Kaikki alkoi puhelinsoitosta – näin WWF Suomi perustettiin 50 vuotta sitten

Keväällä 1971 puoli miljoonaa ihmistä marssi Yhdysvalloissa Vietnamin sotaa vastaan, ensimmäinen avaruusasema, Saljut 1, laukaistiin maan kiertoradalle, tulivuori Etna purkautui, kunnalliset pysäköinninvalvojat aloittivat toimintansa useassa suomalaisessa kaupungissa ja Näsinneula avattiin yleisölle Tampereella.

Keväällä 1971 soitettiin myös puhelu, jonka vaikutukset osoittautuivat myöhemmin merkittäviksi suomalaisen luonnonsuojelun kannalta: Yhdysvaltojen Norjan suurlähettiläs Philip K. Crowe, kansainvälisen WWF:n hallintoneuvoston jäsen, otti yhteyttä tuoreeseen kokoomuksen kansanedustajaan Pertti Salolaiseen ja tiedusteli, voisiko Salolainen lähteä suunnittelemaan WWF:n toimiston perustamista Suomeen.

Luonnonsuojelusta innostunut Salolainen vastasi myöntävästi.

Luontokerhoista laajempaan ympäristöherätykseen

Suomeen oli perustettu luontokerhoja jo 1800-luvulla, mutta varsinainen luonnonsuojelu alkoi maassamme 1900-luvun alkupuolella. Tuolloin ensisijainen pyrkimys oli suojella koskemattomia luontokohteita ja luonnonmuistomerkkejä. Valtion tasolla samat tavoitteet näkyivät pyrkimyksenä perustaa luonnonsuojelualueita, mutta käytännössä niiden perustaminen eteni nihkeästi. Laki luonnonsuojelualueista astui voimaan vasta vuonna 1938, jolloin Porkkalaan perustettiin Suomen ensimmäinen kansallispuisto.

1950-luvulta lähtien luonnonsuojelu sai vähitellen uusia ulottuvuuksia. Muutoksen taustalla vaikuttivat aiempaa näkyvämmiksi tulleet ympäristöongelmat. Teollistuneissa maissa herätyskelloja soitti Rachel Carson vuonna 1962 julkaistussa teoksessaan Silent Spring, joka käännettiin suomeksi jo seuraavana vuonna nimellä Äänetön kevät. Teos kuvasi kemiallisesti valmistettujen hyönteismyrkkyjen, kuten vuonna 1945 käyttöön otetun DDT:n, kertymistä ravintoketjussa ja niiden vaikutuksia luontoon ja ihmisten terveyteen. Teos käynnisti ensin Yhdysvalloissa ja pian myös muualla ympäristömyrkkyjä ja luonnon saastumista vastustavia kansanliikkeitä.

Ympäristöaktiivisuus lisääntyi 1960- ja 1970-luvuilla, ja muutostrendiä vahvistivat kansainväliset tapahtumat: Euroopan neuvosto julisti vuoden 1970 kansainväliseksi luonnonsuojeluvuodeksi, ja 1970-luvun alussa Tukholmassa järjestettiin YK:n ensimmäinen ympäristönsuojelukonferenssi. Ympäristökysymykset näkyivät lehdissä, radiossa ja televisiossa enemmän kuin koskaan aiemmin.

Kansainvälisistä kontakteista huolimatta suomalaiset luonnonsuojelutoimijat keskittyivät 1970-luvun taitteessa vahvasti kotimaahan. Aiempaa laajempi kiinnostus ympäristönsuojelua kohtaan oli kuitenkin luonut maaperää kansainvälisemmälle toiminnalle. Juuri tähän kiinnostuksen kasvuun WWF tarttui.

Mistä rahoitus?

Sveitsissä vuonna 1961 perustettu WWF eli World Wildlife Fund (vuodesta 1986 World Wide Fund for Nature) oli pyrkinyt koko olemassaolonsa ajan laajentamaan verkostoaan. Länsi-Euroopan toimistoketju oli jo kattava 1960-luvun loppuun mennessä, eikä kylmän sodan maailmassa ollut mahdollisuutta rantautua Itä-Eurooppaan. Ainoa kasvusuunta Euroopassa oli pohjoinen.

WWF Suomen perustaminen käynnistyi, kun Crowe vieraili Suomessa kesäkuun alussa 1971. Joulukuuhun mennessä valmistelutyö oli edennyt niin hyvin, että kansainvälisen WWF:n pääsihteeri Fritz Vollmar saapui Suomeen ohjeistamaan työryhmää, jota veti kunniaperustajaksi nimetty Salolainen. Vollmar esitti, että arjen pyörittämisestä vastaava henkilö, tuleva pääsihteeri, olisi saatava nopeasti nimettyä. Valinta osui toimittajana ja tiedottajana toimineeseen Kalevi K. Malmströmiin, joka oli tehnyt myös luontotutkimusta.

