WWF:n selvitys: Erittäin uhanalaisia ahmoja tapetaan hatarin perustein

Suomessa on vähemmän ahmoja kuin saimaannorppia. Siitä huolimatta ahmoja tapetaan viranomaisten siunauksella. WWF:n selvityksen mukaan viranomaisten perusteet tappolupien myöntämiselle ovat usein hataria.

Vaikka ahma on kömpelö saalistaja, sillä on armottoman tappajan maine. Maine on vaikuttanut siihen, että lajia on vainottu kautta aikojen.

Ahman huonon maineen taustalla on sen luonnollinen käytös: se voi tappaa varastoon tilaisuuden tullen. Esimerkiksi poronhoitoalueella ahma saattaa kaataa useita poroja kerrallaan, jos lumiolosuhteet ovat otolliset.

Koska ahma aiheuttaa vahinkoa porotaloudelle, siitä maksettiin tapporahaa vuoteen 1975 asti. Ymmärrys lajin ahdingosta kuitenkin kasvoi, ja 1980-luvun alussa ahma rauhoitettiin koko maassa. Sitä ei saanut metsästää lainkaan 35:een vuoteen.

Kolme vuotta sitten maa- ja metsätalousministeriö käänsi kelkkansa ja salli ahman tappamisen porovahinkojen vähentämiseksi. Siitä lähtien ahmoja on saanut metsästää Suomen riistakeskuksen myöntämillä poikkeusluvilla maa- ja metsätalousministeriön asettaman lupakiintiön puitteissa.

Kolmena viime talvena ministeriö on asettanut kiintiöksi kahdeksan poikkeuslupaa. Riistakeskus on myöntänyt kaikki kiintiön mahdollistamat luvat. Yhteensä 24 ahmaa on tapettu viranomaisten siunauksella.

“Viranomaisten siunauksella on tapettu 24 ahmaa. Ahmoja tapetaan myös laittomasti.”

Metsästyslaki edellyttää, että ahman tappamiseen oikeuttavia poikkeuslupia myönnetään vain erityisen merkittävien vahinkojen ehkäisemiseksi. WWF kävi läpi kaikki Riistakeskuksen tekemät poikkeuslupapäätökset. Selvityksen perusteella vaikuttaa, että Riistakeskus on myöntänyt lupia, vaikka hakijoiden ilmoittamat porovahingot ovat olleet suhteellisen pieniä.

Pohjoismaisen tutkimuksen mukaan ahma tappaa keskimäärin 22 poroa vuodessa. Menneenä talvena Riistakeskus myönsi poikkeusluvan hakijalle, joka ilmoitti ahman tappaneen kuusi poroa. Toinen poikkeuslupa heltisi ahman tapettua hakijan mukaan seitsemän poroa.

”Ahma kuuluu Lapin luontoon, eikä sitä voi opettaa kasvissyöjäksi. Voikin kysyä, onko kaikissa viime talven tapauksissa ollut oikeasti kyse erityisen merkittävistä vahingoista vai ahman normaalista käytöksestä”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

Riistakeskuksen julkisten hallintotehtävien päällikkö Sauli Härkönen seisoo päätösten takana. Hänen mukaansa Riistakeskuksen ratkaisuihin vaikuttaa muun muassa se, odotetaanko vahinkoriskin jatkuvan alueella, jonne poikkeuslupaa haetaan.

”Ilman muuta näissä tapauksissa on ollut kyse erityisen merkittävien vahinkojen estämisestä, koska poikkeusluvat on myönnetty”, Härkönen sanoo.

Härkösen mukaan poikkeuslupaan oikeuttaville vahinkomäärille ei voi asettaa alarajaa. Hän painottaa, että Riistakeskus punnitsee lupahakemuksia aina tapauskohtaisesti ja perustelee päätökset.

Petteri Tolvasen mukaan Riistakeskuksen perustelut eivät ole riittävän yksityiskohtaisia.

”Nyt päätöksistä ei selviä, miksi juuri näissä tapauksissa on ollut kyse erityisen merkittävien vahinkojen ehkäisemisestä. Kun on kyse erittäin uhanalaisen lajin tappamisesta, perusteluilta pitää vaatia enemmän tarkkuutta”, Tolvanen sanoo.

Riistakeskus luottaa hakijoiden ilmoituksiin

Metsästyslainsäädännön mukaan poikkeuslupia voidaan myöntää vain, jos tappaminen ei vaaranna lajin suotuisaa suojelun tasoa. Käytännössä se tarkoittaa, ettei tappaminen saa johtaa ahman häviämiseen sen luontaisilta elinalueilta. Jotta tappamisen vaikutuksia voidaan arvioida, lainsäädäntö edellyttää Riistakeskusta selvittämään ahmakannan koko alueilla, jonne lupia ollaan myöntämässä.

