Meri-Tuuli Väntsin
palsternakkapata

Kokki, ruokakirjailija ja cateringyrittäjä Meri-Tuuli Väntsi jakoi meille yhden suosikkikasvisresepteistään Earth Hourissa 2018. Väntsin perheessä syödään paljon kasvisruokaa ja lempiruoka vaihtelee vuodenajan mukaan.

”Satokauden mukainen syöminen on tosi järkevää ja käytännöllistä. Syksyllä rakastan kurpitsaa. Siitä saa esimerkiksi tosi hyvää kurpitsacurrya. Pidän myös kaikista tomaattiruoista ja talvella ruusukaalista ja vanhan sadon perunoista. Evääksi kaupungilla voin hyvin syödä paketin endiivejä”, Väntsi kertoo. Hän kannustaa rohkeasti kokeilemaan uusia reseptejä ja raaka-aineita ja pitämään kasvikset keittiössä näkyvillä, niin niitä tulee käytettyä monipuolisesti.

Palsternakkapadan reseptistä Väntsi kertoo näin:

”Palsternakka on yksi suosikkijuureksistani. Se taipuu moneksi, vaikka sen osana on useimmiten vain maustaa liemiä tai olla uunijuurespellillisen kalpein kaveri. Palsternakka ansaitsee pääosan tässä padassa, jossa sen makua vahvistaa kesähelteiden suosikkijuomani anislikööri pastis. Pastiksen voi korvata myös kuivalla valkoviinillä, mutta pastis vahvistaa kivasti palsternakan lakritsimaista jälkimakua.”

6
4 h 30 min

Ainekset

1 kg palsternakkaa
10 salottisipulia (tai 5 banaanisalottisipulia)
25 g voita
1⁄2 dl pastis-anislikööriä
5 dl kasvislientä
2 tl suolaa
5 timjamin oksaa
2 dl kokonaisia speltti- tai ohraryynejä
vettä

Valmistusohje

  1. Kuori palsternakat ja leikkaa ne pituussuunnassa kahtia, tai jos ne ovat kovin isoja, kolmeen, neljään paksuun lohkoon.
  2. Kuori salottisipulit ja leikkaa ne poikittain puoliksi tai banaanisalotit pituussuunnassa puoliksi.
  3. Kuumenna voi laakeassa padassa ja asettele salottisipulit leikkauspinta alaspäin voihin. Anna paahtua voissa kullanruskeiksi.
  4. Asettele palsternakat sipulien päälle tiiviiksi kerrokseksi ja lisää pastis. Kiehauta ja keitä pari minuuttia.
  5. Lisää sitten kasvisliemi, suola ja timjamin oksat ja peitä pata kannella.
  6. Nosta uuniin 140 asteeseen ja anna hautua noin 3 1⁄2 tuntia, tai kunnes palsternakat ovat pehmenneet.
  7. Ota kansi pois, ripottele ryynit pataan palsternakkojen väliin, auta hieman lusikalla. Jos nestettä on haihtunut paljon ja se ei peitä ryynejä, lisää vettä sen verran, että nestettä noin sentin verran ryynien päällä.
  8. Nosta uunin lämpötila 200 asteeseen ja paahda pataa ilman kantta noin 40 minuuttia tai kunnes ryynit ovat kypsiä ja pinta ruskistunut kevyesti. Varaudu lisäämään vettä loppukypsennyksen aikana.

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.

Tilaa tästä

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.