Naali © Metsähallitus / WWF
Julkaistu

Naali voi pesiä taas Suomessa – vapaaehtoisia koulutetaan tutkimaan vanhoja pesäpaikkoja

Pohjois-Lapissa on tehty tänä vuonna noin kymmenen naalihavaintoa, ja asiantuntijat toivovat lajin pesivän lähivuosina jälleen Suomessa. Metsähallitus ja WWF kouluttavat nyt vapaaehtoisia koluamaan mahdollisia pesäpaikkoja, jotta pesintä ei jäisi huomaamatta.

Naalin pesintä on varmistettu edellisen kerran Suomessa vuonna 1996. Viime aikoina naalikannat ovat kuitenkin elpyneet monilla Ruotsin ja Norjan tunturialueilla, ja yksilöitä voi vaeltaa ravinnon perässä Suomeen.

”Pitkästä aikaa näyttää siltä, että naali voisi pesiä Suomessa. Siksi on tärkeää, että mahdolliset pesäpaikat inventoidaan vuosittain. Jos pesintä havaitaan, naalia voidaan auttaa lisäruokinnalla ja tunturialueille levittäytyneen ketun poistopyynnillä”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

Naali suosii pesinnässään esi-isiensä kaivamia vanhoja luolastoja, jotka säilyvät asumattominakin vuosikymmeniä maastossa tunnistettavina.

”Vanhoja pesiä on löydetty Suomesta satoja, emmekä ehdi tarkistaa kaikkia vuosittain. Vapaaehtoiset voivat olla meille suureksi avuksi pesien tarkistamisessa”, Metsähallituksen ylitarkastaja Tuomo Ollila sanoo.

Metsähallituksen ja WWF:n järjestämään kaksipäiväiseen koulutukseen sisältyy sekä maasto- että teoriaosuus. Koulutukseen osallistuu tänä vuonna kahdeksan vapaaehtoista. Vapaaehtoiset aloittavat maastotyöt ensi kesänä.

”Harrastan vaeltamista pohjoisilla alueilla, myös naalin mahdollisilla pesimäalueilla, joten mahdollisuus tutkimuksen tukemiseen oman harrastuksen ohella tuntuu mielekkäältä ja helpolta tavalta osallistua suojelutyöhön”, koulutukseen osallistuva Marko Rintanen sanoo.

Vapaaehtoiskoulutus on osa tänä vuonna alkanutta Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteistä Felles Fjellrev Nord-hanketta, jossa Metsähallitus on mukana ainoana suomalaisena toimijana. Hankkeen tarkoituksena on kehittää seurantyötä, parantaa naalin selviytymistä lisäruokinnan ja ketunmetsästyksen avulla sekä tiivistää pohjoismaista yhteistyötä naalin suojelussa.

Naalia eli napakettua tavataan arktisilla seuduilla kautta pohjoisen pallonpuoliskon. Lämpenevä ilmasto uhkaa naalia kaikilla sen esiintymisalueilla, ja Pohjoismaista laji on ollut vaarassa kadota. Pohjoiseen levittäytynyt kettu on valloittanut naalin pesimäalueita, ja naalin pääravinnon, myyrien ja sopulien, huippuvuodet olivat pitkään harvinaisia. Syklit ovat viime vuosina palautuneet, ja seuraavaa huippua odotetaan muutaman vuoden kuluttua.

Haastattelupyynnöt (ei noin klo 12–14)
tiedottaja Joonas Fritze, 040 840 8500, joonas.fritze@wwf.fi

Kuvatiedustelut
tiedottaja Paula Kallio, 050 548 8766, paula.kallio@wwf.fi