Sukupuutto uhkaa yhä useampaa hai- ja rauskulajia – ”Niiden käyttö elintarvikkeina tai luontaistuotteina on kestämätöntä”

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on luokitellut 39 uutta hai- ja rauskulajia uhanalaiseksi. Uudessa listauksessa on mukana myös yksi jo mahdollisesti sukupuuttoon kuollut rauskulaji.

Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) mukaan yhä useammat hai- ja rauskulajit ovat vaarassa ajautua sukupuuttoon. Vaarantuneiksi, erittäin uhanalaisiksi tai äärimmäisen uhanalaisiksi luokiteltuja hai- ja rauskulajeja on nyt kaikkiaan yli 350.

”Ylikalastus ja muun kalastuksen yhteydessä sivusaaliiksi joutuminen ovat merkittävimpiä syitä haiden ja rauskujen ahdinkoon. Niiden käyttö elintarvikkeina tai esimerkiksi luontaistuotteina on kestämätöntä ja tarpeetonta, eikä tällaisia tuotteita tulisi ostaa lainkaan”, sanoo WWF:n kala-asiantuntija Perttu Tamminen.

”Uhanalaisten lajien liian voimakkaaseen kalastukseen ja sivusaalisongelmiin puuttuminen vaativat nopeita ja nykyistä selvästi tehokkaampia toimia hallituksilta sekä alueellisilta kalastuksenhoitojärjestöiltä”, Tamminen painottaa.

Rauskujen tilanne erityisen huolestuttava

IUCN kertoo, että yksi uhanalaiseksi luokitelluista lajeista on saattanut jo hävitä kokonaan. Indonesiassa tavattu rausku (Urolophus javanicus) on nyt arvioitu äärimmäisen uhanalaiseksi ja sen pelätään kuolleen sukupuuttoon. Laji löydettiin Jaavalta alun perin jo yli 150 vuotta sitten, eikä sitä ole havaittu sen jälkeen.

Rauskut ovat jopa haita suuremmassa vaarassa liikakalastuksen ja kalakantojen hoidon laiminlyönnin seurauksena. Tämä saattaa johtua siitä, että rauskut ovat vähemmän tunnettuja kuin hait, eikä niiden suojeluun kiinnitetä yhtä paljon huomiota.

Myös aikaisemmin yleisiä lajeja vaarantunut

Vuonna 2014 kaikista hai- ja rauskulajeista oli uhattuna 25 prosenttia, ja äärimmäisen uhanalaisia lajeja oli 25. Tällä hetkellä uhattuna on kaikkiaan 36 prosenttia, ja äärimmäisen uhanalaisten lajien määrä on kolminkertaistunut 76:een.

Huolestuttavaa on, että niin sanotulle ’’punaiselle listalle’’ on päätynyt tuntemattomampien lajien lisäksi myös joitakin aiemmin yleisiä ja elinvoimaisia lajeja. Esimerkiksi sukeltajien keskuudessa tunnettu riuttahai (Carcharhinus perezi) on nyt luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Myös sitruunahai (Negaprion brevirostris) sekä viiksihai (Ginglymostoma cirratum) on nostettu vaarantuneiden lajien luetteloon.

Maailman valtamerissä elää yli 1200 erilaista haita ja rauskua. Ne ovat ravintoketjujen huipulla ja välttämättömiä ekosysteemien hyvinvoinnille.

Sukeltajille tuttu riuttahai on erittäin uhanalainen. Ilmastonmuutos edistää riuttahaille elintärkeiden koralliriuttojen tuhoutumista.

Mitä WWF tekee?

  • Edistämme kestävää kalastusta

    Mielestämme kaiken kalastuksen tulisi olla kestävää. Sen puolesta teemme myös töitä. Kestävä kalastus ei uhkaa pyynnin kohteena olevan kalakannan tai sivusaaliina saatavan lajin tulevaisuutta, mutta myös kalastuselinkeinon ja kuluttajien tarpeet pyritään tyydyttämään. Ennen kaikkea kestävä kalastus tarkoittaa kuitenkin ylikalastuksen lopettamista.

  • Torjumme muoviroskaa

    Työmme merten muoviroskanongelman pysäyttämiseksi auttaa myös haita ja rauskuja. Voit lukea lisää muovityöstämme täällä.

Suojele elämää WWF-kummina

Monimuotoinen luonto on kaiken elämän edellytys maapallollamme. Silti luontoa tuhotaan nyt nopeammin kuin koskaan ihmisen historian aikana. Meillä on ratkaisuja pysäyttää luonnon hätätila, mutta se on mahdollista vain tukijoidemme avulla. Nyt tarvitaan jokaista luonnonsuojelijaa!

Lahjoita alk. 10 €/kk

Suojele elämää WWF-kummina

Monimuotoinen luonto on kaiken elämän edellytys maapallollamme. Silti luontoa tuhotaan nyt nopeammin kuin koskaan ihmisen historian aikana. Meillä on ratkaisuja pysäyttää luonnon hätätila, mutta se on mahdollista vain tukijoidemme avulla. Nyt tarvitaan jokaista luonnonsuojelijaa!