Haukimureke

Kuka pelkää haukea? Jos mielikuva ruotoisesta kalasta pohdituttaa, niin kokeile haukimureketta. Monitoimikoneella hienontaen pienet ruodot leikkautuvat massan joukkoon, eivätkä pistele kurkussa. Murekkeessa lempeänmakuinen hauki ryhdistyy piparjuurella. Hauki on Suomessa yleinen kala, mutta kaupallisessa kalastuksessa se on lähinnä muun kalastuksen ohessa saatavaa sivusaalista.

8-10 viipaletta
20 min + 50 min

Ainekset

600 g nahatonta haukifileetä
2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
1 rkl sitruunankuorta raastettuna
1 rkl sitruunanmehua
2 tl raastettua piparjuurta
1/2 dl tilliä tai ruohosipulia hienonnettuna
3 rkl perunajauhoja
4 dl vaahtoutuvaa kaurakermaa
2 rkl vegaanista margariinia sulatettuna

Koristeluun: kurkkua ja tilliä

  1. Paloittele kalafileet monitoimikoneen kulhoon. Poista isoimmat ruodot. Hienonna kalaa hetki leikkuuterällä, jotta ruodot leikkaantuvat pieniksi.
  2. Mittaa mukaan mausteet, sitruunankuori ja -mehu, piparjuuri ja tilli. Lisää perunajauhot. Anna koneen käydä hetki.
  3. Lisää massaan kerma ja sulatettu, jäähdytetty rasva ohuena nauhana koneen käydessä. Sekoita kuohkeaksi.
  4. Laita leivinpaperia vetoisuudeltaan n. 1 1/2 litran suorakaiteen muotoiseen leipävuokaan. Levitä murekemassa tasaisesti vuokaan ja tasoita pinta.
  5. Pane vuoka isomman uunivuoan sisään ja kaada vuokaan kiehuvaa vettä noin murekevuoan puoleen väliin saakka.
  6. Paista 175-asteisessa uunin alatasolla noin 35 minuuttia. Nosta murekevuoka vesihauteesta ja anna vetäytyä hetki ennen kumoamista.
  7. Kumoa mureke tarjoiluvadille. Koristele esimerkiksi kurkuilla ja tillilä.

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.

Tilaa tästä

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.