Vesi haihtuu virtahevolta, kuumuus kurittaa kimalaista – Näin ilmastonmuutos vaikuttaa eläimiin eri puolilla maapalloa

Pitkittynyttä kuumuutta ja kuivuutta, laajoilla alueilla riehuvia metsäpaloja, meriveden lämpenemistä, jäätikköjen sulamista. Ilmastokriisin seuraukset näkyvät jo kaikissa maapallon elinympäristöissä. Muutokset tapahtuvat niin nopeasti, etteivät kaikki lajit ehdi sopeutua niihin. Osa lajeista voi yrittää muuttaa uusille alueille tai sopeutua uusiin olosuhteisiin, mutta kaikille se ei ole mahdollista.

WWF:n julkaisema raportti kertoo esimerkkejä, miten ilmastonmuutos vaikuttaa lajeihin eri puolilla maapalloa. Keräsimme niistä viisi.

1 Lunni sukeltaa äärisäiden armoilla

Lunnit elävät suurimman osan vuodesta merellä liikkuen ja metsästäen ruokaa. Ne saapuvat maankamaralle vain muutamaksi kuukaudeksi pesimään. Yli 90 prosenttia lunneista elää Euroopassa, missä lunnien määrä on romahtanut muutaman vuosikymmenen aikana.

Ilmastonmuutos vaikuttaa dramaattisesti merilintuihin, kuten lunneihin. Viettäessään suurimman osan ajasta merellä, ne ovat herkkiä sään ääriolosuhteille. Voimakkaat tuulet ja myrskyt vaikeuttavat lintujen mahdollisuuksia sukeltaa ja etsiä ruokaa. Pesimäaikana sään ääri-ilmiöt voivat vaurioittaa munia ja syntyviä poikasia.

Ilmastonmuutos sotkee myös merilajien luonnollista kiertoa. Lunnit syövät pieniä kaloja, kuten tuulenkaloja, jotka puolestaan syövät hankajalkaisia. Ennen tuulenkalojen poikaset kuoriutuvat samaan aikaan, kun hankajalkaiset runsastuvat. Lämpenevä merivesi kuitenkin sotkee kierron, jolloin hankajalkaiset runsastuvat ennen kalanpoikasten kuoriutumista. Tuulenkalojen määrä romahtaa, jolloin lunnit eivät voi ruokkia poikasiaan.

Ilmastonmuutoksen lisäksi lunneja uhkaavat ylikalastuksen aiheuttama ravinnon väheneminen ja merten muoviroska. Voimme suojella lunneja torjumalla ilmastonmuutosta, puuttumalla ylikalastukseen, ehkäisemällä merten muoviroskaa ja suojelemalla meriämme.

2 Kimalainen kärsii kuumuudesta

Pölyttäjät, kuten kimalaiset, vastaavat kasvien pölyttämisestä ja turvaavat näin monen elintarvikkeemme saatavuuden. Pölyttäjien määrä on kuitenkin romahtanut nopeasti. Havainnot kimalaisista Pohjois-Amerikassa ovat vähentyneet puoleen vuosien 1901–1974 ja 2000–2014 välillä. Kimalaisten määrä on vähentynyt eniten kuumilla levinneisyysalueilla, kuten Meksikossa ja Espanjassa, sillä ne kestävät huonosti lisääntyvää kuumuutta.

Kimalaiset tuottavat lämpöä lentäessään. Myös sen tuuhea karvapeite nostaa hyönteisen lämpötilaa, mikä altistaa kimalaisen ylikuumentumiselle. Osa kimalaispopulaatioista on muuttanut viileämmille seuduille, mutta siirtyminen uusille elinalueille ei ole korvannut kimalaisten määrän vähenemistä.

Maailmassa elää 250 kimalaislajia. Ilmastonmuutos uhkaa ajaa osan lajeista sukupuuttoon. Ilmastonmuutoksen lisäksi kimalaiset kärsivät elinympäristöjen tuhosta, yksipuoleisesta maataloudesta, monimuotoisen luonnon kadosta, taudeista ja tuholaismyrkyistä sekä ihmisten levittämistä, kilpailevista pölyttäjälajeista kaupallisessa maanviljelyssä.

Voimme suojella kimalaisia torjumalla ilmastonmuutosta, edistämällä luonnon monimuotoisuutta ja tukemalla luonnon kannalta kestävää maanviljelyä.

3 Muuttuva jää vaarantaa keisaripingviinin pesinnän

Keisaripingviinit ovat sopeutuneet elämään Etelämantereen äärimmäisissä olosuhteissa. Ne tarvitsevat pysyvän, lujan jään vähintään yhdeksäksi kuukaudeksi vuodessa pesintää, poikasten kasvamista ja höyhenten vaihtamista varten. Vaikka eri ilmastonmuutosskenaarioissa Etelämantereen jään määrä vaihtelee, jään tiedetään vähenevän ja muuttuvan ilmastonmuutoksen myötä.

