Julkaistu

Maatalouden kosteikkotukeen aito parannus

Kosteikkojen perustamiseen myönnettävän tuen määrä on nousemassa lähes kolminkertaiseksi ensi vuonna. WWF kannustaa maanomistajia kosteikkojen perustamiseen. Kosteikot ovat tärkeä vesiensuojelun keino ja niistä on apua myös maanviljelyssä.

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman seurantakomitea hyväksyi eilen keskiviikkona päätöksen ehdottaa EU-komissiolle korotusta kosteikkojen perustamiseen suunnattuun ei-tuotannolliseen investointitukeen. Kosteikkojen perustamiseen myönnettävää hehtaaritukea nostetaan 4 000 eurosta 11 500 euroon vuonna 2010. Myös pienten kohteiden perustaminen tehdään kannattavammaksi, kun alle puolen hehtaarin kohteisiin myönnetään kiinteä tukisumma. Investointitukea maksetaan syntyneitä kustannuksia vastaan.

”Päätös osoittaa, että ympäristöjärjestöjen ja viranomaisten tavoitteet voivat olla yhdensuuntaisia ja yhteistyö hedelmällistä. Usein tukiin tehdään vain kosmeettisia korotuksia, mutta tällä ratkaisulla on taatusti merkitystä. Tämä on hyvä alku jatkaa tukijärjestelmän parantamista”, meriasiantuntija Sampsa Vilhunen WWF Suomesta kertoo. WWF teki kosteikkotuen kehittämisestä aloitteen ja on mukana ympäristötuen muutosvalmisteluryhmässä.

Kosteikkoja on nykyisellään liian vähän. Ympäristöviranomaisten arvioiden mukaan Suomen maatalousalueelle olisi tarkoituksenmukaista perustaa jopa 45 000 kosteikkoa. Kosteikkojen perustamiseen tarkoitettua ei-tuotannollista investointitukea on voinut hakea vuodesta 2008 alkaen. Esimerkiksi Lounais-Suomen ja Uudenmaan ympäristökeskuksen alueelta hakemuksia on tullut vain kourallinen. Tuen hakeminen ei ole ollut kannustavaa liian alhaisen tukitason vuoksi.

Kosteikot ovat erittäin tärkeä vesiensuojelun keino, koska ne pidättävät rehevöitymistä aiheuttavia ravinteita. Kosteikot myös lisäävät luonnon monimuotoisuutta, tasaavat tulvia ja kaunistavat maisemaa. Maatalousympäristön luonnolliset kosteikot on kuitenkin historian saatossa kuivatettu viljelykäyttöön, mikä on vähentänyt ympäristön monimuotoisuutta sekä puskurivyöhykkeitä viljelymaan ja vesistöjen välistä. WWF Suomen kosteikkoprojektissa autetaan maanomistajia perustamaan ja palauttamaan kosteikkoja luontaisille paikoille, kuten joutomaaksi jääneille, helposti vettyville alueille.

”Tuottamattomasta maa-alueesta voi saada uutta hyötyä. Kosteikko on sekä pitkäaikainen investointi ympäristön hyväksi että myös apuna maanviljelyssä. Kosteikosta voi nostaa vettä peltojen kasteluun, ja pohjalle kertyvää ravinteikasta lietettä voi käyttää maanparannusaineena. Heti kun suurimmat kiireet peltotöissä helpottavat, kannattaa ruveta tutkailemaan, olisiko omilla mailla sopivia paikkoja kosteikolle”, WWF Suomen kosteikkokoordinaattori Elina Erkkilä sanoo.

Lisätietoja:

kosteikkokoordinaattori Elina Erkkilä, WWF Suomi, 050 522 4540, etunimi.sukunimi@wwf.fi
www.wwf.fi/kosteikot

WWF Suomi on osa kansainvälistä WWF-verkostoa, joka työskentelee maailman ainutlaatuisimpien luontokokonaisuuksien ja uhanalaisimpien lajien pelastamiseksi. WWF:n tavoitteena on maapallo, jossa ihmiskunta elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Tavallisten ihmisten lahjoitukset mahdollistavat WWF:n työn. Erilaisia tukitapoja internetissä: www.wwf.fi/tue_toimi