Paikalliset padonpurun puolesta – Palokin kosket halutaan vapaiksi

Kyläläiset ovat kokoontuneet Heinäveden Palokkiin kuuntelemaan kaipaavaa laulua: ”Vaik’ olit ikuisen luojasi luoma, muistona susta on kuivunut uoma.” Yleisö on hiljainen, ja siellä täällä ihmiset pyyhkäisevät vähäeleisesti silmäkulmiaan. Laulu kantaa nimeä Palokin kosket.

Eturivissä istuva 86-vuotias Mauno ”Manu” Räsänen on tullut Palokin kyläjuhlaan muistelemaan aikaa, jolloin kosket vielä kuohuivat vapaana. Palokissa sijaitsevan yhdeksän kosken sarja padottiin 1960-luvulla Outokummun energiantarpeeseen, osin turhaan. Yhtiö haki patoamiseen lupaa, mutta lupaprosessin aikana alueelle ehdittiin rakentaa sähköverkko, jonka avulla sähkö tuotiin kaivokselle muualta. Lupa padon rakentamiseen myönnettiin siitä huolimatta, ja Palokin kosket hiljenivät vuonna 1961. Velvoitetta vaelluskalojen kulun mahdollistavan kalatien rakentamiseen ei kuitenkaan ollut,minkä vuoksi Saimaan vesistön keskeisimmät vaelluskalojen lisääntymisalueet katosivat ja kalojen suosima vaellusreitti meni Palokin kohdalta poikki vuosikymmeniksi.

Ennen patoamista Palokin lähes kahdeksan kilometrin pituinen koskialue tunnettiin kalastajien paratiisina. Kosket olivat merkittävä lisääntymisalue Saimaan alueen virtavesikutuisille kaloille, ja virtaavissa vesissä viihtyivät nykyisin äärimmäisen uhanalainen Saimaan järvilohi ja erittäin uhanalainen järvitaimen. Vielä 1950-luvulla vaelluskalojen tilanne oli toinen: runsas kalakanta sekä ruokki koskien rannalla asuvia että houkutteli paikalle kalastusmatkailijoita ulkomailta asti.

Myös nuori Räsänen oli koskilla tuttu näky, kun hän kävi narraamassa tammukoita – joskin ilman lupia, sillä kalastusluvat menivät enimmäkseen varakkaille kaupunkilaisherroille. Toisinaan rohkeat seikkailut päättyivät, kun lupia tarkastavat kalastuksenvalvojat saapuivat paikalle.

”Kerran hyppäsin uittoränniin ja laskin sitä pitkin alas ainakin pari sataa metriä. Ei tullut tikkuja persuuksiin, ja valvojat jäivät rannalle nuolemaan näppejään”, Räsänen muistelee nauraen.

Voimalaitoksen rakentaminen Palokkiin toi mukanaan myös työpaikkoja, siltoja ja autoteitä, jotka helpottivat koskireitin varrella asuvien kyläläisten arkea. Räsänen oli yksi heistä, joita Palokissa tapahtuva muutos työllisti. Perheelliselle, parikymppiselle miehelle padon ja voimalaitoksen rakennustöistä saadut palkkatulot olivat tervetulleita.

Ajan kuluessa nähtiin patoamisen todellinen hinta. Valtaosa Palokin vapaana virtaavista koskista jäi patoaltaan syvyyksiin seisovan veden alle, padon alapuoliset kosket puolestaan kuivuivat. Maisema muuttui, koskien pauhu hiljentyi ja kalat hävisivät. Koskireitin varrella asuva Räsänen seurasi muutosta läheltä. Asia alkoi kalvamaan, ja Räsänen ryhtyi toimeen. Sisukkaan tahdon myötä syntyi Palokin koskien asiaa ajava kansanliike ja poliittinen ura.

”Minä uskon, että Palokin kosket ovat vielä jonain päivänä vapaana.”

(juttu jatkuu kuvien jälkeen)

Toiveikkaat uutiset koskien tulevaisuudesta kantautuivat Heinävedelle kesän alussa, kun Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelmaan kirjattiin Palokin koskien ennallistaminen. Syntyperäinen palokkilainen Mikko Sopanen oli kaksivuotias, kun kosket padottiin, ja hän on kuunnellut koko ikänsä aikalaisten tarinoita vapaana virtaavista koskista. Hän ei ollut uskoa silmiään lukiessaan uutisen hallitusohjelman kirjauksesta.

”Palokin kosket ovat kuin aarrearkku, jonka avaimet olemme saaneet käsiimme. Nyt pitäisi enää päästä lukolle”, Sopanen kuvailee.

Sopanen on tutkinut alueen historiaa ja koonnut yhdessä Jonne Postin kanssa verkkoon kattavan historiikin Palokin koskien menneisyydestä. Hänen haastatteluissaan on korostunut tiiviin kyläyhteisön yhteinen toive: muisto vapaista koskista ja niiden rannoilla kukoistaneesta elämästä halutaan säilyttää tulevia sukupolvia varten. Nyt on kuitenkin käsillä mahdollisuus siihen, että jälkipolville jäisi muutakin kuin pelkkä muisto.

”Nämä kosket olivat aikoinaan Palokin sydän. Niiden ennallistaminen olisi piristysruiske koko alueelle, se toisi mukanaan matkailijoita, retkeilijöitä, työpaikkoja ja lisää kalastustoimintaa.”

Terho Laitisen sanoittaman ja Matti Porolan säveltämän Palokin kosket -valssin loppusäkeet tiivistävät kyläläisten toiveen.

”Kuohuistas menneistä viestin mä saan: Pystymme tahdolla tän muuttamaan.”

Tärkeä päätös uhanalaisten vaelluskalojen tulevaisuudesta

Kun Palokin kosket joutuivat patoaltaan syvyyksiin, alueen vesiluonto muuttui. Voimalaitoksen tarpeisiin rakennetun padon yläpuolelle muodostui tekojärvi, jonka pohjaan jäi viisi koskea: Niskakoski, Ylä-Kallioinen, Ala-Kallioinen, Multaväärä ja Lapinkoski. Padon alapuolella sijaitseviin Saunakoskeen, Kissakoskeen, Sahakoskeen ja Hapatoskoskeen ei enää virrannut vettä. Padon kohdalla katkesi myös vaelluskalojen reitti.

Lukuisia padonpurkuja luotsannut WWF:n ohjelmajohtaja Sampsa Vilhunen kuvailee Palokin koskien ennallistamista tärkeimmäksi yksittäiseksi toimenpiteeksi, joilla Suomen sisävesien uhanalaisia lohikalakantoja voidaan elvyttää. Ennallistamisella olisi vaikutuksia myös muihin virtavesilajeihin, kuten selkärangattomiin ja hyönteisiin, jotka ovat lohikaloille tärkeä ravinnonlähde.

”Patoamisen seurauksena Palokin virtavesiluonto muuttui seisovan veden elinympäristöksi, ja se aiheuttaa virtavesieliöstölle valtavia muutoksia. Muutokset eivät kuitenkaan ole peruuttamattomia. Hiitolanjoen patojen purkaminen on siitä hyvä esimerkki. Kun elinympäristö ennallistettiin takaisin luonnonmukaiseen tilaan, lajisto muuttui nopeasti. Luonto kyllä ottaa elinalueensa takaisin, jos sitä on jäljellä”, Vilhunen kertoo.