WWF 60 vuotta – Juhlimme kuudella onnistumistarinalla, joiden lopputekstit kirjoitetaan yhdessä

60-vuotias WWF on varttunut pienestä, uhanalaisten lajien suojeluun keskittyneestä järjestöstä maailman vaikuttavimmaksi ympäristöjärjestöksi. Pandaverkostolla on toimintaa yli sadassa maassa ja omat toimistot yli 50 maassa, joista Suomi on yksi.

Kuudessa vuosikymmenessä on saatu aikaan valtavasti – tukijoiden tuella ja yhdessä monen samanmielisen kanssa. Työ kuitenkin jatkuu, kunnes kaikkien tarinoiden lopputekstit on kirjoitettu eli luonnon köyhtyminen ja ilmastonmuutos pysäytetty.

1. Uhanalainen panda on riippuvainen bambusta ja suojelusta

WWF:n merkkipäivää olisi tahditonta juhlistaa mainitsematta pandaa, tarkemmin isopandaa. Onhan ikoninen idän karhu järjestön tunnus.

Isopandat asuttivat aikoinaan runsaslukuisina koko Kiinaa ja osia Vietnamista ja Myanmarista. Sitten tapahtui ”se tavallinen”: ihminen jyräsi ja muokkasi ympäristöään niin, että 1980-luvulla jäljellä oli enää noin tuhat pandaa muutamassa paikassa Kiinan pohjoisosissa.

WWF pääsi vuonna 1979 ensimmäisenä kansainvälisenä järjestönä Kiinaan auttamaan pandansuojelussa. Syntyi suojelualueiden verkosto, joka tänään käsittää 67 suojelualuetta ja 1,4 miljoonaa hehtaaria.

Suojelualueilla vaalitaan bambuympäristöjä, sillä pandojen ruokavalio koostuu lähes yksinomaan bambusta – sen lehdistä, varsista ja juurista. Ja koska bambun ravintoarvot ovat heikot, pandojen täytyy syödä sitä lähes tauotta ja kilokaupalla, noin 14 tuntia ja jopa 38 kiloa päivässä. Myös pandojen naapureina asuvia ihmisiä tuetaan, jotta heidän ei tarvitsisi kajota pandan elinympäristöihin tullakseen toimeen.

Hiljalleen pandojen määrä on noussut. Viimeisimmässä laskennassa vuonna 2014 niitä oli jo 1 864, ja laji laskeutui virallisessa luokituksessa erittäin uhanalaisesta vaarantuneeksi. Ja niin WWF:n ja pandan yhteys syvenee: noin kaksi kolmasosaa Kiinan ja samalla koko maailman luonnonvaraisista pandoista elää suojelualueilla, joita pandapaitaiset ovat olleet perustamassa.

Panda on kuitenkin yhä uhanalainen ja riippuvainen suojelusta. Sitä uhkaa edelleen elinympäristöjen pirstoutuneisuus, eli bambuympäristöjä on enää pieninä laikkuina siellä täällä. Silti teitä, rautateitä ja muita rakennelmia tehdään jatkuvasti lisää.

Pandojen olisi tärkeää päästä liikkumaan vapaasti elinalueelta toiselle, jotta eristyksiin joutuneet populaatiot voisivat kohdata ja geenit sekoittua. Sitä paitsi bambujen luontaiseen elinkiertoon kuuluu, että muutaman vuosikymmenen välein ne kuolevat pois. Jos pandat eivät silloin voi vaihtaa maisemaa, ne eivät saa syödäkseen. Ilmastonmuutoksen vuoksi uusia bambukeitaita on myös todennäköisesti yhä harvemmassa.

Jotta pandakanta voisi kasvaa ja vahvistua, pandojen tarvitsemia ympäristöjä täytyy suojella, kunnostaa ja liittää toisiinsa metsäkäytävin. Esimerkiksi tiikerinsuojelusta tiedetään, että ne todella mahdollistavat eläinten liikkumisen elinalueidensa välillä.

2. Gorillansuojelu auttaa myös ihmistä

Gorillat ovat ihmisapinoista suurimpia ja vahvimpia: aikuinen gorilla voi painaa jopa 200 kiloa. Tämä ei ole estänyt ihmistä ajamasta lähisukulaistaan ahtaalle muun muassa tuhoamalla sen elinympäristöjä.

