Qui Shi on tiikerinsuojelija kolmannessa sukupolvessa ja tasa-arvon edelläkävijä miesvaltaisella alalla

”Taivallamme päivittäin tunteja lumisessa maastossa pohjoisessa Heilongjiangin provinssissa aivan Siperian rajalla. Muodostamme kollegojeni kanssa ainutlaatuisen ryhmän, sillä olemme Kiinan ainoa kokonaan naisista koostuva partio. Kiinan vuoristoalueella elää enää arviolta parikymmentä amurintiikeriä. Tavoitteemme on kaksinkertaistaa tiikerien määrä Kiinassa ja maailmassa.

Tyypillinen työpäivämme maastossa koostuu riistakameroiden tarkistuksesta ja huollosta, salametsästäjien jättämien ansojen purkamisesta ja tiedon keräämisestä. Kuljemme jalan lumisessa metsässä, sillä maasto on paikoin vaikeakulkuista.

Monet kollegoistani ovat toisen tai kolmannen sukupolven luonnonsuojelijoita. Tuntuu upealta, että isämme ja isoisämme kulkivat näissä metsissä ennen meitä. Lapsena en käsittänyt, miksi isäni oli työssään aina kiireinen ja paljon poissa. Nyt samassa ammatissa työskennellessäni ymmärrän sen hyvin.

Ammattimme on perinteisesti ollut miesvoittoinen. Yli 28 maassa tehdystä kyselytutkimuksesta käy ilmi, että metsän- ja riistanvartijoista vain 7,5 prosenttia on naisia ja vain puolet heistä kokee saavansa riittävää tunnustusta työstään. Tasa-arvossa ja yhdenvertaisuudessa on vielä paljon tehtävää meidän alallamme.

Täällä on talvisin hyvin kylmä, päivälämpötila putoaa yli 20 astetta pakkaselle. Liikumme lumisessa maastossa hyvin hiljaa ja etsimme merkkejä salametsästäjien jättämistä ansoista. Metalliset lanka-ansat ovat usein hyvin piilotettuja. Viimeksi kollegani osui ansaan, jonka lanka kiristyi hänen jalkansa ympärille. Oli onni onnettomuudessa, että löysimme ansan ennen tiikeriä tai muita eläimiä, sillä ansa tappaa eläimet nopeasti.

Amurintiikerit liikkuvat juuri täällä Venäjän ja Kiinan rajalla. Partiointialueellamme on myös paljon muita eläimiä, joista osa on vaarallisia. Hiljattain kollegani joutui vastakkain villisian kanssa ja sai kohtaamisesta pahan haavan jalkaansa. Jalkaan laitettiin lukuisia tikkejä, ja onneksemme hän on jo toipumassa. Kohtaaminen oli muistutus siitä, että pienimmätkin tehtävät ovat näissä olosuhteissa vaikeita.

Hiljaisina hetkinä linnut pitävät meille metsässä seuraa. Minulle tämä on tehtävä, jolla on työtä suurempi merkitys. Monet alueella syntyneet nuoret kaipaavat kaupungin sykkeeseen. Me olemme kuitenkin perineet rakkauden luontoon vanhemmiltamme ja jatkamme heidän työtään villin luonnon suojelijoina.”

Alkuperäinen englanninkielinen teksti: Kassia Wordley/WWF