Ilmastonmuutos uhkaa Itämeren monimuotoisuutta – kolmen lajin katoaminen aiheuttaisi kohtalokkaan ketjureaktion

Ilmastonmuutos lämmittää Itämerta, pahentaa sen rehevöitymistä ja vähentää meriveden suolaisuutta. Muutokset iskevät kovaa kolmeen lajiin, jotka ovat merenalaisen elämän kannalta avainasemassa. Avainlajien ahdinko uhkaa koko Itämeren monimuotoisuutta.

Mikä on pitkä, nauhamainen ja muodostaa kokonaisuuden, joka sitoo enemmän hiilidioksidia kuin samankokoinen metsä? Tietenkin meriajokas, joka kasvaa laajoina merenalaisina niittyinä Itämeren hiekkapohjilla.

Meriajokas on yksi Itämeren avainlajeista. Avainlajeilla tarkoitetaan lajeja, joiden varassa on monen muun lajin selviytyminen, joko suoraan tai välillisesti.

Vaikka meriajokasniityt saattavat ensivilkaisulla vaikuttaa autioilta, ne kuhisevat elämää: vikkeläliikkeisiä tokkoja, pikkuruisia piikkikaloja, katkoja ja simpukoita. Kasvien juuristo puolestaan muodostaa oivan ympäristön Itämeren useimmille pohjaeläimille, kuten äyriäisille, hyönteistoukille ja kotiloille. Niityt tarjoavat suojapaikan ja ravintoa niin monelle lajille, että niitä on kutsuttu kotoisaksi vastineeksi trooppisille koralliriutoille.

Meriajokasniittyjen seassa uiskentelee myös merihevosten kanssa samaan merineulojen sukuun kuuluvia särmäneuloja.

Kuten korallit, myös meriajokas on ilmastonmuutoksen edessä heikoilla. Meriajokas kärsii erityisesti rehevöitymisestä, joka on Itämeren suurin uhka jo nyt, ja jota ilmastonmuutos pahentaa entisestään. Tulevaisuudessa rehevöittäviä ravinteita huuhtoutuu yhä enemmän sadeveden ja tulvien mukana mereen, sillä talvista tulee vähälumisempia mutta runsassateisempia.

Myös meriveden lämpeneminen, samentuminen ja etenkin suolapitoisuuden lasku ovat meriajokkaalle haitaksi. Ne kaikki kuuluvat ilmastonmuutoksen ennustettuihin seurauksiin Itämerellä. Meriajokas onkin vaarassa kadota vesistämme kokonaan ilmastonmuutoksen edetessä. Häviämisellä olisi kohtalokkaat seuraukset paitsi niittyjen suojissa eläville kymmenille pikkuruisille lajeille, myös niitä syöville lajeille, ja niitä syöville lajeille.

Sinisimpukka tarvitsee suolaista vettä

Toinen tärkeä Itämeren avainlaji on sinisimpukka. Se on paitsi monen kulinaristin, myös haahkojen ja kampeloiden herkkua. Haahkat taas ovat merikotkan tärkeää ravintoa.

Näiden lisäksi sinisimpukat muodostavat elinympäristön noin 40:lle lajille, kuten mustatokolle ja sammaleläimelle. Sinisimpukat myös puhdistavat merivettä suodattamalla siitä ravinteita. Yksi sinisimpukka voi suodattaa jopa kaksi litraa vettä tunnissa!

Myös sinisimpukka on ilmastonmuutoksen edetessä ahtaalla, sillä se on herkkä meriveden suolaisuuden muutoksille. Sateiden lisääntyminen todennäköisesti laskee Itämeren suolapitoisuutta, kun makeaa vettä valuu mereen aiempaa enemmän. Samaan aikaan Itämereen Tanskan salmien kautta tulevien suolapulssien ennustetaan muuttuvan harvinaisemmiksi. Sinisimpukan ennustetaankin tulevaisuudessa selviytyvän enää aivan Saaristomeren etelälaidalla.