Esimerkiksi erittäin uhanalaisia vuorigorilloja on jäljellä nippa nappa tuhat, ja niitä elää vain kahdessa paikassa: Virungan vuoristossa Kongon demokraattisen tasavallan, Ruandan ja Ugandan rajalla, sekä Bwindin kansallispuistossa Ugandassa. Sitkeällä suojelulla niiden määrä on kuitenkin kasvanut muutaman vuosikymmenen takaisesta.

WWF aloitti gorillansuojelun kahden muun järjestön kanssa vuonna 1991. Suojeluohjelmassa on alusta asti toimittu yhdessä paikallisten kanssa, ja yhä useampi saa nyt juomavetensä, polttopuunsa ja elantonsa muualta kuin gorillan asuinalueelta ja kustannuksella.

Sen sijaan harvinaisesta vuorigorillasta on tullut matkailun vetonaula. Rahavirtojen myötä myös valtiot ovat heränneet siihen, että näitä ainutlaatuisia eläimiä todella kannattaa vaalia. WWF:n suojeluohjelmassa on huolehdittu, että gorillaturismin tuloja riittää myös paikallisille ja luonnonsuojeluun.

Nyt Virungan populaatioon kuuluu yli 600 gorillaa, kun vielä vuonna 2010 niitä oli 480. Bwindissä laskettiin vuonna 2010 vain 400 gorillaa, mutta uusimmassa laskennassa vuonna 2019 niitä oli 459. Uhanalaisia vuorigorillat ovat yhä, mutta luvut osoittavat, että suojelu tehoaa.

Kuitenkin myös muut ihmisapinat, kuten simpanssi, oranki ja kongonsimpanssi ei bonobo, kärsivät kuuluisan sukulaisensa toiminnasta, kuten tuhoavasta maankäytöstä, salametsästyksestä ja laittomasta kaupasta.

Ja vaikka gorillansuojelun erävoitto osoittaa, että yksittäisiä populaatioita voidaan nostaa suosta kohdistetulla suojelulla, se on oikeastaan vähintä, mitä ihmisen tulee tehdä.

Olemme luonnolle velkaa paljon yksittäisten populaatioiden pelastamista enemmän.

Pahimpaan ahdinkoon ajettuja lajeja täytyy jatkossakin auttaa, mutta sen lisäksi tulee yhä voimakkaammin puuttua suuriin, kaiken läpäiseviin uhkiin. Niitä ovat elinympäristöjen tuhoutuminen, luonnonvarojen ylikulutus, ilmastonmuutos, vieraslajit ja saasteet. Varsinkin se, miten tuotamme ja kulutamme ruokaa ja energiaa, lohkaisee valtavan loven muuhun luontoon.

Siksi monen muun lajin populaatiot jatkavat kutistumistaan, ellei ihmislaji korjaa jälkiään. Tehtävä on suuri, mutta yhdessä onnistumme. WWF-kummina sinulla on tärkeä rooli tulevissa onnistumistarinoissa – tule mukaan jo tänään.

3. Maailman suurin sademetsäkansallispuisto on täynnä elämää ja historiaa

Tapiiri on arka kavioeläin, joka on sukua sarvikuonolle, mutta jota voisi yhtä hyvin luulla sekoitukseksi norsua, sikaa ja mustakarhua. Se on myös yksi noin kolmestatuhannesta lajista, jotka elävät maailman suurimmassa sademetsäkansallispuistossa Kolumbian Amazonilla.

Tanskan kokoista aluetta asuttaa ainutlaatuinen lajien kirjo: tapiirin lisäksi siellä elää esimerkiksi jättiläissaukkoja, muurahaiskarhuja, villa-apinoita, jokidelfiinejä ja tietenkin jaguaareja. Osaa lajeista ei tavata missään muualla maailmassa.

Niiden lisäksi alueella elää ihmisiä, joiden yhteisöt ovat olleet siellä vuosisatoja ja -tuhansia. Osa alkuperäiskansoista elää edelleen eristyksissä muusta maailmasta joko omasta tahdostaan tai niin, ettei heidän kanssaan ole koskaan viestitty.

