Itämeren rehevöityminen
Ylimääräisten ravinteiden aiheuttama rehevöityminen on Itämeren suurimpia ongelmia. Myrkylliset sinilevälautat kuuluvat sen näkyvimpiin vaikutuksiin. Merenpohjan hapettomuus kiihdyttää rehevöitymistä entisestään.
Tiesitkö, että...
Itämeren lisäksi myös sisävetemme, eli järvemme ja jokemme, kärsivät rehevöitymisestä ja veden sameudesta. Ravinteet päätyvät jokiemme mukana lopulta myös Itämerta rehevöittämään.
Itämeren rehevöityminen johtuu siitä, että mereen on vuosikymmenien ajan päässyt liikaa ravinteita, eritysesti fosforia ja typpeä.
Niitä tulee ennen kaikkea maa- ja metsätaloudesta, mutta myös esimerkiksi teollisuuden ja kotien jätevesistä sekä liikenteestä. Ilmastonmuutoksen vaikutukset, kuten kuivuus ja toisaalta lisääntyvät sateet, lisäävät maa- ja metsätaloudesta vesiin huuhtoutuvien ravinteiden määrää.
Jätevesilaitosten fosforinpoisto on Suomessa tehokasta. Sen sijaan Itämereen päätyvästä typestä lähes viidesosa tulee yhdyskuntien jätevesistä. Tehostettua typenpoistoa ei kuitenkaan toistaiseksi vaadita edes kaikilta rannikkokaupunkien jätevedenpuhdistamoilta. Noin neljännes typestä kulkeutuu Itämereen ilman kautta. Sen suurimmat lähteet ovat meri- ja tieliikenne, maatalous ja energiantuotanto.
Itämeri on myös erityisen altis rehevöitymisen vaikutuksille. Sen vesi on vähäsuolaista ja kerrostunutta ja vaihtuu hitaasti Pohjanmereltä Tanskan salmien kautta virtaavan valtameriveden kanssa. Keskimäärin kymmenen vuoden välein sääolosuhteet ovat otolliset suolapulssille, jolloin suolaista merivettä virtaa Pohjanmereltä tavallista voimakkaammin.
Suolapulssit ehkäisevät rehevöitymistä, sillä ne sekoittavat vettä ja vähentävät pohjan happikatoa. Suolainen, tiheä merivesi painuu Itämeren pohjaan ja nostaa vähähappista vettä syvänteistä. Viime vuosikymmenien aikana suolapulssit ovat kuitenkin harventuneet, ja hapettomien pohjien pinta-ala on kasvanut.
Rehevöitymisen seuraukset
Rehevöityminen lisää leviä ja pahentaa happikatoa. Lopputuloksena on noidankehä, josta puhutaan sisäisenä kuormituksena. Mitä enemmän vedessä on levää, sitä enemmän kuluu happea. Vähähappisuuden myötä pohjaan vuosien varrella varastoituneet ylimääräiset ravinteet vapautuvat uudelleen veteen kiihdyttämään levien kasvua.
Myös Itämeren monimuotoisuus on rehevöitymisen takia uhattuna. Esimerkiksi pohjaeläimet kärsivät hapettomuudesta, ja Itämeren pohjassa onkin laajoja alueita, joilla ei enää ole lainkaan elämää. Lajien väheneminen tekee Itämerestä entistä haavoittuvamman, sillä yksipuoliset ekosysteemit kestävät huonommin esimerkiksi ilmastonmuutoksen myötä muuttuvia olosuhteita.
Erityisen tärkeitä ovat niin sanotut avainlajit, joita Itämeressä ovat esimerkiksi rakkolevä, meriajokas ja sinisimpukka. Avainlajit tarjoavat ravintoa, suojapaikkoja tai kasvualustan monelle muulle lajille, joten niiden vähenemisellä tai katoamisella on kauaskantoiset seuraukset.
Sinilevät
Sinilevää eli syanobakteeria on Itämeressä luonnostaan, mutta rehevöitymisen seurauksena sen määrä on viime vuosikymmeninä kasvanut. Monet sinilevät ovat myrkyllisiä ja aiheuttavat esimerkiksi ihon ja silmien kutinaa ja punoitusta sekä pahoinvointia. Osa sinilevistä on myrkyllisiä myös hermostolle ja maksalle.
