Sarvikuonoille tukea Panda-myynnistä

Vuoden 1999 Panda-myyjät keräsivät viime syksyn aikana 250.000 markkaa WWF:n työlle sarvikuonojen hyväksi. Panda-myyjinä on toiminut suuri joukko lapsia eri puolilta Suomea. Myyjänä toimivat saavat myymiensä Panda-tuotteiden tuotosta osan itselleen ja osa menee vuosittain vaihtuvan kampanjalajin suojelutyöhön.

Afrikassa WWF:n tavoitteena on pysäyttää sarvikuonojen määrän lasku. Lisäksi halutaan löytää parhaat tavat saada sarvikuonokannat nousemaan. Samalla tutkitaan, miten lajin liikametsästykseen johtanut sarvien salakauppa toimii ja miten sen väylät voitaisiin katkaista. Tansania ja Kenia ovat tärkeimpiä Afrikan maita sarvikuonon kannalta.

Keniassa edistetään WWF:n varoin maan sarvikuonojen suojeluohjelmaa. Maastoon palkataan koulutettua henkilökuntaa valvomaan perustettuja suojelualueita. Ilman valvontaa on vaarana, että salametsästys edelleen jatkuu. Maastossa tutkitaan myös, onko sarvikuonoille riittävästi ravintoa eri alueilla. Sarvikuonojen määrästä ja poikasista pidetään tarkkaa kirjanpitoa koko maassa.

Keniassa etsitään parhaillaan alueita, joilla sarvikuonot ovat ennen eläneet, mutta sitten kadonneet metsästyksen vuoksi. Nämä alueet suojellaan mahdollisuuksien mukaan ja niille siirretään sarvikuonoperheitä muualta maasta. Näin sarvikuonot palaavat entisille asuinsijoilleen.

Aasian tärkein sarvikuonomaa on Indonesia. Siellä jäljitetään metsästäjien sarvikuonoille rakentamia ansoja ja poistetaan ne. Osa metsästäjistä on saatu kiinni ja he ovat joutuneet vastuuseen teoistaan.

Seuraava keräyskohde oranki

Kustannusosakeyhtiö Tammen ja WWF:n yhteistyössä toteuttamaa Panda-myyjä -kampanjaa jatketaan vuonna 2000. Tämän vuoden keräyskohteena on erittäin uhanalainen oranki, jonka tärkeimpiä elinalueita ovat Malesian sademetsät. Uudet infopaketit myyjille valmistuvat elokuussa.

Nykyään orankia ei enää kovin paljon metsästetä, vaan kantaa uhkaavat ennen kaikkea sademetsien hakkuut sekä poikasten ottaminen lemmikeiksi. Sademetsiä raivataan nopeassa tahdissa viljelykäyttöön. Viime vuosien laajat metsäpalot ovat uusi uhka ja aiheuttavat nekin orangeille suurta tuhoa.

Lisätietoja:

WWF, Jami Taipalinen, puh. (09) 77 40 10 74
Kustannusosakeyhtiö Tammi, Kaisa Rakemaa, puh. (09) 69 37 66 73