© ALEPH STUDIO / SHUTTERSTOCK

WWF-LEHTI 1/2016

Vähemmän lihaa lautaselle

Hyvä ruoka jää kutittelemaan makuhermoja pitkäksi aikaa. Mutta minkälaisia jälkiä ruoantuotanto jättää ympäristöön?

Ruoka aiheuttaa noin viidesosan ilmastonmuutosta kiihdyttävistä päästöistä – yhtä paljon kuin liikenne. Siinä missä liikenteen ja energiantuotannon haitallisten ilmastovaikutusten vähentämisessä on päästy vauhtiin, ruoantuotannon päästöjen vähentämisessä ei ole odotettavissa nopeaa edistystä. 

WWF:n ohjelmapäällikkö Jussi Nikula käyttää esimerkkinä juuston tuotannon ja autoilun päästöjä. Juustokilon tuottamisesta aiheutuvat päästöt vastasivat 10 vuotta sitten 60 kilometrin matkaa henkilöautolla – nyt vastaavilla juuston tuotannon päästöillä pystyy ajamaan autolla jo 90 kilometriä. ”Ruoantuotannossa ei ole ollut samanlaisia teknologisia parannuksia kuin liikenteessä ja energiantuotannossa. Ruoantuotannossa myös päästöjen vähentämisen mahdollisuudet ovat rajallisemmat”, Nikula selvittää.

Syntyipä minkälaisia keksintöjä tahansa lehmä pysyy lehmänä, ja se tarvitsee maata laiduntaakseen.

Maatalousmaasta vähintään 70 prosenttia käytetään lihan ja muun eläinperäisen ruoan tuotantoon. Eläinperäisillä tuotteilla on suuri hiilijalanjälki eli niiden tuotannosta aiheutuu paljon ilmastoa rasittavia kasvihuonekaasuja. Kaiken ruoantuotannon ilmastovaikutuksista valtaosa syntyy alkutuotannosta, eli rehun tuotannosta pelloilla ja eläinten kasvatuksesta.

Maataloudella on vaikutuksensa myös maailmanlaajuisesti niukkoihin vesivaroihin. Maatalous, eläintuotanto etunenässä, kuluttaa peräti 70 prosenttia kaikesta ihmisen käyttöön ottamasta vedestä. Myös me suomalaiset käytämme ulkomaisia vesivaroja, sillä noin puolet Suomen vesijalanjäljestä syntyy ulkomailla.

Lihantuotanto uhkaa sademetsiä

Ruoantuotannon ympäristövaikutukset eivät rajoitu ilmastoon tai vesivaroihin. Suurimpia luonnon monimuotoisuuden uhkia on luonnon elinympäristöjen häviäminen, joka johtuu usein maataloudesta. Lisääntynyt lihan kulutus vaikuttaa siihen, miten maata käytetään: esimerkiksi Amazonin sademetsässä lihakarjan laidunmaiden ja rehun viljelymaan leviäminen ovat merkittäviä syitä metsien häviämiseen.

”Viime vuosina tuhotuista sademetsäalueista jopa 80 prosenttia on laidunmaana ja loput pitkälti karjalle kasvatettavan rehun viljelymaana. Usein rehuviljelmien laajentuessa karjalaitumet siirtyvät edellä yhä syvemmälle entiseen sademetsään”, Nikula kertoo.

Rehuksi kasvatettavan soijan tieltä raivataan koskematonta luontoa muun muassa Brasiliassa, Argentiinassa, Boliviassa ja Paraguayssa. Soijasta tehdään rehua esimerkiksi sioille ja siipikarjalle. Soija on myös olennainen osa usean kasvissyöjän ruokavaliota. Eikö soijaa pitäisikään popsia?

Vinkkejä kestäviin ruokavalintoihin: wwf.fi/ruokaopas

”Valtaosa kaikesta soijasta käytetään eläinten ravinnoksi, ja kasvavan lihantuotannon rehun tarve on tärkeimpiä tekijöitä soijantuotannon lisääntymisessä. Kasvissyöjän lautaselta löytyvä soija ei ole soijan kokonaistuotannossa merkittävä tekijä. Toki kaiken soijan pitäisi olla vastuullisesti tuotettua”, Nikula selventää.

Orankien elintila hupenee

Kaakkois-Aasiassa metsää uhkaavat hallitsemattomasti laajentuvat öljypalmuplantaasit. Palmuöljyä löytyy esimerkiksi kekseistä ja jäätelöstä. Vastuuttomasti viljeltyjen öljypalmujen tieltä raivataan sademetsää, jossa elää valtava määrä eläin- ja kasvilajeja.

