Julkaistu

FSC-sertifiointi alkanut Suomessa

FSC-työryhmä aloittaa työnsä lähiaikoina

FSC-järjestelmän (ks. viite 1) mukainen metsien sertifiointi on käynnissä Suomessa. Sertifiointityötä tehdään jo usean yksityismetsänomistajan metsäalueilla, joiden koko vaihtelee kolmestakymmenestä kahteensataanviiteenkymmeneen hehtaariin. Sertifioinnin tekee FSC:n akkreditoima sertifiointiyritys SmartWood.

Suomeen ollaan myös perustamassa kansallista FSC-työryhmää, jonka tehtävänä on laatia ehdotus kansalliseksi FSC-standardiksi. Työryhmän ensimmäinen kokous voidaan pitää noin kuukauden sisällä, sillä työryhmään on jo saatu FSC:n kriteerit täyttävä edustus. Ensimmäisen kokouksen kokoonkutsujana on kansanedustaja Sirpa Pietikäinen. Työryhmästä halutaan kuitenkin mahdollisimman kattava, joten avoimeen jäsenyyskutsuun odotetaan lisää myönteisiä vastauksia.

WWF tukee FSC-sertifointia, sillä se tarjoaa mahdollisuuden yhdistää luonnonsuojelu ja metsien hyötykäyttö. "Metsien FSC-sertifiointi on Suomelle suuri mahdollisuus luonnonsuojelullisesti, imagollisesti ja taloudellisesti", WWF:n pääsihteeri Timo Tanninen sanoo tänään tiedotustilaisuudessa Helsingissä. "Metsäteollisuudelle FSC tarjoaa ylivoimaisen laatumerkinnän ja kilpailuedun yhä ympäristötietoisemmilla markkinoilla. Metsänomistajat voivat FSC:n avulla harjoittaa nykyistä kestävämpää metsänhoitoa ja saada tulevaisuudessa myös taloudellista hyötyä: monissa maissa FSC-sertifioineet metsänomistajat saavat paremman hinnan raaka-aineestaan. FSC tuo metsien virkistyskäyttäjille virikkeellisemmän metsäympäristön, ja uhanalainen metsäluonto saa paremmat elinmahdollisuudet", Tanninen sanoo.

"Maailmalla on FSC-sertifioitu jo 18 miljoonaa hehtaaria metsää, ja kuluttajan tai yritysten ulottuvilla on yli 8 000 FSC-merkkiä kantavaa tuotetta", kertoo FSC:n toimitusjohtaja Timothy Synnot. "Samalla kun FSC-tuotteiden kysyntä kasvaa, kasvaa kuluttajien luottamus metsäteollisuuden kykyyn ja haluun edistää ympäristönsuojelua. Esimerkit monista maista, mm. Saksasta ja Britanniasta osoittavat, että FSC:n avulla luonnonsuojelijoiden ja metsäteollisuuden välille on saatu aikaan ennen näkemätön yhteisymmärrys".

Koska Suomessa ei ole vielä omaa FSC-kriteeristöt täyttävää metsänhoitostandardia, nyt käynnissä olevia sertifiointeja tehdään FSC:n kymmenen pääperiaatteen ja niihin liittyvien metsänhoidollisten kriteereiden pohjalta. Perustettavan työryhmän tehtävänä on laatia nimenomaan Suomen erityisoloihin laadittu oma sovellus FSC:n periaatteista ja kriteereistä. Laadinnassa tullaan apuna käyttämään mm. olemassa olevia säädöksiä ja metsänhoito-ohjeita sekä Suomen lähialueiden vahvistettuja FSC-standardeja. FSC-sääntöjen mukaan taloudellisilla, sosiaalisilla ja ekologisilla tahoilla on työryhmässä yhtäläinen päätäntävalta.

Saatavilla: WWF:n näkemys PEFC-hyväksynnän saaneesta kansallisesta metsien sertifioinnista.

Lisätietoja:

pääsihteeri Timo Tanninen, (09) 7740 100, 040 574 9266
viestintäpäällikkö Päivi Rosqvist, (09) 7740 1040, 0400 425 666

Viite 1: FSC (Forest Stewardship Council, Hyvän Metsänhoidon Neuvosto) on maailmanlaajuinen, voittoa tavoittelematon jäsenjärjestö, jonka tavoitteena on edistää niin ympäristön kannalta vastuullista, yhteiskunnallisesti hyödyllistä kuin taloudellisesti kannattavaa metsien hoitoa. FSC kehittää metsien ja puun alkuperäketjun FSC-sertifiointijärjestelmää sekä akkreditoi riippumattomia sertifiointiyrityksiä, jotka vastaavat sertifiointien toteuttamisesta.