Metsäpalot riehuvat jälleen Amazonilla – ”Tukahduttava kuumuus ja kuivuus ovat vuodenajalle epätyypillisiä”

Amazonin sademetsissä palaa jälleen. Metsäpalot riivaavat Boliviaa, Paraguayta ja Brasiliaa, joissa laajat paloalueet liikkuvat valtioiden rajojen yli. Amazonin lisäksi metsää palaa eteläisemmällä Pantanalin kosteikkoalueella.

Tänä vuonna aluetta on piinannut erittäin kuuma ja kuiva sää. Yli 40 asteen lämpötilat ja kova kuivuus ovat vuodenajalle epätyypillisiä, sillä tavallisesti tähän aikaan puhaltavat kosteammat tuulet.

Normaalisti tuulet tuovat eteläisemmälle Pantanalin kosteikkoalueella kosteaa ilmaa Amazonin sademetsistä. Amazonin metsäpalot ovat olleet kuitenkin viime ja tänä vuonna niin tuhoisia ja kuivattavia, ettei kosteampaa ilmaa ole riittänyt etelään.

”Kova kuumuus ja kuivuus ovat steroidia metsäpaloille. Tällä hetkellä Amazonin palot kiihdyttävät metsäpaloja myös etelämmässä”, sanoo WWF:n suojeluasiantuntija Maija Kaukonen.

Palot saavat alkunsa, kun metsää ja kasvillisuutta poltetaan viljelymaiden alta. Lisäksi varomaton tulenkäsittely lisää tulen leviämisen riskiä.

Erityisesti metsäpaloista kärsivät alueiden alkuperäiskansat. Monet ovat menettäneet koko vuoden elantonsa palojen takia.

”Tilanne on täysin kestämätön monille metsistä riippuvaisille yhteisöille. Koronapandemia on heikentänyt jo valmiiksi heidän tilannettaan, ja nyt metsäpalot huonontavat sitä entisestään”, Kaukonen kertoo.

Esimerkiksi Boliviassa 30 prosenttia metsäpaloista riehuu tällä hetkellä luonnonsuojelualueilla. Monet Amazonin ja Pantanalin lajeista ovat kärsineet toistuvista tuhoisista paloista. Esimerkiksi jaguaarin elinalueita on tuhoutunut paloissa.

Koronapandemia vaikeuttaa myös palojen torjuntaa

WWF auttaa alueen metsäpalojen ehkäisyssä ja sammuttamisessa kaikin mahdollisin keinoin.

WWF tukee heikossa asemassa olevia alkuperäisväestöjä laatimalla ja kehittämällä heidän kanssaan metsäpalojen torjuntasuunnitelmia. Hankimme alueelle myös sammutuskalustoa ja suojavälineitä sekä tuemme viranomaisia sammutustöissä ja tiedonkeruussa.  WWF tukee kyläyhteisöjä elpymään myös palojen jälkeen muun muassa kehittämällä elinkeinoja ja kasvattamalla uusia puuntaimia.

”Koronaviruspandemia vaikeuttaa myös metsäpalojen torjunta- ja sammutustyötä, sillä meidän pitää jatkuvasti varoa, ettemme levitä virusta paikallisyhteisöihin ja ettei se pääse leviämään alkuperäiskansoihin”, Kaukonen kertoo.

Pelastetaan sademetsät – Nyt on kiire!

Metsät ovat elinehto kaikelle elämälle. Trooppisten metsien tuhoutuminen kiihdyttää luonnon monimuotoisuuden häviämistä ja ilmastonmuutosta. Jos viime vuosien kehitys jatkuu, aiheuttaa se peruuttamattomia seurauksia maapallolle. Suojele kanssamme sademetsiä Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa.

Liity Sademetsä-kummiksi

Pelastetaan sademetsät – Nyt on kiire!

Metsät ovat elinehto kaikelle elämälle. Trooppisten metsien tuhoutuminen kiihdyttää luonnon monimuotoisuuden häviämistä ja ilmastonmuutosta. Jos viime vuosien kehitys jatkuu, aiheuttaa se peruuttamattomia seurauksia maapallolle. Suojele kanssamme sademetsiä Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa.