Munakoisoviuhkat
ja yrttikastike

Viuhkan muotoon leikatut munakoisot ovat uudenlainen tapa tarjota tutut kasvikset. Ne voi paistaa uunissa hyvissä ajoin etukäteen ja grillata niihin raidat grillissä juuri ennen tarjoilua.

4-6
20 min + 30 min

Ainekset

4 pientä munakoisoa
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
1/2 dl rypsiöljyä

 

Yrttikastike

2 valkosipulinkynttä
1 ruukku basilikaa
1/2 dl lehtipersiljaa hienonnettuna
1 dl rypsiöljyä
1 rkl pieniä kapriksia
2 tl sokeria
1 rkl sitruunanmehua
suolaa, mustapippuria rouhittuna

  1. Huuhtele munakoisot ja leikkaa ne viuhkoiksi eli pitkittäin noin 1 cm:n levyisiksi viipaleiksi siten, että kanta pysyy ehjänä. Siirrä uunivuokaan ja kypsennä 200-asteisessa uunissa 30–40 minuuttia, kunnes munakoisot ovat pehmeitä, mutta ei vielä sisältä sosemaisia.
  2. Ota munakoisot uunista ja paina ne lastalla viuhkan muotoon. Ripottele suolaa, mustapippuria ja öljyä munakoisoille.
  3. Grillaa munakoisoviuhkoja molemmin puolin noin 5 minuuttia tai kunnes ne ovat sopivasti paahtuneita. Käytä kääntämiseen leveää lastaa.
  4. Tee kastike. Kuori valkosipulit. Laita ne tehosekoittimeen yrttien, öljyn, kapristen, sokerin ja sitruunamehun kanssa. Pyöräytä tasaiseksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa munakoisojen kanssa.
  5. Viimeistele halutessasi paahdetuilla auringonkukansiemenillä.

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.

Tilaa tästä

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.