Serranía del Chiribiqueten kansallispuisto onkin paitsi lajien, myös arkeologian aarreaitta ja Unescon maailmanperintökohde. Sankan sademetsän keskeltä kohoavissa valtavissa kivipaasimuodostelmissa on tuhansia kalliomaalauksia, joista vanhimmat ovat yli 20 000 vuoden takaa.

Maailman suurin sademetsäkansallispuisto alueesta tuli vuonna 2018, kun Kolumbian hallitus suostui laajentamaan paikalla ollutta suojelualuetta WWF:n ja muiden tahojen kampanjoinnin tuloksena. Nyt WWF toimii paikallisten yhteisöjen, hallitusten ja muiden sidosryhmien kanssa sen varmistamiseksi, että 4,3 miljoonan hehtaarin kokoista suojelualuetta hallinnoidaan asianmukaisesti.

Kymmenen miljoonaa hehtaaria metsää kaadetaan kuitenkin edelleen joka vuosi ympäri maailmaa. Se on yli kaksi kertaa maailman suurimman sademetsäkansallispuiston verran. Se on myös jalkapallokentän verran sekunnissa, kuten usein käytetty havainnollistus kuuluu.

Suurin metsäkadon ajuri on maatalous ja varsinkin naudanlihan, palmuöljyn ja soijan tehotuotanto. Metsäisiä elinympäristöjä tuhoavat myös esimerkiksi kaivosteollisuus, huonosti hallinnoitu metsätalous ja tienrakennus.

WWF toimii jatkossakin sen eteen, että hallituksissa, yrityksissä ja yhteisöissä ymmärretään metsien korvaamattomuus. Metsäkato täytyy pysäyttää, jäljellä olevia metsiä suojella ja hoitaa kestävästi ja tuhoutunutta maisemaa ennallistaa ja korjata.

Sillä metsät todella ovat korvaamattomia. Ne tuottavat happea, puhdistavat vesiä ja pitävät maaperän kuohkeana ja terveenä. Ne suojaavat ilmastonmuutokselta ja kulkutaudeilta. Yksinkertaisesti: metsät ylläpitävät elämää eikä niitä kannata menettää enempää.

4. Saksan, Ranskan ja Espanjan kokoinen merialue suojeltiin historiallisella päätöksellä

Rossinmeri on alue eteläisellä Jäämerellä Antarktiksen edustalla. Vaikka mielikuva Jäämeren vesimassoista on todennäköisesti lähempänä pysähtynyttä kuin eläväistä, Rossinmeri suorastaan kuhisee elämää.

Kylmä, ravinteikas vesi ylläpitää valtavat määrät krilliä ja planktonia, joista taas elävät lukemattomat kalat, merilinnut, hylkeet ja valaat – yhteensä henkeäsalpaavat 16 000 lajia. Esimerkiksi kolmannes kaikista maailman jääpingviineistä, neljäsosa keisaripingviineistä, kolmannes jäämyrskyliitäjistä ja yli puolet kaikista weddellinhylkeistä elää Rossinmeren jäillä ja vesissä.

Ne saavat jatkossakin elää suojattuina. Vuonna 2016, WWF:n ja muiden tahojen vuosien työn tuloksena, valtiot sopivat maailman suurimman mertensuojelualueen perustamisesta Rossinmerelle. Yhteensä Saksan, Ranskan ja Espanjan kokoinen alue – yli 1,5 miljoonaa neliökilometriä – asetettiin suojeluun. Alueesta 70 prosenttia on tiukassa suojelussa, ja lopuissa 30 prosentissa saa kalastaa hyvin rajatusti.

Suojelualue on muutenkin historiallinen saavutus, sillä sen perustamiseksi tarvittiin 24 valtion ja Euroopan unionin suostumus. Tämä osoittaa, että maiden on mahdollista löytää yhteinen sävel, kun täytyy suojella jotain meitä kaikkia suurempaa.