Fosforin ja typen lisäksi sinilevät tarvitsevat kasvuunsa valoa ja lämpöä. Siksi runsaita kukintoja ei nähdä joka kesä, vaikka ravinteet ovat jatkuvasti olemassa. Myös tuulisuus vaikuttaa siihen, millaiseksi levätilanne muodostuu. Tyynellä säällä levämassat nousevat helpommin pintaan isoiksi lautoiksi. Tuulen suunta määrää sen, kulkeutuvatko avomerellä muodostuneet levämassat rannikolle.
Ilmastonmuutos auttaa sinileviä menestymään, kun helleaallot yleistyvät ja vedet lämpenevät nopeammin. Kuivuuskausien yleistyminen ja toisaalta sateisuuden lisääntyminen johtavat myös siihen, että enemmän rehevöittäviä ravinteita valuu esimerkiksi pelloilta ja hakkuualueilta sinilevän käyttöön.
Rihmalevät
Rehevöityminen on lisännyt myös nopeasti kasvavien rihmalevien määrää: niiden määrä on jopa kolminkertaistunut viimeisten 30 vuoden aikana. Rihmalevä vie elintilaa rakkolevältä, jonka muodostamat vyöhykkeet ovat tärkeitä elinympäristöjä monille eläimille ja kaloille.
Rihmalevät pahentavat myös Itämeren happikatoa. Ne muodostavat merenpohjaan laajoja mattoja, joiden alle peittyvät alueet muuttuvat hapettomiksi. Tämä johtaa pahimmillaan kokonaisten pohjaeläinyhteisöjen tuhoutumiseen. Myös levien hajoaminen kuluttaa happea vedestä ja pahentaa pohjan hapettomuutta. Rihmaleviä kasautuu myös rannoille, jolloin monille kasvi- ja hyönteislajeille elintärkeät rantaniityt rehevöityvät korkeakasvuisiksi ruovikoiksi.
Mitä WWF tekee?
Torjumme Itämeren rehevöitymistä seuraavin keinoin:
-
Pienennämme ravinnekuormitusta
Maa- ja metsätaloudesta vesiin valuvia ravinteita voidaan vähentää esimerkiksi perustamalla kosteikkoja ja suojavyöhykkeitä. Myös esimerkiksi jatkuvaan kasvatukseen perustuva metsänhoito ja peltojen pitäminen kasvipeitteisinä ympäri vuoden ovat hyviä keinoja vähentää vesiin valuvien ravinteiden määrää. Lue lisää työstämme ravinnekuormituksen pienentämiseksi.
-
Vaikutamme maatalouspolitiikkaan
Suomessa valtaosa Itämeren ravinnekuormituksesta tulee maa- ja metsätaloudesta. Vaikutamme maatalouden tukipolitiikkaan niin, että kuormitusta vähentävät viljelymenetelmät olisivat kannattavin ja houkuttelevin vaihtoehto. Erityisen herkille alueille tulee myös ohjata tukia, jotka mahdollistaisivat tehostettuja vesiensuojelutoimia, kuten suojavyöhykkeitä ja kerääjäkasveja.
Lue ympäristöjärjestojen yhteinen kannanotto maatalouspolitiikan uudistamiseksi.
-
Edistämme Itämeri-ystävällistä viljelyä
Palkitsemme vuosittain 10 000 eurolla Itämeren ympäristöystävällisimmän viljelijän. Näin lisäämme tietoa vesien rehevöitymistä vähentävistä viljelymenetelmistä ja annamme tunnustusta Itämeri-ystävällisen viljelyn edelläkävijöille. Lue lisää Itämeren viljelijäkilpailusta.
-
Kannustamme Itämeri-ystävälliseen ruokailuun
Autamme ihmisiä tekemään arjessaan Itämeren kannalta parhaita valintoja. Lihan ja maitotuotteiden tuottaminen kuormittaa vesiä huomattavasti enemmän kuin kasvisruoan viljeleminen, joten lautaselle kannattaa valita pääasiassa kasviksia. Myös lähivesien kestävästi pyydetty kala, kuten muikku, silakka, hauki ja ahven, ovat Itämeren kannalta hyviä valintoja. Luonnonkalan syömisessä on sekin hyöty, että esimerkiksi silakan kalastus poistaa rehevöittävää fosforia Itämerestä. WWF:n Kalaopas ja Lihaopas auttavat tekemään vastuullisia valintoja kala-, liha- ja juustotiskillä. Lue lisää ympäristöystävällisistä ruokavalinnoista.
-
Teemme kansainvälistä yhteistyötä
Itämeren ongelmat, myös rehevöityminen, voidaan ratkaista vain valtioiden rajat ylittävällä yhteistyöllä. Voit lukea lisää kansainvälisestä työstämme Itämeri-sivullamme.