Jotta keisaripingviinien pesintä onnistuisi, ne tarvitsevat tietynlaisen jään. Jäässä pitää olla sopivalla etäisyydellä railoja ravinnonhankkimista varten, mutta myös tarpeeksi kiinteää jäätä poikasia varten. Jos ravinnonhakumatkat pitenevät, keisaripingviineiltä kuluu matkoihin paljon energiaa, jolloin mahdollisuudet lisääntyä heikkenevät. Jos taas jää on liian heikkoa tai sulaa liian aikaisin, poikaset eivät ehdi kehittää vedenkestävää höyhenpeitettä suojakseen.

Vaikka keisaripingviinit voivat siirtyä syvemmälle Etelämantereelle, muutto ei tarjoa loputtomasti mahdollisuuksia sopeutua ilmastonmuutokseen. Keisaripingviinit ovat huonoja liikkumaan maalla, joten pitkien matkojen kulkeminen on niille hankalaa.

Jos kasvihuonepäästöjä jatketaan nykyiseen tahtiin, keisaripingviinien määrä romahtaa vuoteen 2100 mennessä. Jos maailma saa rajoitettua ilmaston lämpenemisen keskimäärin korkeintaan 1,5 asteeseen, voimme suojella myös keisaripingviinien elinympäristön.

4 Kutistuva elinalue uhkaa mustapääsaimireita

Amazonin sademetsässä asuu suurin tunnettu määrä kädellisiä lajeja. Erilaiset apinalajit ovat avainasemassa ilmastonmuutoksen torjunnassa ja luonnon monimuotoisuuden vaalimisessa. Ne levittävät tehokkaasti puiden siemeniä ja edistävät näin eri puulajien kasvua ja leviämistä.

Ilmastonmuutos muuttaa monien apinalajien elinolosuhteita, kuten lämpötilaa ja sademääriä. Niiden mahdollisuudet muuttaa uusille elinalueille kapenevat koko ajan. Tiet ja metsäkato pilkkovat elinympäristöjä yhä pienemmiksi. Yksi eniten vaarassa oleva laji on mustapääsaimiri.

Mustapääsaimiri asuu tunnetuista kädellisistä pienimmällä alueella, vain yhdellä 879 neliökilometrin alueella Brasiliassa. Ne ovat riippuvaisia alueen ekosysteemistä, joka perustuu säännöllisesti tulviviin jokiin. Apinoiden elinalueen ennustetaan häviävän lähes kokonaan ilmastonmuutoksen seurausten, kuten nousevan vedenpinnan, kuumuuden ja äärimmäisten tulvien takia. Koska laji elää vain yhdellä alueella, yksi poikkeuksellinen tulva voi pyyhkäistä koko lajin elinalueen maapallolta.

Suojelemalla sademetsiä, varmistamalla eläimille vaellusreittejä ja hidastamalla ilmastonmuutosta voimme suojella mustapääsaimireita ja muita kädellisiä lajeja.

5 Makea vesi vähenee virtahevolta

Virtahevot elävät joissa, järvissä ja kosteikoissa eri puolilla Saharan eteläpuolista Afrikkaa. Virtahepojen määrä on vähentynyt viime vuosikymmenten aikana. 36 maasta 20:ssä virtahepopopulaatiot pienenevät ja kolmesta maasta laji on hävinnyt kokonaan.

Ilmastonmuutos uhkaa virtahepojen tulevaisuutta. Nouseva lämpötila, pitkittynyt kuivuus, epäsäännölliset sateet ja lisääntynyt veden haihtuminen vähentävät makean veden määrää ja laatua. Pääasiassa vedessä elävänä eläimenä virtahepo on sopeutunut huonosti korkeisiin lämpötiloihin olleessaan kuivalla maalla. Tilanne voi johtaa kuivumiseen ja virtahevon kuolemaan.

Makean veden vähentyessä myös ihmisten ja eläinten väliset konfliktit lisääntyvät. Metsäkato ja paljon vettä vaativa maanviljelys pahentavat pulaa makeasta vedestä. Vesipula ajaa virtahevot lähemmäs ihmisasutuksia ja ihmiset virtahepojen elinalueille. Esimerkiksi Tansaniassa Ruaha-joki on kuivunut kokonaan kuivalla kaudella, mikä vaikeuttaa virtahepojen elämää.

Ilmastonmuutoksen lisäksi virtahepoja uhkaavat elinympäristöjen kato ja salametsästys lihan sekä ihmisten ja virtahepojen välisten konfliktien takia.

Voimme suojella virtahepoja torjumalla ilmastonmuutosta ja metsäkatoa, edistämällä kestävää maataloutta sekä ehkäisemällä ihmisten ja eläinten välisiä konflikteja.