Kenties tunnetuin Indonesian ja Malesian sademetsien asukkaista on uhanalainen oranki, malajin kielellä ”metsän ihminen”. Se on maailman suurin puussa elävä kädellinen, jota tavattiin aikoinaan lähes koko Kaakkois-Aasiassa. Nyt orankeja on jäljellä vain Borneossa ja Sumatran luoteisosassa. Orangit asuvat puissa ja laskeutuvat harvoin maahan – ne eivät pärjää ilman metsiä. Elinalueiden tuhoutuminen ja pirstoutuminen ovat suurin syy orankien vähenemiseen.

NATUREPL.COM / Edwin Giesbergs / WWF-CANON
© NATUREPL.COM / Edwin Giesbergs / WWF-CANON
Palmuöljyviljelmien tieltä raivataan uhanalaisten orankien elinalueita Indonesiassa ja Malesiassa. Vastuullisesti tuotettu palmuöljy jättää tilaa myös näille punaturkkisille ”metsien ihmisille”.

Villejä borneonorankeja (Pongo pygmaeus) arvioidaan olevan nykyisin noin 54 000 yksilöä. Laji on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Sumatranoranki (Pongo abelii) on puolestaan luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi. Niitä on jäljellä arviolta vain 6 600 yksilöä.

Suuria vaikutuksia pienillä teoilla

Ruoantuotantoon liittyvät ympäristöhaasteet ovat suuria, mutta niihin on yksinkertaisia ratkaisuja: kuka tahansa voi tehdä ympäristötekoja omalla lautasellaan. Ilmiselvin ekoteko on pitää ruokajätteen määrä kurissa. Kun ruokaa heitetään pois, tuhlataan jo kertaalleen käytetyt, arvokkaat resurssit.

Pakkausten ja kuljetusmatkojen ilmastovaikutuksia korostetaan usein, mutta niiden merkitys on tosiasiassa vähäinen.

”Isoin ruokaan liittyvä ympäristöteko on vaihtaa vähintään osa lihasta kasviksiin ja kestävästi pyydettyyn tai kasvatettuun kalaan”, Nikula tiivistää.

Sabrina Bqain / WWF Suomi
© Sabrina Bqain / WWF Suomi

Lihan kulutusta voi vähentää pikkuhiljaa esimerkiksi pienentämällä liha-annosten kokoja ja suosimalla pihvien ja paistien sijaan patoja ja keittoja, joissa lihan määrä on kohtuullinen. Oiva vaihtoehto on korvata lihaa lähivesien kestävästi pyydetyllä kalalla, kuten muikulla, silakalla, hauella ja ahvenella.

Vinkkejä kestäviin kalavalintoihin wwf.fi/kalaopas

Nikula vinkkaa helpon tavan vähentää lihan määrää ruoassa ilman suurempia muutoksia: ”Kun pistää jauhelihapaketista puolet pakkaseen ja korvaa sen ruoassa soijarouheella tai kotimaisella härkäpapurouheella, on tuloksena sama ruokalaji vähemmällä lihamäärällä.”

Apuna vastuullisissa valinnoissa ovat myös erilaiset sertifikaatit. Palmuöljyn RSPO, soijan RTRS sekä kalatuotteiden MSC ja ASC ovat WWF:n suosittelemia sertifikaatteja, joilla merkattuja tuotteita kannattaa valita. Myös Rainforest Alliance, UTZ ja Reilu kauppa kertovat vastuullisesta tuotannosta, jossa ympäristövaikutuksia on pienennetty.

Ruokaturvaa kehittyviin maihin

Maatalousmaa käy entistä niukemmaksi väestönkasvun myötä, eikä maata voi loputtomasti raivata laitumiksi ilman vakavia vaikutuksia luonnon monimuotoisuudelle. Maailman väliluku kasvaa arvioiden mukaan seuraavan 35 vuoden aikana kahdella miljardilla. Lihan kulutuksen olisi käännyttävä maltilliseen laskuun teollisuusmaissa, jotta ravinnontarpeemme on mahdollista täyttää kestävästi jokaisessa maailmankolkassa.

Simon Rawles / WWF
© Simon Rawles / WWF

Nikulan mukaan nykyinen maatalousjärjestelmä ei kuitenkaan ole ympäristön säilyttämisen ja ihmisten ravitsemisen kannalta tehokas. Käytettävissä oleva viljelysmaa pitäisi hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla. Tähän on Nikulan mukaan kolme keinoa.

”Kehittyvien maiden perheviljelijöiden alisuoriutuvien peltojen satoja pitää parantaa, osa rehusta on käytettävä ihmisten ravinnoksi silloin kun se on siihen sopivaa ja ruokahukkaa on vähennettävä.”

Teksti: Kaisa Ryynänen

WWF selvitti: Usean kaupungin kouluruoassa liikaa lihaa

WWF kysyi Suomen kymmeneltä suurimmalta kaupungilta punaisen lihan ja lihatuotteiden määrästä niiden kouluruoassa. Viidessä kymmenestä kaupungista lihan määrä ylitti suositellun enimmäismäärän.

