©Sampsa Vilhunen / WWF

Kosteikot ovat luonnon aarreaittoja, joiden runsas kasvisto tarjoaa ravintoa ja elinympäristön monille lajeille. Kosteikko on kuin pesusieni, joka pidättää veden kulkua ja suodattaa ravinteita. Myös ihmiset hyötyvät kosteikoista monin tavoin.

WWF laati vuoden 2011 aikana kosteikkojen yleissuunnitelman Loviisanjoen alueella. Yleissuunnitelmassa esitetään kosteikoiksi soveltuvat alueet Loviisanjoella. Suunnitelmaan on liitetty myös yleisempi osuus kosteikkojen suunnittelusta ja rakentamisesta. Raportin valmistumisen jälkeen WWF edistää myös raportissa esitettyjen kohteiden toteuttamista. Tutustu raporttiin tästä.

WWF:n kosteikkotyö on osa Itämeren suojelemiseksi ja rehevöitymisen estämiseksi tehtävää työtä. Se on myös työtä sisävesiemme ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Toimiva kosteikko voi pidättää yli puolet sinne kulkeutuvasta ravinnekuormasta, joten kosteikon perustamisella voi olla erittäin merkittävä vaikutus paikallisesti esimerkiksi lähijärven tilaan. Lisäksi kosteikkojen perustamisen yhteydessä pyritään usein myös luonnontilaistamaan aikoinaan suoraksi ruopattuja uomia ja näin parantamaan kalalajien elinoloja.

Maatalousympäristön luontaisia kosteikkoja on kuivatettu, mikä on lisännyt muun muassa ravinteiden huuhtoutumista pelloilta sekä maaperän eroosiota. Kuivattaminen köyhdyttää myös luonnon monimuotoisuutta lajien elinympäristöjen pienentyessä. 

Maatalouden monivaikutteisilla kosteikoilla tarkoitetaan maatalousympäristöön tehtäviä kosteikkoja, joiden tarkoituksena on vähentää pelloilta huuhtoutuvien ravinteiden määrää, lisätä luonnon monimuotoisuutta, kaunistaa maisemaa ja lisätä alueen virkistysarvoja.

Kosteikot ovat yksi kustannustehokkaimmista pellon ulkopuolisista toimista maatalouden vesiensuojelun edistämiseksi.

Kosteikkoja esiintyy myön luontaisesti ympäri maapalloa.

Tämä sivusto on toteutettu ”Lahdelta Latvoille – kosteikot Kiskonjoella ja Perniönjoella” -Leader-hankkeen rahoituksella. Hankkeen rahoitus koostuu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahasta sekä WWF:n rahoituksesta. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma on EU-osarahoitteinen, eli osa sen rahoituksesta tulee Euroopan Unionilta, osa kansallisista lähteistä. Kansallisia rahoittajia ovat Uudenmaan TE-Keskus sekä Toimintaryhmä Ykkösakseli.

Pelastetaan itämeri!

©Rientola, Kimmo Lehtonen

Ainutlaatuinen ja arvokas meremme tarvitsee nyt meidän kaikkien apua.

Liity itämeri-kummiksi

Operaatio Merenneito

Operaatio Merenneito on WWF:n suurkampanja Itämeren pelastamiseksi. Se tarjoaa yrityksille mahdollisuuksia tukea Itämeren suojelutyötä.

Lue lisää