WWF:n palmuöljypisteytys osoittaa, että yrityksillä on vielä tehtävää ‒ Mikä vastuulliseen palmuöljyyn siirtymisessä on haasteellista?

Vastuullisuuden edistäminen palmuöljytuotannon alkulähteillä voi olla vaikeaa yrityksille, jotka toimivat hankintaketjun loppupäässä. Ostamalla sertifioitua ja jäljitettävää palmuöljyä yritykset voivat tukea ympäristön kannalta ja sosiaalisesti kestävää palmuöljyn tuotantoa.

Palmuöljy on yksi suurimmista metsäkadon aiheuttajista Kaakkois-Aasiassa. WWF:n raportin mukaan hieman yli 10 vuodessa metsää on hävinnyt noin Ruotsin pinta-alan verran. Pääasiassa elintarviketeollisuuden käyttöön tuotetun palmuöljyn kestämätön tuotanto uhkaa sademetsien lisäksi alueella eläviä uhanalaisia eläinlajeja sekä alkuperäiskansojen elinkeinoja.

Öljypalmukasvi itsessään ei ole vahingollinen ympäristölle, vaan tapa, jolla sitä on perinteisesti viljelty. Öljypalmu menestyy muihin öljykasveihin verrattuna pienemmällä viljelypinta-alalla. Se on tärkeä tulonlähde paikallisväestölle, joten sen viljelyä ei toistaiseksi ole syytä lopettaa kokonaan.

Palmuöljyn tuotantoa on pyritty muuttamaan kestävämmäksi. Noin 20 prosenttia tuotannosta onkin jo RSPO (Roundtable of Sustainable Palm Oil) -yhdistyksen kriteereiden mukaisesti sertifioitua. Palmuöljyä hankkivien yritysten tulisikin siirtyä 100-prosenttisesti sertifioituun palmuöljyyn ja vaatia sitä myös alihankkijoiltaan.

Äskettäin julkaistu WWF:n palmuöljypisteytys osoittaa, että vastuullisen palmuöljyn käyttöön sitoutuminen vaatii yrityksiltä vielä töitä. Nyt kuudetta kertaa toteutetussa pisteytyksessä arvioitiin 227 merkittävän palvelualan, vähittäiskaupan ja kulutustuotteita valmistavien yritysten sitoumuksia ja toimia vastuullisen palmuöljyn käytön puolesta. Suomalaisyritykset sijoittuivat kansainvälisessä vertailussa keskivaiheille, kuten suurin osa arvioiduista yrityksistä.

RSPO-sertifiointi edistää kestävää palmuöljyn tuotantoa

SOK:n vastuullisuusjohtajan Nina Elomaan mukaan palmuöljypisteytyksen kriteerit ovat vuosien saatossa tiukentuneet erityisesti hankintaketjun alkupäässä, ja tämä heijastuu myös pisteytyksen tuloksiin.

”Olemme kaupan alan toimijana kaukana tuotantoketjun alkupäästä. Meille haasteellista tällä hetkellä on juuri se, kuinka voisimme edistää entisestään vastuullisuuden toteutumista palmuöljyn viljelyssä”, Elomaa sanoo.

S-ryhmä on tähän mennessä edistänyt vastuullisuuttaan siirtymällä käyttämään omien merkkiensä tuotteissa RSPO-sertifioitua palmuöljyä. RSPO-sertifioinnilla varmistetaan, että palmuöljyn tuotanto ei aiheuta metsäkatoa, luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä tai ihmisoikeusrikkomuksia. Tämän lisäksi S-ryhmä pyrkii mahdollisuuksien mukaan korvaamaan tuotteissa käytetyn palmuöljyn vaihtoehtoisilla raaka-aineilla. Näitä toimia Elomaa suosittelee myös muille yrityksille, jotka haluavat päästä alkuun vastuullisen palmuöljyn käytössä.

”Hyvä ensimmäinen askel on nimenomaan sertifioituun palmuöljyyn siirtyminen. Lisäksi halutessaan voi pohtia tuotteiden reseptiikkaa, eli voisiko palmuöljyn korvata jollain muulla. Me S-ryhmässä emme kuitenkaan ole lähteneet boikotoimaan palmuöljyä, sillä sen tuotanto on merkittävä elinkeino ja muut vaihtoehdot eivät aina ole kestävyysnäkökulmasta parempia. Öljypalmu on hyvin satoisa kasvi ja sen korvaaminen muilla öljykasveilla voi jopa lisätä metsäkatoa”, Elomaa sanoo.

Jäljitettävyys voi kannustaa yrityksiä sijoittamaan kehityshankkeisiin

Yritysten tulisi suosia hankintaketjumalleja, joissa palmuöljy voidaan jäljittää vastuullisiin lähteisiin. Jäljitettävyyttä tuotannon alkulähteille tuleekin parantaa ja tehdä läpinäkyvämmäksi.

Hankintaketjujen läpinäkyvyyden lisäämiseksi S-ryhmän Nina Elomaa toivoo lisää yhteistyötä ketjun toimijoiden ja WWF:n kaltaisten ympäristöjärjestöjen kesken. Näin myös ketjun alkupään vastuullisuutta olisi helpompi valvoa ja edistää. Palmuöljyn jäljitettävyys voisi lisäksi kannustaa yrityksiä sijoittamaan hankkeisiin, jotka edistävät vastuullisen palmuöljyn tuotantoa ruohonjuuritasolla.

