Julkaistu

WWF: Paperitavoitteista käytännön toimiin

Komission suunnitelmat tuottaa lähes neljäsosa Euroopan Unionin sähköstä uusiutuvalla energialla ovat oikean suuntaisia, WWF toteaa. Kokonaisenergiasta uusiutuvien osuus nousee kuudesta kahteentoista prosenttiin vuoteen 2010 mennessä, mikäli komission tavoitteet toteutuvat. WWF on vedonnut kuitenkin kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäreeseen, jotta huomenna alkavassa energiaministerien kokouksessa Suomi esittäisi tavoitteita sitoviksi.

"Suomi on kehityksen kärjessä yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa, ja myös uusiutuvan energian tekniikan, esimerkiksi tuulivoimakomponenttien tuotanto on meillä kasvavaa liiketoimintaa. Nyt Suomen tulee ryhtyä ripeästi lisäämään uusiutuvan energian tuotantoa. Uusiutuvat energiat ovat tuplapotti: luonnon lisäksi niiden kehittämisestä hyötyy kansan- ja liiketalous, sillä ala on yksi nopeimmin kasvavista ja kehittyvistä tekniikan aloista", sanoo WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen.

Myös kansainvälinen WWF vetoaa energiaministereihin, jotta komission esitys "suuntaa-antavista" tavoitteista muutetaan laillisesti sitovaksi. "Energiaministereillä on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus tehdä energiapolitiikkaa, joka on pysyvää. Toivottavasti heillä on rohkeutta torjua vapaaehtoisuuteen perustuva toiminta ja vaatia sitovia tavoitteita", sanoo Stephan Singer, WWF:n Euroopan energia- ja ilmastoyksikön päällikkö.

Mikäli komission tavoitteet uusiutuvan energian käytön lisäämisestä toteutuvat, Iso-Britannian ja Belgian "vihreän" sähkön tuotanto viisinkertaistuu, Hollannin ja Irlannin kolminkertaistuu ja Suomen ja Saksan kaksinkertaistuu.

Turve ei kuulu uusiutuviin energioihin

Suomeen tulee saada kansallinen tuulivoimaohjelma tuulivoiman lisäämiseksi ja parhaiden sijoituspaikkojen määrittelemiseksi. Suurimmat mahdollisuutemme uusiutuvan energian käytön kaksinkertaistamiseksi ovat kuitenkin bioenergiassa. "Energiaverotusta on muutettava, jotta puuhake saadaan kilpailukykyisemmäksi suhteessa turpeeseen. Suomen ei missään tapauksessa pidä ajaa turvetta uusiutuvien energioiden listalle, sillä turpeen uusiutuminen vie tuhansia vuosia. Myös jätteenpoltto on ongelmallinen kysymys. Suomessa jätteitä käytetään onneksi vain sivupolttoaineena, ja polttoon päätyy jäte, joka lajittelun jälkeen ei kelpaa mihinkään. EU:ssa on tahoja, jotka haluavat lajittelemattoman jätteen pääpolttoainekäytön uusiutuvien energioiden listalle", sanoo WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen.

WWF korostaa, että komission esitys on tärkeä askel ilmastonmuutoksen torjunnassa. Kasvihuonekaasut vähenevät kuitenkin vain, jos huomattavia päästövähennyksiä tapahtuu koko energiasektorilla, myös liikenteessä ja lämmityksessä. Jos Eurooppa tosissaan haluaa torjua ilmaston lämpenemistä, sen on ryhdyttävä toimiin fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämiseksi kuljetussektorilla ja lämmityksessä.

Lisätietoja:

viestintäpäällikkö Päivi Rosqvist, GSM 0400 425 666