Jotta toiminta saataisiin käyntiin, tarvittiin rahoitusta. Tämä oli kevään ja kesän 1972 yksi keskeisimmistä tavoitteista: mistä saataisiin perustamiseen tarvittavat 30 000 markkaa, jota lainsäädäntö edellytti säätiön peruspääomaksi? Huolta asiasta kannettiin myös WWF:n päämajassa Sveitsin Morgesissa, koska epäiltiin, ettei varainkeruupotentiaali Suomessa ollut kovin suuri. Siksi kansainvälinen WWF lupasi antaa korotonta lainaa perustamista varten.

Lopulta tähän ei kuitenkaan tarvinnut turvautua, vaan peruspääoma saatiin koottua yritys- ja yksityislahjoituksin. Rahoitusta saatiin myös valtiolta.

Kansainvälinen WWF oli pyrkinyt perustamisestaan lähtien käyttämään rahat villieläinten suojeluun ”kolmannessa maailmassa” eli Afrikan, Aasian ja Etelä-Amerikan maissa. Vuonna 1972 WWF:llä oli yli 50 suojelukohdetta 24 maassa.

Vielä 1970-luvun alussa ei kuitenkaan uskottu, että suojelutyö ulkomailla vetoaisi riittävästi suureen yleisöön Suomessa. Siksi Vollmar kehotti joulukuussa 1971 suomalaisia keskittymään aluksi ”suojeluun kotona” ja vain muutamiin lajeihin, jotka vetoaisivat ihmisiin. Sopiviksi kohteiksi suunniteltiin muuttohaukkaa, merikotkaa ja sen talviruokintaa, ilveksen palauttamista Suomen luontoon ja viirupöllökampanjaa. Lopulta kuitenkin päädyttiin metsäpeuraan, josta pidettiin esitelmätilaisuus – ja perustettavan rahaston markkinointitilaisuus – toukokuussa 1972.

Tuen ja tunnettavuuden näkökulmasta säätiön hallintoelinten, eli hallintoneuvoston ja hallituksen, kokoonpanolla oli merkitystä. Mitä näkyvämpiä ja vaikutusvaltaisempia erityisesti hallintoneuvoston jäsenet olisivat, sitä enemmän he voisivat vaikuttaa säätiön hyväksi. Ensimmäisen hallintoneuvoston puheenjohtajaksi valittiin oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Yrjö Blomstedt. Hallitukseen kuului 12 jäsentä, ja sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin WSOY:n pääjohtaja Hannu Tarmio.

Luottamushenkilöiden ohella piti päättää säätiön virallisesta nimestä. Ensimmäinen ehdotus oli muotoa ”Suomen eläimistön ja luonnonsuojelun Tuki ry”. Seuraavassa vaiheessa nimiehdotukseksi tuli ”Maailman Luonnonsuojelun Säätiö Suomen Rahasto”, joka pian lyheni muotoon ”Maailman Luonnon Säätiö Suomen Rahasto – Världsnaturfonden Finska Stiftelsen”.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Perustamiskokous koittaa

Virallisen perustamisen aika koitti 16.10.1972. Perustamiskokous pidettiin aamupäivällä ja puolelta päivin alkoi juhlalounas kunniavierainaan presidentti Urho Kekkonen ja WWF:n hallintoneuvoston puheenjohtaja, Hollannin prinssi Bernhard. Kekkonen oli lupautunut perustettavan säätiön suojelijaksi kesäkuussa 1972. Myös muissa maissa kuninkaalliset ja valtiopäämiehet oli lähes järjestään saatu kansallisten WWF-toimistojen suojelijoiksi. Muodollista tehtävää ovat sittemmin jatkaneet kaikki Suomen presidentit.

Perustamiskokouksen yhteydessä Maailman Luonnon Säätiön Suomen Rahasto antoi julkilausuman:

Ihmisen tulevaisuus maapallolla on erottamattomasti kytketty luonnon monimuotoisuuteen. Molempien tulevaisuus riippuu väestönkasvun rajoittamisesta, saastumisilmiöiden estämisestä ja elämän monimuotoisuuden säilyttämisestä. Nimenomaan tämä viimeksi mainittu, luonnon ekologisen monimuotoisuuden säilyttäminen, kuuluu Maailman Luonnon Säätiön keskeisiin työkohteisiin.

50 vuotta myöhemmin moni asia on muuttunut, mutta WWF työskentelee edelleen sekä Suomessa että maailmalla sen eteen, että ihminen ja luonto voisivat elää tasapainossa.

Juttusarja WWF Suomen historiasta jatkuu vuoden 2022 jokaisessa WWF-lehdessä. Seuraavassa numerossa käsitellään WWF Suomen toiminnan ensimmäisiä vuosikymmeniä.