”Kuluttajabisneksessä oleville yrityksille on tärkeää, että tuki on oikeasti yhteydessä myytäviin tuotteisiin. Itsekin ajattelen, että vastuullisuuteen liittyviä hankkeita on arvokkainta kannattaa juuri siellä, mistä käyttämämme raaka-aineet ovat peräisin”, Elomaa sanoo.

”Se on tärkeää myös kuluttajalle.”

Lue lisää palmuöljypisteytyksen tuloksista täältä.

Öljypalmun hedelmiä Indonesiassa.

Mitä yritykset voivat tehdä?

Kokosimme yrityksille vinkkejä siitä, mihin yritysten kannattaisi keskittyä vastuullisen palmuöljytuotannon edistämiseksi. Vastuullisesti tuotetusta palmuöljystä ei ole pulaa, joten WWF kannustaa yrityksiä konkreettisiin toimiin trooppisen metsäkadon ehkäisemiseksi ja luonnon monimuotoisuuden ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi.

1 Sitoudu vastuullisen palmuöljyn käyttöön

Palmuöljyä käyttävät yritykset voivat ehkäistä trooppista metsäkatoa liittymällä vastuullista palmuöljytuotantoa edistävän Roundtable of Sustainable Palm Oil -yhdistyksen jäseneksi sekä sitoutumalla käyttämään ainoastaan 100-prosenttisesti RSPO-sertifioitua palmuöljyä. RSPO-sertifioinnilla pyritään varmistamaan, että tuotannosta ei aiheudu metsäkatoa, luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä tai ihmisoikeusrikkomuksia.

WWF kehottaa yrityksiä myös asettamaan tarkan aikarajan ja antamaan julkisen tiedon siitä, mihin mennessä koko tuotantoketjussa käytettävä palmuöljy on 100-prosenttisesti RSPO-sertifioitu tai mieluiten vielä tiukempien Palm Oil Innovation Group -ohjeistusten (POIG) mukaisesti tuotettu.

2 Valitse läpinäkyvä hankintaketju

Yritysten tulisi suosia hankintaketjumalleja, joissa yritykset voivat selkeästi jäljittää palmuöljyn vastuullisiin lähteisiin. RSPO-sertifioidun palmuöljyn kohdalla jäljitettävyys toteutuu Identity Preserved ja Segregated -hankintaketjujen kohdalla. Mass Balance -hankintaketju ei takaa jäljitettävyyttä, vaan kertoo ainoastaan sertifioidun palmuöljyn määrän tuotannossa.

RSPO-kredittien ostamisen sijaan yritysten tulee varmistaa, että kaikki omassa arvoketjussa käytetty palmuöljy on RSPO-sertifioitua. Näin varmistetaan, että hankintaketjussa ei ole sertifioitua ja metsäkatoa aiheuttavaa palmuöljyä sekaisin. Lisäksi yritysten tulee ostaa palmuöljyä vain sellaisilta alihankkijoilta, jotka ovat sitoutuneet metsäkadon ja muiden luonnonympäristöjen tuhoutumisen ehkäisyyn sekä ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.

Lisätietoa RSPO-hankintaketjuista voit lukea täältä.

3 Sijoita kehityshankkeisiin

Palmuöljypisteytykseen osallistuneista yrityksistä useat tukivat hankkeita, jotka edistävät palmuöljyn vastuullista tuotantoa paikallisesti. Ruohonjuuritason hankkeisiin sijoittaminen on yrityksille helppo tapa osallistua muutokseen. Tukemalla pientuottajia vastuullisen palmuöljyn tuotannossa yritykset voivat olla mukana edistämässä luonnon monimuotoisuuden suojelua ja sosiaalista, ihmisoikeuksia kunnioittavaa kehitystä.

4 Tue EU:n metsäkatolainsäädäntöä

Yritykset voivat olla mukana edistämässä ja tukemassa EU:ssa paraikaa valmistelussa olevaa metsäkatolainsäädäntöä. Lain tarkoitus on estää metsäkatoa aiheuttavien tuotteiden myynti EU:ssa. Vaatimalla tiukkaa metsäkatolakia yritykset voivat osoittaa olevansa aidosti sitoutuneita ilmastokriisin ja metsäkadon torjuntaan. Tähän mennessä 70 merkittävää eurooppalaista yritystä on allekirjoittanut kirjeen, jossa vaaditaan EU:lta tiukkaa ja kunnianhimoista metsäkatolainsäädäntöä.

Maailman metsäkato on pysäytettävä vuoteen 2030 mennessä, ja puolet maailman metsistä saatava suojelun tai kestävän käytön piiriin. Näiden tavoitteiden puolesta WWF tekee töitä joka päivä, sillä metsien tuho tarkoittaa tuhoa myös luonnon monimuotoisuudelle – kaiken elämän edellytykselle. Nostamme tänä vuonna esiin metsäkadon syitä, merkitystä luonnolle ja ilmastolle sekä ratkaisuja metsäkadon pysäyttämiseen. Vain yhdessä voimme rakentaa kestävämmän maailman.

PYSY PERILLÄ YRITYSVASTUUSTA

Haluatko lisää tietoa yritysyhteistyöstämme, saavutuksistamme ja yhteistyön mahdollisuuksista? Tilaa WWF:n yritysyhteistyön uutiskirje!

Tilaa uutiskirje

PYSY PERILLÄ YRITYSVASTUUSTA

Haluatko lisää tietoa yritysyhteistyöstämme, saavutuksistamme ja yhteistyön mahdollisuuksista? Tilaa WWF:n yritysyhteistyön uutiskirje!