiseksi vaan siksi, että eläimistä halutaan pitää huolta.
Paliskuntain yhdistys: Raha ei korvaa syntymättä jääviä vasoja
Poronhoidon näkökulmasta reviiriperustaisessa korvausjärjestelmässä ei olisi mitään hyvää, Anne Ollila sanoo. Hän käyttää kielikuvaa: ”Raha ei vaso.”
Ahman tekemä vahinko kertautuu. Kun ahma tappaa, se vähentää poronhoitajan varallisuudesta monta syntymätöntä vasaa. Maakotkan tekemät vahingot korvataan reviiriperustaisesti, mutta se verottaa lähinnä vasoista. Ahma uhkaa poronhoidon jatkuvuutta, Ollila sanoo.
Päivä pulkassa. Metsähallituksen puistomestari Petri Piisilä kiersi Sallassa noin 50 kilometrin lenkin, mutta tuoreita ahman jälkiä ei löytynyt.
Paliskuntain yhdistyksen itse käyttämän arvion mukaan neljää viidestä ahmojen tappamasta porosta ei löydetä. ”Emme me saa kaikkea menettämäämme takaisin.”
Yhden ahman tappamien porojen keskimäärää ei Suomessa tiedetä, koska asian tutkiminen vaatisi ahmojen lähetinseurantaa. Norjalais–ruotsalaisen tutkimuksen mukaan yksi ahma tappaa noin 22 poroa vuodessa.
”Tätä lukua käyttämällä päästään 100 ahman kanta-arviolla suunnilleen samaan ahman aiheuttamien porovahinkojen määrään kuin viime vuosina on korvattu. Väitteelle, että ahma tappaisi todellisuudessa moninkertaisen määrän poroja, ei ole todisteita”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.
Apua vainoon vai päinvastoin?
Kun pyyntiluvallinen ahma saadaan kaadettua, siitä ilmoitetaan Metsähallituksen erätarkastaja Jari Liimataiselle, joka menee tarkastamaan, että kaikki on tapahtunut lupaehtojen mukaan.
Liimataisenkin tonttia vaivaa resurssipula: hänellä valvottavanaan on kaksi ja puoli miljoonaa hehtaaria valtion alueita ja koko Lapissa vain muutama kollega. Maa- ja metsätalousministeriö lupasi tehostaa valvontaa, kun se asetti metsästyskiintiön ahmalle, mutta lupaus ei toteutunut.
Metsähallituksen lausunnon mukaan alkuvuodesta 2017 toteutettu ahman poikkeuslupametsästys osoitti, että viranomaisten resurssit valvoa metsästyksen lupaehtojen noudattamista ovat täysin riittämättömät.
Ahmaa ei saa ajaa takaa moottorikelkalla, mutta niin tapahtuu. Ahmoja tapetaan myös laittomasti. Poistoluvat auttavat satunnaiseen vainoon, Liimatainen toivoo.
WWF:n Tolvanen ei ole yhtä toiveikas. ”Muun muassa suden osalta on tutkimuksin osoitettu, että metsästyksen salliminen ei välttämättä johda salametsästyksen vähenemiseen, vaan pahimmillaan voi käydä jopa päinvastoin”, Tolvanen sanoo
Poronhoitoalueella tapettiin jälleen kahdeksan ahmaa poikkeusluvilla
Suomen riistakeskus myönsi alkuvuodesta 2018 luvat kahdeksan ahman tappamiseen. Saaliiksi saatiin kuusi urosta ja kaksi naarasta. Naarasahmat olivat aikuisia, kantavia yksilöitä, jotka ovat kannan arvokkainta osaa. Lupia myönnettiin mm. Urho Kekkosen ja Hossan kansallispuistoihin ja Natura-alueille, joiden suojeluperusteena ahma on.
WWF pitää erittäin uhanalaisen ahman tappolupien myöntämistä vääränä päätöksenä. WWF keräsi yhdessä BirdLifen, Luonto-Liiton ja Animalian kanssa yli 16 000 nimeä ahman metsästystä vastustaneeseen vetoomukseen.
Teksti: Tuija Sorjanen
Kuvat: Otto Ponto