Julkaistu

Kysy maailman huippuasiantuntijoilta ympäristöasioista connect2earth-verkkopalvelussa

Nuorten vihreä verkkosivusto www.connect2earth.org on avannut uuden palvelun, jonka kautta nuoret voivat keskustella maailman huippuasiantuntijoiden kanssa itseään huolestuttavista, ajankohtaisista ympäristöaiheista. Aihekirjo voi ulottua ilmastonmuutoksesta kestävään elämäntapaan.

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN ja WWF avasivat www.connect2earth.org-verkkosivuston noin vuosi sitten Nokian tuella. Nuoret voivat lähettää palveluun videoitaan, valokuviaan ja kirjoituksiaan.

Verkkopalvelu on saanut vuoden aikana kolme miljoonaa kävijää 190 maasta. Nyt sivustoa on kehitetty entistä kiinnostavammaksi siten, että kävijöiden on mahdollista keskustella, oppia ja vastaanottaa tietoa maailman parhailta ympäristöalan tietäjiltä.

Yhteisön jäsenet voivat osallistua maailmanlaajuiseen keskusteluun lähettämällä verkkopalveluun kirjoituksia, videoita, valokuvia ja ääniviestejä. Keskustelua voi seurata verkossa tai kännyköistä.

Verkkoyhteisö valitsee yhdessä asiantuntijaraadin kanssa verkkopalvelussa julkaistun parhaan puheenvuoron, jonka esittäjä voi joko osallistua joulukuussa Kööpenhaminan ilmastokokoukseen IUCN:n ja WWF:n delegaation mukana tai vaikkapa ottaa osaa johonkin käytännön luonnonsuojeluhankkeeseen maailmalla.

”Nuoret voivat connect2earth-sivuston kautta saattaa näkemyksiään suoraan tiedoksi medialle, mutta yhtä hyvin media voi verkkosivuston kautta perehtyä siihen, mitä nuoret ajattelevat ympäristöasioista, ja millaisia toiveita ja mielipiteitä nuorilla näihin asioihin liittyy. Nuorten ääni on saatava nykyistä paremmin kuuluviin kansainvälisillä foorumeilla päättäjille ja asiantuntijoille”, sanoo IUCN:n hallituksen suomalainen jäsen, ylitarkastaja Marina von Weissenberg ympäristöministeriöstä.

“Connect2earth edistää nuorten ihmisten ja ympäristöasiantuntijoiden vuoropuhelua ja antaa heille mahdollisuuden ilmaista näkemyksensä mieltään painavista ympäristöongelmista”, kertoo WWF Suomen viestintäjohtaja Anne Brax.

“Yhä useammat verkkopalvelut siirtyvät myös kännyköihin. Siksi Nokia on ollut mukana julkistamassa myös mobiiliversiota connect2earth-verkkopalvelusta. Olemme ylpeitä voidessamme olla mukana tässä mielenkiintoisessa verkkoyhteisössä, joka avaa nuorille ihmisille uusia väyliä kertoa ympäristöön liittyvistä näkemyksistä”, sanoo Nokian ympäristöasioista vastaava johtaja Kirsi Sormunen.

Lisää tietoa:
www.connect2earth.org

Connect2earth-videoita ja -bannereita voi ladata täältä.

Tiedustelut:
Viestintäjohtaja Anne Brax, WWF, puh. +358 50 3671 888
Ylitarkastaja Marina von Weissenberg, ympäristöministeriö, puh. +358 50 3070 806
Nokia, viestintä, puh. 07180 34900

Toimituksille:

IUCN
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN (The International Union for Conservation of Nature) on kansalaisjärjestöjen ja valtiojäsenten muodostama liitto. Se edistää luonnonsuojelua ja luonnonvarojen ekologisesti kestävää käyttöä. IUCN:n jäseninä on yli 70 valtioita, yli 100 valtion rahoittamaa organisaatiota ja 770 kansalaisjärjestöä.Suomesta järjestön jäseneksi ovat liittyneet Suomen luonnonsuojeluliitto, Natur och Miljö, Suomen WWF, Metsästäjäin Keskusjärjestö sekä Suomen valtio, jota edustaa IUCN:ssä ympäristöministeriö.
IUCN on tehnyt muun muassa uhanalaisten lajien selvityksiä (Red Data Books) eri puolilta maailmaa ja maailman luonnonsuojelualueiden luokitteluperusteet. IUCN:n pääkonttori sijaitsee Glandissa, Sveitsissä.
www.iucn.org

WWF
WWF on yksi maailman suurimmista ja arvostetuimmista luonnonsuojelujärjestöistä. WWF:llä on viisi miljoonaa tukijaa ja toimistoja yli sadassa maassa. WWF:n tavoitteena on pysäyttää luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja rakentaa tulevaisuus, jossa ihmiskunta elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Tähän pitkän ajan tavoitteeseen WWF pyrkii suojelemalla luonnonvaraisia eliölajeja ja niiden luontaisia elinympäristöjä, edistämällä uusiutuvien luonnonvarojen kestävää käyttöä ja saastuttamisen ja tuhlaavan kulutuksen vähentämistä. WWF:n pääkonttori sijaitsee Glandissa, Sveitsissä.
www.wwf.fi

Nokia
Nokia on markkinaosuudeltaan maailman suurin matkaviestimien valmistaja ja johtava Internet- ja viestintäteollisuuden yhdistäjä. Nokia tarjoaa laajan matkaviestinvalikoiman kaikille keskeisille kuluttajaryhmille sekä elämyksiä musiikkiin, kartta-, media- ja viestintäpalveluihin ja peleihin keskittyvissä Internet-palveluissa. Nokian omistama NAVTEQ tarjoaa lisäksi kattavan valikoiman digitaalisia karttatietopalveluita. Nokia Siemens Networks toimittaa laitteita, ratkaisuja ja palveluita viestintäverkkoihin.
www.nokia.fi