Julkaistu

WWF:n raati valitsi: “Metsola” on Vuoden Luontokirja 2001

WWF on valinnut Vuoden Luontokirjaksi 2001 Jorma Luhdan teoksen Metsola. Teoksen on kustantanut Maahenki Oy, ja sen taitto on Jyrki Heimosen käsialaa.

Kilpailuraadin mukaan teos näyttää ensin kuvakirjalta metsosta, mutta osoittautuukin yllättävän laaja-alaiseksi luonnonkuvaukseksi. Luhdan teksti on asiantuntevaa, mutta myös sopivan persoonallista, mikä antaa hienoa itsekoetun tunnetta.

"Teoksen kohderyhmä on laaja: siitä nauttivat varmasti sekä suuri yleisö että luonnontutkijat ja kriittisetkin harrastajat. Metsojen kautta on kuvattu luonnon herkkyyttä ja saatu aikaan ajallinen jännite yhdistämällä menneisyys ja nykyisyys. Näin kirjassa on vahva luonnonsuojelullinen piirre, mutta sitä ei liioitella", sanoi raadin puheenjohtaja Matti Perttilä tänään Helsingissä järjestetyssä palkinnon julkistustilaisuudessa.

Jorma Luhdan karhean kauniit kuvat peilaavat metsäluontoa metsojen elämän kautta sekä asiallisesti että samalla upean taiteellisesti. Niissä sommittelun ja valon laadun ja määrän avulla tuodaan esiin vain kerronnan kannalta oleelliset piirteet ja tapahtumat. Kuvat antavat myös runsaasti tilaa tulkinnalle ja vetoavat lukijan omiin, ehkä jo unohtuneisiin metsiin liittyviin muistoihin.

Tekstiosuudet ovat sujuvasti kerrottuja. Asiatiedot metsojen elämän kulusta ja samalla luonnosta yleensäkin tulevat tajuttaviksi kuin puolihuomaamatta. Tekstissä ei ole mitään keinotekoista, ja siksi se vie lukijan mukanaan.

Kirjan ulkoinen laatu on myös erinomainen. Kuvat ovat näyttäviä, tekstin ja kuvien sekä ulkoinen että sisällöllinen yhteensopivuus on hienosti toteutettu.

Metso on myös ajankohtaisen Etelä-Suomen metsiensuojelun symboli. "Metsokanta on romahtanut 60 prosenttia viimeksi kuluneiden 40 vuoden aikana Etelä-Suomessa. Nykyistä kattavampi ja yhtenäisempi metsiensuojelualueverkosto olisi tärkeä keino palauttaa metson kiihkeä soidin jälleen niin luonnonystävien, metsästäjien kuin metsäammattilaisten iloksi", sanoi WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen.

Luontokuvaaja ja kirjailija Jorma Luhta on saanut valokuvataiteen valtionpalkinnon vuosina 1973 ja 1983. Ennen Metsolaa hän on julkaissut mm. teokset Kurkimaa (1980), Metson kuolema (1987) ja Tansseja aavalla (1994).

Maahenki Oy on Maaseudun Sivistysliiton omistama kustantamo.

Vuoden Luontokirja -kilpailu järjestettiin nyt 23. kerran. Kilpailuun osallistui 13 kustantajaa yhteensä 18 teoksella. Raatiin kuuluivat Merentutkimuslaitoksen osastonjohtaja Matti Perttilän lisäksi luontotoimittaja Paul Segersvärd ja suojelujohtaja Jari Luukkonen WWF:stä.

Lisätietoja:
suojelujohtaja Jari Luukkonen, puh. 040 585 0020
tiedottaja Tuuli Äikäs, puh. 040 592 6532