Riistakeskus ei kuitenkaan tee tai teetä selvityksiä ahmakannan koosta, vaan turvautuu Sauli Härkösen mukaan Luonnonvarakeskuksen tekemään valtakunnalliseen kanta-arvioon, Metsähallituksen keräämään aineistoon ja poikkeusluvan hakijan ilmoitukseen. Petteri Tolvasen mielestä tämä ei riitä.

”Luonnonvarakeskuksen valtakunnallinen arvio on karkea, ja Metsähallitus tekee alueellisia laskentoja ainoastaan joka toinen vuosi. Ne eivät anna riittävän tarkkaa kuvaa lupa-alueen sen hetkisestä ahmakannasta”, Tolvanen sanoo.

”Erityisen ongelmallista on, jos viranomainen antaa liikaa painoarvoa poikkeusluvan hakijan ilmoitukselle, sillä hakijalla voi olla niin sanotusti oma lehmä ojassa. Siksi viranomaisten pitäisi selvittää ahmakannan koko lupa-alueella aina erikseen ennen luvan myöntämistä.”

Kanta-arvion lisäksi laki velvoittaa Riistakeskusta selvittämään, miten poikkeusluvan kohteena oleva yksilö on käyttäytynyt alueella, jonne lupaa ollaan myöntämässä. Selvitys edellyttäisi käytännössä kyseisen yksilön jäljitystä ja sen aiheuttamaksi väitettyjen vahinkojen tarkastamista maastossa. WWF:n selvityksen mukaan jäljitysten ja maastotarkastusten sijaan Riistakeskus luottaa lähinnä hakijoiden ilmoituksiin.

”Yksilöiden käyttäytyminen ilmenee niiden aiheuttamien vahinkojen perusteella”, Härkönen sanoo.

Ahmojen elämää on seurattu WWF:n Luontolivessä.

Riistakeskus on myöntänyt poikkeuslupia myös hakijoille, jotka eivät ole yksilöineet ahman aiheuttamia vahinkoja. Tolvanen antaa esimerkin: Riistakeskus myönsi 28. tammikuuta luvan porovahinkoja aiheuttaneen ahman tappamiseen Suomussalmella. Hakemuksessa ei eritelty lainkaan, kuinka monta poroa kyseinen ahma oli tappanut. Sen sijaan hakija ilmoitti tapauksia yksilöimättä ahman aiheuttamien vahinkojen nousevan ”kymmeniin ja jopa satoihin tuhansiin euroihin”.

Riistakeskuksen päätöksen mukaan kyseiseltä alueelta oli löydetty neljä kuollutta poroa tammikuun loppuun mennessä. Kuolleiden porojen lukumäärä perustui riistavahinkorekisterin tietoihin.

”Yhden poron korvausarvo oli viime tammikuussa suurimmillaan hieman yli 2 700 euroa. Vaikka miten yrittäisin laskea, en saa tulokseksi satojen tuhansien eurojen vahinkoja”, Petteri Tolvanen sanoo.

Suomussalmelle myönnetty lupa käytettiin 13 päivää myöhemmin. Saaliiksi jäi naarasahma, joka oli juuri synnyttänyt pennut.

Suomussalmen lisäksi myös Urho Kekkosen kansallispuistossa tapettiin viime talvena synnyttänyt naaras. Molemmissa tapauksissa vastasyntyneet pennut riutuivat todennäköisesti kuoliaaksi pesässä.

Poikkeuslupien ehto on, että pyynnissä tulee pyrkiä varmistamaan, ettei saaliiksi jää pentuja hoitavia naaraita. Riistakeskus ilmoitti huhtikuun alussa selvityttävänsä, kuinka lupaehtoja on sovellettu tapauksissa, joissa emot tapettiin.

”On hyvä, että Riistakeskus lupaa selvittää asian, mutta se ei ratkaise itse ongelmaa. Ongelma on lupaehdoissa, jotka ovat epämääräisiä ja sallivat ahman tappamisen lisääntymisaikaan. Sukupuolen ja pentujen olemassaolon selvittäminen metsästystilanteessa on käytännössä mahdotonta”, Petteri Tolvanen sanoo.

Ahma ei ole turvassa edes luonnonsuojelualueilla

Kolmen viime vuoden aikana ahman tappamiseen on myönnetty yhteensä 24 poikkeuslupaa. Niistä 15 on käytetty Natura 2000 -verkostoon kuuluvilla luonnonsuojelualueilla, joilla suojellaan ahman elinympäristöjä.

”Nyt näillä Natura-alueilla suojellaan kyllä ahman elinympäristöjä, mutta ei itse lajia. Mitä merkitystä on ahmojen elinympäristöjen suojelulla, jos ahmat tapetaan alueelta pois?”, WWF:n oikeudellinen neuvonantaja Raija-Leena Ojanen ihmettelee.

Yhdellä Itä-Lapissa sijaitsevalla Natura-alueella on tapettu kolmen viime vuoden aikana seitsemän ahmaa. Sauli Härkösen mukaan se ei ole vaikuttanut alueen luontoarvoihin.

