WWF:n Panda-palkinto Sääksisäätiölle

WWF jakoi tänään 20 000 euron suuruisen Panda-palkinnon Sääksisäätiölle. Täysin vapaaehtoisten voimin toimiva säätiö on keskittynyt yhden lintulajin, upean sääksen, suojeluun.

Sääksisäätiö on tehnyt sääksen suojelutyötä jo vuodesta 1990 lähtien. Tärkeä osa säätiön työtä on tekopesäverkostojen rakentaminen ja ylläpitäminen. Sääksen pesimisen kannalta elintärkeään Kanta-Hämeen ja Kaakkois-Pirkanmaan alueen tekopesäverkostoon kuuluu noin 170 pesää.

Säätiön vapaaehtoisista koostuva kenttätyöryhmä osallistuu myös vuosittain sääksien seurantatutkimukseen ja rengastukseen.

”Olen aidosti iloinen, että voimme palkita Sääksisäätiön Panda-palkinnolla. Säätiön vapaaehtoiset tekevät tärkeää työtä pyrkiessään muokkaamaan ihmisten, aina koululaisista päättäjiin, asenteet sääksille myönteisiksi”, sanoo WWF Suomen hallituksen jäsen, OTT Heidi Andersson.

”Sääksisäätiö on tehnyt hyvin konkreettista suojelus- ja tutkimustyötä. Säätiön ylläpitämä Sääksikeskus on myös tärkeä paikka, sillä siellä ihmiset voivat helposti tutustua lintulajiin ja säätiön tekemään työhön”, toteaa WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen.

Säätiön kotipaikka on Hämeenlinna, mutta sen toimialueena on koko maa. Kangasalla sijaitseva Sääksikeskus tarjoaa kiinnostuneille mahdollisuuden tutustua ylvääseen päiväpetolintuun lähietäisyydeltä. Sääksen saalistusta voi katsella omin silmin yleisötornista käsin. Sääksi käyttää ravinnokseen ainoastaan kaloja. Se tunnettiinkin ennen kalasääskenä.

Sääksen elämää voi tarkastella myös säätiön nettisivuilla pesään asennetun web-kameran välityksellä.

”Uskon, että sääksi ja sen suojelutyö eri muodoissaan saadaan Panda-palkinnon avulla nostettua paremmin kansalaisten tietoisuuteen. Rahapalkinto mahdollistaa myös Sääksikeskuksen pienimuotoisen kehittämisen. Sääksikeskuksessa on lukuisia työkohteita, jotka odottavat sekä rahoitusta että tekeviä käsiä”, sanoo Sääksisäätiön toiminnanjohtaja Juhani Koivu.

WWF Suomi on jakanut Panda-palkinnon vuosittain 1999 lähtien erillisestä Anderssonin rahastosta. Palkinnolla halutaan edistää ja palkita aktiivisia luonnon- ja ympäristönsuojeluhankkeita.

Lue lisää Panda-palkinnosta: wwf.fi/pandapalkinto

Lisätiedot:
OTT Heidi Andersson, WWF Suomen hallitus, 0500 415 778
Suojelujohtaja Jari Luukkonen, WWF Suomi, 040 585 0020
Toiminnanjohtaja Juhani Koivu, Sääksisäätiö, 0400 499 395