Esteetön siltarumpu toi taimenen takaisin

Uhanalaisten vaelluskalojen kutuvaellus tyssäsi siltarumpuun yhdessä harvoista meritaimenjoistamme. Vaihdoimme rumpurakenteen esteettömään, ja jo samana syksynä alkoi tapahtua. Valonian kanssa tehty rummunvaihto on malliesimerkki suojelutyöstä, jossa pienellä muutoksella on kauaskantoiset vaikutukset. Samanlaisia esteitä on vesissämme kuitenkin edelleen tuhansittain, ja niiden avaamisella on kiire.

 

Surullinen näky toistuu joka syksy. Taimen ja muut vaelluskalat yrittävät nousta kutemaan puroihin ja jokiin, mutta niiden matka katkeaa esteisiin, kuten patoihin.

Monimetrinen pato on ymmärrettävästi ylitsepääsemätön. Yhtä tehokkaasti vaelluskalojen luontaiseen elinkiertoon kuuluva vaellus kuitenkin katkeaa harmittoman oloiseen tie- tai siltarumpuun.

Tätä ei valitettavasti tiedetty, kun rumpurakenteita vuosikymmenien saatossa pystytettiin yli 90 000 eri puolille maata. Niistä noin joka kolmas eli 30 000 toimii täydellisenä nousuesteenä.

Syitä on monia. Paitsi että rumpu on usein asennettu kalojen näkökulmasta liian korkealle, vesi voi jyrkän kallistuskulman takia virrata sen läpi niin voimakkaasti, että vastavirtaan uiminen ei onnistu. Vastaavasti vesi voi olla kokonaan virtaamatta; usein rumpu on joko kuiva tai tukossa.

Vuosikymmeniä jatkuneen ajattelemattoman ihmistoiminnan seurauksena luonnontilaisista virtavesistämme on jäljellä enää muutama prosentti.

Myös pinnan alla tilanne on vakava: kaikki suomalaiset vaelluskalalajit ovat uhanalaisia. Itämerestä sisävesiin vaeltava meritaimen on jo lähellä kadota vesistämme kokonaan. Meritaimenjokia on koko maassa jäljellä 11, kun niitä ennen oli yli 60.

Kalojen lisäksi vapaana virtaavia vesiä kaipaavat muun muassa saukko, vesisammaleet, ravut ja simpukat. Lajit ovat myös yhteydessä toisiinsa yllättävilläkin tavoilla; esimerkiksi erittäin uhanalainen jokihelmisimpukka eli raakku (kuvassa) ei pysty lisääntymään ilman lohikaloja, kuten taimenia, sillä se kehittyy toukasta simpukaksi niiden kiduksissa.

Toivoa kuitenkin on. Siinä missä pienikin este riittää tukkimaan kalojen tärkeät vaellusreitit, myös pienillä muutoksilla on kauaskantoiset vaikutukset – kirjaimellisesti.

Yhdenkin turhan nousuesteen avaaminen voi vapauttaa kilometrikaupalla elin- ja lisääntymisalueita vaelluskalojen ja muiden virtavesilajien ulottuville.

Mistä pääsemmekin alussa mainittuun siltarumpuun.

Yksi vähiin käyvistä meritaimenjoistamme on Lounais-Suomessa sijaitseva Kiskonjoen-Perniönjoen vesistö. Sielläkin taimen oli ahdingossa, sillä liian korkealle asennettu siltarumpu esti sitä nousemasta joen sivuhaaran luonnontilaiseen koskiosuuteen kutemaan.

Kun Perniönjoessa vuosi sitten tehtiin koekalastustutkimus, rummun yläpuolisessa Juottimenojan purossa ei havaittu taimenen taimenta, ja sen alapuolelta löytyi vain yksi poikanen. Vesistön taimenkanta oli henkitoreissaan.

Nyt pääsy Juottimenojan puroon on vihdoin auki, sillä vaihdoimme nousuesteenä toimineen siltarummun esteettömään versioon yhdessä Valonian kanssa. Samalla kunnostimme rummun alapuolista jokialuetta ja rakensimme taimenelle lisääntymisalueita eli kutusoraikkoja. Puron yläosaa olimme aikaisemmin kunnostaneet talkoovoimin (lue lisää).

Pian rummunvaihdon jälkeen vedessä alkoi käydä kuhina. Myöhemmin tänä vuonna tehtävässä uudessa koekalastustutkimuksessa päästään virallistamaan se, minkä silmämääräisesti voi jo todeta: taimen on palannut sankoin joukoin – ja kutenut.

Alla olevasta kuvakarusellista voit lukea lisää.

 

Kiskonjoen rumpukunnostus on hieno esimerkki käytännön suojelutyöstä, jossa suhteellisen pienellä vaivalla pystytään merkittävästi parantamaan useiden uhanalaisten lajien elämän edellytyksiä.

Oikeastaan voisi puhua lajien elämän edellytysten palauttamisesta.

Työ tehtiin osana Euroopan meri- ja kalatalousrahaston (EMKR) ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen rahoittamaa Patokato-hanketta. Vuodenvaihteessa päättynyt hanke aloitti WWF:n virtavesityön ja oli menestys monella mittarilla (lue lisää).

Maassamme on kuitenkin edelleen kymmeniä tuhansia nousuesteinä toimivia rumpurakenteita. Niiden taakse jää tuhansia kilometrejä jokia, puroja ja koskia, joihin uhanalaiset vaelluskalat nousisivat kutemaan, jos voisivat.

Työskentelemme virtavesiluonnon suojelemiseksi vielä pitkään. Myös Kiskonjoen meritaimenkannan hyvinvointia seuraamme vuosikymmenen ajan. Kukoistava vaelluskalakanta kertoo hyvinvoivasta virtavesiluonnosta. Muita merkkejä ovat viileä, happirikas vesi, vesisammaleen päällystämät kivet, luonnollinen ja puhdas sorapohja, purossa sikin sokin lojuvat puunrungot ja vaihtelevat virtausolosuhteet. Eli solina.

Ei menetetä sitä.

Mitä sinä voit tehdä?

PYSY KARTALLA LUONNONSUOJELUN KUULUMISISTA - TILAA WWF SUOMEN UUTISKIRJE

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.

Tilaa uutiskirje

PYSY KARTALLA LUONNONSUOJELUN KUULUMISISTA - TILAA WWF SUOMEN UUTISKIRJE

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.