Pesälaskentojen päätöspäivä huipentui kohtaamiseen saimaannorppaemon ja kuutin kanssa

Lähdimme eteläiselle Saimaalle tarkistamaan, löytyykö WWF:n vastuualueilta vielä pesiä, joissa olisi merkkejä tänä talvena syntyneistä kuuteista. Vapaaehtoisten kolaaman apukinoksen liepeillä meitä odotti ihana yllätys.

Ilmatyynyalus pärähtää käyntiin päästäen ilmoille korvia särkevän jylinän. Kiemurtelemme itsemme kuivapukujen sisään, asetamme kuulosuojaimet korvillemme ja lähdemme WWF:n aluevastaavan Ismo Marttisen kanssa kohti eteläisen Saimaan luotoja, joilta etsimme saimaannorpan pesiä.

Vaikka ilmatyynyalus onkin äänekäs, saimaannorpat eivät pelkää sitä, Marttinen vakuuttaa metelin seasta. Toisin kuin moottorikelkka, ilmatyynyalus ei aiheuta tärinää jään pinnan alle.

”Paikat, joille nyt lähdemme, ovat saavuttamattomissa ilman tätä alusta. Liu’umme sekä jäiden että avoinna olevien laivaväylien yli, eikä näitä paikkoja pelkillä suksilla tai uimalla saavuteta”, Marttinen perustelee jättimäistä törmäilyautoa muistuttavan pärisijän käyttöä.

Jään päällä kiitäessämme keltanokan silmä koittaa arvuutella lähes joka kiven kohdalla: Makaileeko tulla saimaannorppa? Onko tuo avanto norpan lävistämä hengitysaukko? Saavuttuamme ensimmäiselle luodolle pää on jo täynnä kysymyksiä. Marttisen mukaan norppia ei vielä näkynyt, eikä kyllä hengitysavantojakaan.

”Mutta seuraavaksi meidän pitäisi tunnistaa saimaannorpan pesä”, hän haastaa.

(juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Ismo Marttinen ohjaa ilmatyynyalusta Saimaalla.

Ismo Marttinen ilmatyynyaluksen puikoissa.

Hengitysavannot paljastavat pesän

Liikumme luodolla, joka on Marttisen mukaan yksi eteläisen Saimaan parhaista pesäpaikoista saimaannorpalle, sillä sinne on useana vuonna syntynyt kuutti. Hänen harjaantunut silmänsä näkee heti merkkejä asutuksesta. Luodolle on muodostunut talven aikana varsin suuri luonnonkinos, jonka läheisyydessä on useampikin hengitysavanto.

”Avannon liepeillä näkyy ilmakuplia. Siinä norppa on käynyt hengittelemässä. Ja tuo lumikinos on niin suuri ja onkaloisen näköinen, että se on selvästi saimaannorpan pesä”, Marttinen sanoo.

Häntä sietää uskoa, sillä Marttinen on tehnyt saimaannorpan pesälaskentoja WWF:n vastuulla olevilla alueilla vuodesta 1981.

On tutkittava, onko pesään mahdollisesti syntynyt kuutti. Marttinen hieroo paljaalla kämmenellä pesän sisäreunoja löytääkseen kuutinkarvaa, mutta tuloksetta. Käteen tarttuu vain sentin mittaista, karheaa aikuisen saimaannorpan karvaa. Pesän lähettyviltä ei myöskään löydy verijälkiä tai muita merkkejä syntyneestä kuutista.

”Tälle pesälle täytyy palata uudelleen jäiden lähdettyä ja varmistaa sukeltamalla, olisiko tänne kuitenkin tullut perheenlisäystä. Yksi selvä merkki on, jos emon istukka löytyy järven pohjasta. Toki sieltä voi löytyä myös kuollut kuutti. Näinkin luonnossa voi käydä.”

Paras tapa varmistua kuutin syntymästä on totta kai se, kun kuutin havaitsee omin silmin ja aivan ilmielävänä. Vielä ei tärpännyt.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Ismo Marttinen tutkii, löytyykö norpan pesästä kuutin karvaa.

Ismo Marttinen tutkii, löytyykö norpan pesästä kuutin karvaa.

