© Kustannusosakeyhtiö Tammi
Päivitetty

Metsien kaukainen sini

Lehtolainen

Kuka on määrännyt, että metsät kuuluvat ensisijaisesti ihmisille?

Muistan nuoruudessani nähneeni Lieksassa tienvarressa pensaista tehdyn tekstin ”metsä on elinehtomme”. 1970-luvulla tämä elinehto tarkoittaa metsäteollisuuden työpaikkoja. Elinkeinonlähdettä hyödynnettiin nimenomaan ihmisen tarpeisiin: metsä antoi rakennusmateriaalia, polttopuuta ja työtä. Metsästä sai ruokaa, monenlaista riistaa metsästettäväksi – mielenkiintoista, että suomen kielessä riistanpyynti on näin paikantunut nimenomaan metsässä tapahtuvaksi toiminnaksi. Riistan lisäksi metsä tarjosi marjoja ja sieniä, ja tarvittaessa myös turvan vainolaiselta, joka ei tuntenut tienoita yhtä hyvin kuin kotimetsässä liikkuja.

Metsäteollisuus ja sen eri haarat olivat yksi kansantaloutemme kulmakivistä, jonka menestyksen rinnalla elintaso nousi viime vuosituhannen lopulle asti. Metsäntutkimuksen tehtävä oli kahtalainen. toisaalta lähtökohta oli biologiassa, toisaalta taloustieteessä: kuinka jalostaa puita mahdollisimman tehokkaasti niin, että ne tuottaisivat kukin tarkoitukseensa sopivaa jalostettavaa?

Minulle metsä oli jo lapsesta toisenlainen elinehto. Viihdyin siellä pitkiä aikoja yksinäni. Samastuin Anni Swanin kirjojen Pikkupappilassa sekä Ulla ja Mark päähenkilöön Ullaan, jonka voimalause oli ”metsien kaukainen sini”. Ullan taikasana rauhoitti mielen niin, että hän kuuli metsien suhisevan missä tahansa. Varastin lauseen itselleni. Asuin pikkukaupungissa, jossa metsä oli lähellä, ja opettajavanhempieni pitkät kesälomat vietimme paljolti maalla. Kaikkein tärkeimmiksi minulle kävivät tätini takametsät Juvalla. En koskaan pelännyt kulkea yksin metsässä, vaan laajensin reviiriäni vähitellen, enkä eksynyt. Isä opetti tunnistamaan ilmansuunnat taivaan ja luonnonmerkkien avulla.

Muutin Helsinkiin. Pari vuotta leikin kaupunkilaista. Sitten aloin taas ikävöidä metsään. Tapasin miehen, jolla oli sama metsissä vaeltelun halu, ja hänen seurassaan opin tuntemaan pääkaupunkiseudun keuhkoja: Porkkalan, Nuuksion ja kaupunkimetsälänttienkin kiehtovuuden. 

Nykyään ei lähimetsääni ole takaovelta pitkä matka: vain parikymmentä askelta pihan poikki. Metsänreuna näkyy työhuoneeni ikkunaan ja sen eläimet tulevat ajoittain pihapiiriin. Kymmenessä vuodessa olen oppinut tuntemaan myös muut kävelymatkan päässä olevat metsäalueet. Minulla on sieni- ja marjapaikkoja, tiedän peurojen reitit ja paikat, joissa ilvekset talvella tassuttelevat. En osaisi elää metsättä. Mieluusti tutkiskelen myös uusia metsiä, tutkin mitä niissä kasvaa ja ketkä niissä asustavat. 

Itsessään mikään metsä ei ole ruma, mutta ihminen osaa kyllä tuhota elinehtoansa harmittavan tehokkaasti. Metsän eläimiä pidetään tuholaisina, vaikka kuka on määrännyt, että metsät kuuluvat ensisijaisesti ihmisille? Pensaskirjaimet Lieksassa olivat kuitenkin oikeassa: metsä on elinehtomme.  Iskulauseen monikon genetiivi sulkee sisäänsä paitsi ihmiset, myös kasvit ja eläimet. Maapallo, jonka metsät on hakattu, ei enää kuiski kaukaista sineä, ei hengitä.

Leena Lehtolainen

Kirjailija Leena Lehtolainen tunnetaan erityisesti rikosromaaneistaan, joissa seikkailee ylikomisario Maria Kallio. Lehtolainen tukee WWF:ää Pandan polun kolumnistina.