Vuonna 2014 julkaistuissa kansallisissa ravitsemussuosituksissa ympäristövaikutukset on huomioitu ensimmäistä kertaa. 
”Kouluruokailu on keskeinen osa suomalaisten lasten ja nuorten hyvinvointia, ja olemme siitä syystäkin ylpeitä. Kouluruokailulla on suuri merkitys terveellisten ja ympäristöystävällisten ruokailutottumusten kehittymiselle. Siksi olisi tärkeää, että kouluruoka noudattaa suomalaisia ravitsemussuosituksia myös lihan määrän suhteen”, Jussi Nikula sanoo.
WWF toivoo, että selvitys kannustaa kaupunkeja ja kuntia seuraamaan kouluruoassa tarjottavan punaisen lihan määrää samoin kuin ne jo nyt seuraavat suolan ja rasvan määrää ja laatua.

Tutustu selvitykseen

Ruoka menee ihon alle

Harva ihminen suhtautuu ruokaan välinpitämättömästi. Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkija, dosentti Mari Niva kertoo, miksi suhtaudumme ruokaan jopa intohimoisesti.

”Ruoka tuottaa elämyksiä. Sen hankintaan, valmistamiseen, syömiseen ja jälkitöihin käytetään paljon aikaa. Syöminen myös rytmittää arjen kulkua. Tapaamme toisiamme ruoan äärellä, ja on vaikea kuvitella vaikkapa juhlia, joissa ruokaa ei olisi.”

Ruoka kytkeytyy moniin yhteiskunnallisiin keskusteluihin. Lehtien palstoilla ja nettikeskusteluissa väitellään usein kiivassanaisestikin siitä, millaista on hyvä ja terveellinen ruoka, onko ruoka kallista, miten huomioida ympäristöasiat syömisessä tai miten globaali oikeudenmukaisuus toteutuu ruoantuotannossa.

”Ruoka on erottamaton osa identiteettiä, sen avulla sekä erottaudutaan että luodaan yhteisöllisyyttä”, Niva kuvailee.

”Ajatellaan, että ilman lihaa ei jaksa”

Lihaan kiteytyy monia merkityksiä. Liha on usein aterian keskus, jonka mukaan ruokalaji saa nimensä. Perinteisesti lihan syönnillä on osoitettu vaurautta, ja monissa kulttuureissa liha on ollut ja on edelleen voiman ja miehisyyden symboli.

Muutama vuosi sitten tehdyn tutkimuksen mukaan neljä viidestä suomalaisesta piti lihaa tärkeänä osana monipuolista ruokavaliota. Saman tutkimuksen mukaan vieraille tarjotaan mielellään lihaa, ja myös ravintolassa syödessä liharuoat ovat monille houkuttelevin vaihtoehto. Papujen ja muiden kasviproteiinien ei vielä ajatella yleisesti voivan korvata lihaa.

”Monille ihmisille liha on edelleen tärkeä osa kunnon ruokaa. Ajatellaan, että ilman lihaa ei jaksa.”

Pinnan alla kuplii

Nivan mielestä kulttuurimuutos on kuitenkin käynnissä: ravintoloissa on yleisesti tarjolla kasvisruokaa, lehdissä on runsaasti kasvisruokareseptejä ja monet kokit sekä ruokabloggaajat liputtavat lihansyönnin vähentämisen puolesta. 
Kauppojen hyllyiltäkin löytyy nykyisin useita kasviproteiiniin perustuvia vaihtoehtoja lihan tilalle. Kaurasta, härkäpavusta ja herneestä valmistettu uutuustuote nyhtökaura sai alkuvuodesta julkisuutta jo ennen kuin se oli edes tullut myyntiin. Nivan mielestä kasvisruoka on kuitenkin yhä alisteinen liharuoalle, ja se luokitellaan edelleen erityisruokavalioksi.

”Tämä näkyy esimerkiksi siinä, kuinka koulujen kasvisruokapäivät aiheuttavat kuohuntaa ja vastustusta valtuustosaleja myöden. Ravintoloiden ruokalistoilla kasvisruoka esitetään usein viimeisenä, ja vaihtoehtoja on tyypillisesti paljon vähemmän kuin lihassa ja kalassa.”

Niva uskoo, että kestävämpi ruokakulttuuri tekee tuloaan. Lihantuotannon ja -syönnin vähentäminen on kuitenkin vain yksi osa ruoan kestävyyden lisääntymisessä. Todellisten muutosten aikaansaamiseksi tarvitaan koko ruokajärjestelmän läpäiseviä muutoksia niin tuotannossa, kaupassa kuin kulutuksessa ja niitä ohjaavassa politiikassa.

”Suomessa on merkkejä siitä, että lihan kokonaiskulutus ei enää kasva, mutta saa nähdä, onko ilmiö pysyvä”, Niva pohtii.

Jaa tämä sivu: