Isokari © Jussi Nikula / WWF
Julkaistu

Isonkarin majakkasaaren uhanalaisia lajeja autetaan talkoissa

WWF:n vapaaehtoiset hoitavat parhaillaan Selkämeren kansallispuiston arvokasta perinnemaisemaa Isonkarin majakkasaarella. Lauantaina 20.8. päättyvällä talkooleirillä avarretaan saaren ketoja, niittyjä ja hakamaita, jotta paahteisuutta tarvitsevat lajit saisivat lisää elintilaa.

Uudenkaupungin edustalla Kustavissa sijaitsevan majakkasaaren monipuolinen luonto vaihtelee erämaisista saaristometsistä upeisiin perinnemaisemiin, ja erilaisten kasvilajien määrä hämmästyttää. Saaren kuivilla kedoilla viihtyvät muun muassa kissankäpälä ja noidanlukot.

Ilman säännöllistä hoitoa tätä ainutlaatuista maisemaa uhkaa umpeenkasvu. Viikon mittaisissa talkoissa noin 20 vapaaehtoista muun muassa raivaa metsittynyttä hakamaata sellaisten lajien hyväksi, jotka tarvitsevat avointa tilaa ja aurinkoa.

”Isonkarin luonto on poikkeuksellisen monipuolinen paitsi luonnollisen maankohoamisen, myös erityisesti pitkään jatkuneen ihmistoiminnan seurauksena. Majakkasaarelta tunnetaankin yli 380 kasvilajia, joista uhanalaisimmat sinnittelevät juuri umpeen kasvavilla perinnebiotoopeilla”, kertoo leirin yhtenä vetäjänä toimiva Tiina Jalkanen Metsähallituksen Luontopalveluista.

”Peräti kolmasosa Suomen uhanalaisista lajeista elää perinneympäristöissä. WWF:n talkooleireillä niitä autetaan hyvin konkreettisella tavalla. Monien perinneympäristöjen hoito vaatii suurta tarkkuutta ja käsityötä, joten vapaaehtoistemme työpanos on äärettömän tärkeä”, kertoo WWF:n ohjelmapäällikkö Jussi Nikula, toinen leirin vetäjistä.

Talkooleirin jälkeen ennallistetun perinneympäristön hoidosta vastaavat siellä laiduntavat lampaat.

WWF:n ja Metsähallituksen Luontopalveluiden talkooleiri järjestettiin Isollakarilla ensimmäisen kerran vuonna 2013. Työn mahdollistaa Euroopan unionin rahoittama Paahde LIFE -hanke.

Lisätietoja:
Ohjelmapäällikkö Jussi Nikula, WWF, 040 595 9002
Suunnittelija Tiina Jalkanen, Metsähallituksen Luontopalvelut, 040 653 7904

Paahde LIFE -hanke
Isonkarin talkooleiri on osa Euroopan unionin rahoittamaa ja Metsähallituksen Luontopalvelujen johtamaa Paahde LIFE -hanketta, jossa tehdään töitä 69 Natura 2000 -alueella ympäri Suomea paahteisten ja aikanaan tulen synnyttämien elinympäristöjen ja niitä vaativien lajien hyväksi. Lisätietoja hankkeesta:
www.metsa.fi/paahdelife.

WWF
WWF on maailmanlaajuisesti toimiva, aikaansaava ympäristönsuojelujärjestö, joka innostaa ihmisiä ja yhteisöjä toimimaan ympäristön suojelemiseksi. WWF on järjestänyt talkooleirejä vuodesta 1977 lähtien eri puolilla Suomea. Leirit tarjoavat joka kesä noin sadalle vapaaehtoiselle mahdollisuuden konkreettiseen luonnonsuojelutyöhön.

Metsähallituksen Luontopalvelut
Metsähallituksen Luontopalvelut vastaa Suomen upeimman luonnon hoidosta ja toimii leirin isäntänä. Suurin osa WWF:n talkooleireistä järjestetään Metsähallituksen Luontopalvelujen hallinnoimilla alueilla, kuten kansallispuistoissa.

Allergia-, Iho- ja Astmaliitto
Allergia-, Iho- ja Astmaliitto tukee WWF:n talkooleiritoimintaa osana Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:n rahoittamaa Terve askel luontoon -hanketta, jossa valistetaan ihmisiä luonnon terveysvaikutuksista sekä kannustetaan luonnossa liikkumiseen omatoimisen ja osallistavan, luonnon hyväksi tehtävän vapaaehtoistyön avulla.

Paahde