Sinisimpukoita ja kasvillisuutta Itämeren pohjassa

Sinisimpukat suodattavat koko Itämeren tilavuutta vastaavan vesimäärän vuosittain.

Sinisimpukkaa uhkaa myös ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvä kilpailu ravinnosta ja kiinnittymispaikoista. Muuttuvat olosuhteet houkuttelevat Itämereen vieraslajeja, kuten makeammassa ja lämpimämmässä vedessä menestyvän valesinisimpukan ja vaeltajasimpukan. Molemmat ovat jo runsastuneet Itämeressä, ja ilmastonmuutoksen edetessä vaeltajasimpukka todennäköisesti syrjäyttää sinisimpukan itäisellä Suomenlahdella. Koska Itämeressä elää verrattain vähän lajeja, vieraslajit voivat vaikuttaa sen eliöyhteisöihin hyvinkin suuresti. Kun vieraslajin syrjäyttämä laji on avainlaji, ovat seuraukset vieläkin kauaskantoisemmat.

Lämpeneminen uhkaa rakkohaurua

Kolmas Itämeren avainlajeihin lukeutuva laji on rakkohauru, entiseltä nimeltään rakkolevä. Se on elintärkeä suojapaikka ja ravinnonlähde monille pienille selkärankaisille, kuten halkoisjalkaisille, sekä rannikon kaloille, esimerkiksi hauelle ja ahvenelle.

Rakkolevä

Tulevaisuus tietää vaikeuksia myös rakkohaurulle, sillä se on hyvin herkkä kuumuudelle. Lyhytkin altistus noin 15:ta astetta korkeammalle lämpötilalle on rakkohaurulle haitaksi. Erityisen haitallista lämpö on yhdistettynä matalaan suolapitoisuuteen. Ilmastonmuutoksen seurauksena Itämeren pintavedet voivat lämmetä jopa neljä astetta vuosisadan loppuun mennessä, ja Saaristomeren ennustetaan silloin vastaavan suolapitoisuudeltaan Merenkurkun nykyistä suolapitoisuutta. Rakkohaurulle sopivia olosuhteita löytyisi enää aivan Saaristomeren etelälaidalta.

Avainlajien ahdinko uhkaa Itämeren monimuotoisuutta. Meriajokkaan, sinisimpukan ja rakkohaurun muodostamissa yhteisöissä elävät äyriäiset, nilviäiset ja muut selkärangattomat muodostavat Itämeren ravintoverkon perustan. Jos ennustettu muutos toteutuu, romahtaisivat kokonaisen ekosysteemin perustekijät rannikkovesissämme. Lajien väheneminen tekisi Itämerestä entistä haavoittuvamman ilmastonmuutoksen edessä, sillä yksipuoliset ekosysteemit kestävät huonommin muuttuvia olosuhteita.

Pelastetaan Itämeri tuleville sukupolville

Itämeri on yksi maailman herkimmistä ja saastuneimmista meristä, se tarvitsee apuamme. Suojelemme Itämerta pitkäjänteisesti sisävesistämme saakka. Tule mukaan auttamaan!

Auta Itämeri-kummina

Pelastetaan Itämeri tuleville sukupolville

Itämeri on yksi maailman herkimmistä ja saastuneimmista meristä, se tarvitsee apuamme. Suojelemme Itämerta pitkäjänteisesti sisävesistämme saakka. Tule mukaan auttamaan!
Itämerennorppa rantakivellä piirroskuvituksessa

Ilmastonmuutos muuttaa Itämerta

Itämeri on erityisen herkkä ilmastonmuutoksen seurauksille, koska se on matala sisämeri. Sinilevän määrä lisääntyy ja eläin- ja kasvilajit kärsivät ilmaston lämmetessä.

Katso, miten Itämeri muuttuu
Itämerennorppa rantakivellä piirroskuvituksessa

Ilmastonmuutos muuttaa Itämerta

Itämeri on erityisen herkkä ilmastonmuutoksen seurauksille, koska se on matala sisämeri. Sinilevän määrä lisääntyy ja eläin- ja kasvilajit kärsivät ilmaston lämmetessä.