Koko maapallon vesimassojen mittakaavassa jopa maailman suurin mertensuojelualue on kuitenkin vain pisara. Sinisen planeetan meristä vain kahdeksan prosenttia on virallisesti suojeltu, ja näistäkin alueista murto-osaa hallinnoidaan hyvin. Monilla suojelualueilla saa esimerkiksi yhä kalastaa rajoituksetta.

WWF haluaa nähdä 30 prosenttia koko maapallon pinta-alasta – sisältäen maa- ja merialueet – tehokkaan suojelun piirissä vuoteen 2030 mennessä.

Puhtaat ja terveet meret ovat elintärkeitä niin pinnanalaiselle elämälle kuin meille ihmisille. Kyse on esimerkiksi miljoonien ihmisten ruokaturvasta: tiettyjen alueiden sulkeminen kalastukselta kasvattaa saaliita läheisillä vesillä, kun kalakannat vahvistuvat. Monimuotoiset meret auttavat myös hillitsemään ilmastonmuutosta ja sopeutumaan sen vaikutuksiin.

Siksi WWF jatkaa työtään ympäri maailmaa hallitusten, tutkijoiden, teollisuuden ja paikallisten yhteisöjen kanssa tärkeiden merialueiden suojelemiseksi, hoitamiseksi ja ennallistamiseksi.

5. Moni maa on viimein kieltänyt norsunluukaupan, mutta salametsästys uhkaa yhä lukuisia lajeja

Savannilla tömistävä norsulauma lienee yksi suurenmoisimmista näyistä, mitä maapallolla on tarjota. Näky on myös yhä harvinaisempi, sillä noin 90 prosenttia Afrikassa elävistä norsuista on menetetty, ja suurin syy siihen on salametsästys norsunluukauppaa varten.

WWF:n ja monen muun työn tuloksena valtiot ovat kuitenkin tehneet päätöksiä, jotka luovat toivoa. Ensimmäinen suuri suojeluvoitto saatiin vuonna 1989, kun kansainvälinen norsunluukauppa kiellettiin. Se tarkoittaa, ettei norsunluuta enää saa kaupata maasta toiseen.

Monen maan sisällä norsunluukauppaa on kuitenkin yhä saanut käydä, ja WWF:n työ norsun pelastamiseksi on jatkunut. Vuonna 2016 Kiina – silloinen suurin norsunluumarkkina maailmassa – ilmoitti viimein kieltävänsä norsunluukaupan vuoden kuluessa. Nyt on odotettavissa, että Hong Kong ja Singapore, niin ikään suuria norsunluumarkkinoita, panevat pystyyn omat kieltonsa vielä vuoden 2021 aikana.

Myös moni muu maa, kuten Iso-Britannia ja Yhdysvallat, on jo kieltänyt norsunluun. Kiellot koskevat jopa norsunluisia antiikkiesineitä, joita toisinaan käytetään vastametsästetyn norsunluun ”pesemiseen”. Työtä riittää vielä varsinkin Kaakkois-Aasian suurten norsunluumarkkinoiden sulkemiseksi, mutta jokainen kielto levittää asenneilmapiiriä, jossa norsunluun ostamista ei katsota hyvällä.

Vaikka tuoreimpien tietojen mukaan norsun salametsästys on laskussa, Afrikan norsut eivät suinkaan ole vielä turvassa. Jopa 20 000 norsua menettää edelleen henkensä ja syöksyhampaansa joka vuosi. Suuren kysynnän vuoksi myös kansainvälinen norsunluukauppa on jatkunut pimeästi.

Valitettavasti norsut eivät myöskään ole ainoita uhanalaisia eläimiä, joilla käydään kauppaa.

Osa sarvikuonon alalajeista on jo salametsästetty sukupuuttoon, sillä sarvikuonon sarvella uskotaan olevan parantavia ominaisuuksia. Satoja tuhansia muurahaiskäpyjä myydään laittomasti joka vuosi lihansa ja suomujensa vuoksi. Kauppansa tekevät myös esimerkiksi tiikereiden ja leopardien turkit ja muut kehonosat. Yhteensä laitonta kauppaa käydään yli 7 000 lajilla yli 120 maassa.

Niin, villieläimillä ja myös kasveilla käytävä laiton kauppa on tuottoisaa bisnestä: sen arvo on liki 23 miljardia Yhdysvaltain dollaria vuodessa, ja sitä pyörittävät järjestäytyneet kansainväliset rikollisverkostot.

Nyt tarvitaan kohdennettuja toimia, jotta rikolliset saadaan vastuuseen. Lisäksi uhanalaisten lajien läheisyydessä eläviä yhteisöjä täytyy tukea ja kuluttajat saada vakuutetuiksi siitä, ettei villieläimistä tehtyjä tuotteita missään nimessä pidä ostaa. Ole kanssamme muuttamassa maailmaa WWF-kummina:

6. Saimaannorppakanta on vahvistunut, mutta sen tulevaisuus riippuu meistä

Tämän tarinan me tunnemme. Suomalaisten oma saimaannorppa on yksi maailman harvinaisimmista hylkeistä, joka elää vain ja ainoastaan Saimaan vesissä.

Kun WWF aloitti saimaannorpan suojelun vuonna 1979, norppia oli arviolta sata. Ne oli metsästetty sukupuuton partaalle, sillä niitä pidettiin kalastuksen vihollisina. Vuoteen 1948 saakka saimaannorpan tappamisesta sai jopa rahaa.

Nyt saimaannorppia on arviolta 430, ja niitä on palannut pesimään alueille, joilta ne ehtivät välillä kadota kokonaan.

Saimaannorpan suojelun keskeisimpiä keinoja – ja norpalle kirjaimellisesti elintärkeitä – ovat olleet kalastusrajoitukset, aluksi vapaaehtoiset ja sittemmin myös lakisääteiset. WWF aloitti vapaaehtoisten verkkokalastusrajoitusten solmimisen Saimaan kalastajien kanssa vuonna 1982. Tärkeitä suojelukeinoja ovat myös esimerkiksi tiedon tuottaminen ja jakaminen, suojelututkimuksen rahoittaminen ja päättäjiin vaikuttaminen.

Välillä saimaannorpan suojelu on myös lumityötä: vuodesta 2014 alkaen WWF on auttanut kolaamaan saimaannorpalle apukinoksia sellaisina talvina, kun pesäkinoksia ei ole muodostunut luonnostaan. Sitä ennen WWF rahoitti Itä-Suomen yliopiston tutkimusta, jossa apukinosmenetelmää kehitettiin.

Saimaannorppa on kuitenkin edelleen erittäin uhanalainen ja suojelun varassa. Välittömimmän vaaran norpalle aiheuttavat yhä kalanpyydykset. Varsinkin pienet ja kokemattomat kuutit takertuvat helposti verkkoihin ja katiskoihin, joita ei ole tehty norpalle turvallisiksi, mutta pyydyksiin kuolee myös aikuisia norppia.

Tämän kirjoitushetkellä huhtikuun lopussa eletään poikkeuksellisessa vaaratilanteessa, joka toivottavasti on pian ohi: Saimaalla ei ole voimassa lakisääteisiä kalastusrajoituksia, vaikka juuri näihin aikoihin kuutit ryhtyvät itsenäistymään ja ovat siten erityisen alttiita juuttumaan verkkoihin.

Saimaannorpan tulevaisuutta uhkaa myös ilmastonmuutos, sillä kuutit syntyvät lumipesiin järven jäälle. Leutoina talvina Saimaan jääpeite jää ohuemmaksi eikä luntakaan aina riitä kinoksiksi. Näin nähdään myös ihmisen ensiavun rajallisuus: jos jää ei kanna eikä lunta ole, ei apukinoksiakaan voida kolata. Taivasalle syntyvät kuutit ovat viiman ja petojen armoilla.

Suojelun ansiosta norppakanta on säilynyt ja kasvanut Saimaalla, mutta sen tulevaisuus on auki ja meistä kiinni. Aivan ensin on saatava voimaan kattavat kalastusrajoitukset norppa-alueille. Lumitalvien jatko täytyy turvata ilmastonmuutosta hillitsemällä, ja norppaa pitää auttaa elämään jo tapahtuneiden muutosten kanssa.

Onnistumme, kuinkas muutenkaan, kuin yhdessä.