Hossa © Carlos
Julkaistu

Ympäristöjärjestöt: Hossan kansallispuistoa ollaan vesittämässä

Hallitus esittää metsästyksen laajaa sallimista Hossaan perustettavassa kansallispuistossa. WWF:n, BirdLifen ja Luonto-Liiton mukaan tämä olisi alueen luonnonsuojelutavoitteiden vastaista, vähentäisi kansallispuiston houkuttelevuutta ja saattaisi pienentää sen aluetaloudellisia hyötyjä. Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta haluaa mennä vielä hallitustakin pidemmälle: valiokunta esittää tämänpäiväisessä lausunnossaan pienriistan metsästyksen sallimista myös ulkopaikkakuntalaisille, mikä olisi kansallispuistoissamme ennenkuulumatonta.

Hossan kansallispuiston perustaminen Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi on Sipilän hallituksen kärkihanke. WWF:n, BirdLifen ja Luonto-Liiton mielestä hanketta ollaan vesittämässä, koska hallitus esittää kansallispuistoon peräti kahdeksaa poikkeusta luonnonsuojelulain asettamista rauhoitussäännöksistä ja eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta esittää pienriistan metsästyksen sallimista myös ulkopaikkakuntalaisille. Luonnonsuojelulain mukaan kansallispuistoissa on lähtökohtaisesti kielletty kaikki luontoa muuttava toiminta, kuten eläinten tappaminen ja hätyyttäminen.

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on määritellyt yleisesti hyväksytyt kriteerit, joiden mukaan metsästys ei kuulu kansallispuistoihin.

”Hallitus teki hienon päätöksen päättäessään perustaa Hossan kansallispuiston. Nyt näyttää valitettavasti siltä, ettei Hossa tule täyttämään kansainvälisesti määriteltyjä kansallispuiston edellytyksiä. Metsästyksen osalta lakiesitystä tulee muuttaa eduskunnan käsittelyssä”, WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen sanoo.

Metsästyksen kieltäminen Hossaan perustettavassa kansallispuistossa vähentäisi metsästysmahdollisuuksia seudulla erittäin vähän, sillä peräti 97 prosenttia valtion Suomussalmella omistamista metsästysalueista on jäämässä kansallispuiston ulkopuolelle. Metsästykseltä rauhoitettuna alueena Hossan merkitys riistaeläinten suojelulle olisi sen sijaan suuri. Tämä hyödyttäisi myös metsästyksen harrastajia, koska rauhoitusalueen vahvat eläinkannat ylläpitäisivät keskimääräistä vahvempia riistakantoja myös lähialueilla.

Hossassa vieraili viime vuonna 63 000 kävijää, ja määrän odotetaan kasvavan kansallispuistostatuksen myötä. Useimmat koti- ja ulkomaiset matkailijat hakevat kansallispuistoista luonnonrauhaa. WWF:n, BirdLifen ja Luonto-Liiton mielestä metsästyksen salliminen voi johtaa siihen, ettei kansallispuistoa koeta kansainvälisesti houkuttelevaksi, jolloin myös kansallispuiston myönteiset aluetaloudelliset vaikutukset jäisivät ennakoitua pienemmäksi.

Järjestöt ovat lisäksi pahoillaan siitä, että Hossan kansallispuisto on jäämässä kooltaan pieneksi. Esitetyn kansallispuistorajauksen ulkopuolella on runsaasti kansallispuistoon sopivia valtion omistamia alueita, joista osa jopa kuuluu Hossan Natura-alueeseen ja nykyiseen retkeilyalueeseen. Hossan alueella olisi hyvät edellytykset esitettyä selvästi suurempaan kansallispuistoon, joka turvaisi puiston luonnonsuojelulliset tavoitteet ja luontomatkailun edellytykset merkittävästi paremmin.

Lisätietoja:

WWF Suomi, suojelujohtaja Jari Luukkonen, 040 585 0020, jari.luukkonen@wwf.fi

BirdLife Suomi, toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa, 040 547 6175, aki.arkiomaa@birdlife.fi

Luonto-Liitto, toiminnanjohtaja Leo Stranius, 040 754 7371, leo.stranius@luontoliitto.fi

Lakiesitys Hossan kansallispuistosta: http://www.ym.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Lausuntopyynnot_ja_lausuntoyhteenvedot/2016/Lausuntopyynto_ehdotuksesta_laiksi_Hossa(40602)

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan lausunto: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Sivut/MmVL_3+2017.aspx