”Käytettävissämme olevien tietojen perusteella sellaista vaikutusta ei ole ollut ja olemme voineet myöntää poikkeuslupia”, Härkönen sanoo.

Suomen luonnonsuojeluliitto valitti vuonna 2017 yhdestä Natura-alueelle myönnetystä poikkeusluvasta. Asian oikeuskäsittely on yhä kesken.

”On totta, että tekemästämme poikkeuslupapäätöksestä on tehty valitus. Tietysti odotamme omalta osaltamme ratkaisua. Ja varmasti ratkaisu, oli se sitten puoleen taikka toiseen, vaikuttaa päätöksentekoomme ohjaavalla tavalla”, Härkönen sanoo.

”Viranomaiset pakenevat vastuutaan”

Ahmoja on poronhoitoalueella vähän, arviolta 120–130 yksilöä. Niistä alle puolet elää Pohjois-Lapissa Enontekiön, Inarin ja Utsjoen alueella. Nämä niin sanotut tunturiahmat ovat osa Pohjoismaiden yhteistä kantaa, joka on viime vuosina taantunut. Koska kanta on Pohjoismaiden yhteinen, Suomen ahmakannan hoitosuunnitelman mukaan poikkeuslupien kohdentaminen ja mitoittaminen tulisi tehdä yhteistyössä Ruotsin ja Norjan viranomaisten kanssa.

Härkösen mukaan Riistakeskus seuraa Ruotsissa ja Norjassa tapahtuvaa pyyntiä. Lupapäätöksissä ei kuitenkaan mainita, että lupia olisi mitoitettu yhteistyössä naapurimaiden kanssa.

Suomella on sekä kansallinen että kansainvälinen velvollisuus suojella lajistoaan. Tällä hetkellä viranomaiset kuitenkin sallivat erittäin uhanalaisen lajin tappamisen.

”Ministeriö asettaa kiintiön sillä oletuksella, että Riistakeskus tekee päätökset lupien myöntämisestä harkiten. Riistakeskus ei kuitenkaan näytä tekevän kovin tarkkaa harkintaa eikä omia selvityksiä, vaan pitää tehtävänään varmistaa ministeriön asettaman kiintiön täyttyminen”, WWF:n Raija-Leena Ojanen tulkitsee.

”Viranomaiset pakenevat vastuutaan toistensa selän taakse, ja ahma kärsii.”

Härkönen kiistää, että Riistakeskuksen tavoite on täyttää ministeriön asettama kiintiö.

”Sen verran paljon on ollut tilanteita, joissa edellytysten on katsottu täyttyvän, että olemme päätyneet siihen, että poikkeusluvilla on ollut mahdollista saada pyydetyksi suurin sallittu saalismäärä.”

Teksti: Joonas Fritze ja Viivi Valkonen

Kommentti: Tappamiselle on vaihtoehtoja

Ahma aiheuttaa suurpedoista eniten porovahinkoja. Myös WWF:n mielestä on tärkeää, että ahman aiheuttamat tappiot porotaloudelle korvataan oikeudenmukaisesti. Erittäin uhanalaisen lajin tappaminen ei kuitenkaan ole oikea ratkaisu.

Hyvä vaihtoehto olisi siirtyä reviiripohjaiseen korvaukseen, jota maksettaisiin paliskunnalle ahman onnistuneiden pesintöjen perusteella. Ruotsissa näin toimitaan jo. Se on johtanut ahmaan kohdistuneen vainon vähentymiseen ja ahmakannan kasvuun Ruotsin poronhoitoalueella.

Lisäksi olisi tärkeää ehkäistä salametsästystä, lisätä tuntuvasti erävalvonnan ja petovahinkojen maastotarkastuksen resursseja ja siirtyä Pohjoismaiden yhteiseen ahmakannan hoitoon.

Teksti: Joonas Fritze

Mitä sinä voit tehdä?

Nyt tarvitaan selkärankaa pelastaa luonnon monimuotoisuus

Selkärankaisten villieläinten määrä on romahtanut keskimäärin 60 % reilun 40 vuoden aikana. WWF:n yleiskummina tukesi menee aina sinne, missä avun tarve on suurin.

Auta Yleiskummina

Nyt tarvitaan selkärankaa pelastaa luonnon monimuotoisuus

Selkärankaisten villieläinten määrä on romahtanut keskimäärin 60 % reilun 40 vuoden aikana. WWF:n yleiskummina tukesi menee aina sinne, missä avun tarve on suurin.

PYSY KARTALLA LUONNONSUOJELUN KUULUMISISTA - TILAA WWF SUOMEN UUTISKIRJE

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.

Tilaa uutiskirje

PYSY KARTALLA LUONNONSUOJELUN KUULUMISISTA - TILAA WWF SUOMEN UUTISKIRJE

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.