Lumitalvi loi saimaannorpalle hyvät pesintäolot

Toukokuinen Saimaa on vielä varsin jäinen ja luminen. Hyvät pesintäolot saimaannorpalle, tuumin. Runsasluminen talvi onkin ollut hyvä uutinen tälle erittäin uhanalaiselle hylkeelle, joka on pesinnässään täysin riippuvainen lumesta ja jäästä. Talvet eivät ilmastonmuutoksen myötä ole Saimaallakaan samanlaisia kuin ennen, minkä vuoksi norppa tarvitsee ihmisten apua. Niille onkin päätetty Metsähallituksen johdolla kolata apukinoksia mahdollisuuksien mukaan joka vuosi pesinnän turvaamiseksi.

Matkamme kohti seuraavaa pesäpaikkaa jatkuu. Marttinen alkaa vilkuilla innostuneesti horisonttia kohden. Ilmatyynyaluksen jylinässä ei paljoa puhella, mutta käsimerkit ovat selkeät: Tuolla, näetkö, kaksi saimaannorppaa! Muutaman sadan metrin päässä meistä lekottelee jäällä isompi ja pienempi norppa, ihka oikeat kuutti ja emo.

”Nämä norpat ovat minulle kevään ensimmäiset”, Marttinen iloitsee.

Minulle ne ovat koko elämäni ensimmäiset. Kiipeämme innoissamme läheiselle luodolle kiikaroimaan ja kuvaamaan norppia, mutta mäntyiselle laelle päästyämme jään päällä seikkailee jo toisenlainen kaksikko, ankarasti kaakattava kanadanhanhipari. Sykähdyttävää on kuitenkin se, että jään pinnalla näkyy kaksi painaumaa. Se tarkoittaa, että emo on hieman aiemmin imettänyt poikastaan järven jäällä. Emo tekee niin enää todennäköisesti hetken, minkä jälkeen rasvapitoisuudeltaan 40-prosenttinen norpanmaito vaihtuu kuutilla muuhun ravintoon, kuten särkiin ja muikkuihin.

Käymme tarkastamassa näkemämme norppaparin pesän. Kuutti syntyi WWF:n vapaaehtoisten kolaamaan apukinokseen, josta ei nyt toukokuussa ole enää juuri mitään jäljellä. Marttinen kertoo, että pesälaskennoissa on kartoitettu jo muitakin WWF:n vastuualueelle kolattuja apukinoksia, joista useampaan on tänäkin talvena syntynyt kuutti.

Marttinen laskeskelee pesälaskentojen väliaikasaldoa. Tähän mennessä vapaaehtoiset ovat käyneet tarkistamassa WWF:n vastuualueilla reilut neljäkymmentä pesää yhteensä 1130 kilometrin matkalta. Kuutin merkkejä on löytynyt kymmenestä tarkastetusta pesästä.

”Kymmenisen pesää on sellaisia, jotka meidän täytyy käydä vielä sukeltamassa jäiden lähdettyä, ja sitten tiedämme lopullisen tuloksen”, Marttinen toteaa.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Norppa piilossa. Arkistokuva.

Riistakamera tallentaa turkkikiehkurat

Ennen kotiinpaluuta luodolla on jäljellä vielä yksi tehtävä, riistakameran asennus. Marttinen pohtii, mille kiville norppaemo ja kuutti voisivat päätyä lekottelemaan, kun niiden karvanvaihto myöhemmin toukokuussa alkaa. Tarkoitus ei ole vain tirkistellä kaksikon köllöttelyä, vaan taustalla on tiede. Kameroilla toteutettava Photo-ID-tutkimus auttaa norppayksilöiden tunnistamisessa valokuvien avulla. Norpan turkkikuviointi on yksilöllinen kuin ihmisen sormenjälki.

“Kuviointeja tunnistamalla tutkijat saavat arvokasta tietoa norppayksilöistä ja esimerkiksi niiden geeniperimästä”, Marttinen kertoo ja sitoo riistakameran puuhun osoittamaan kohti potentiaalisia lepokiviä.

Tänään näkemistämme norpista emo tunnetaan jo, ja sillä on oma kirjaimia ja numeroita yhdistelevä nimensä. Vastasyntynyttä kuuttia ei sen sijaan ole vielä tunnistettu.

”Kaikkiaan saimaannorppia on tällä tekniikalla tunnistettu suurin piirtein 500. Tämä ei kuitenkaan kerro norppakannan nykymäärää, sillä osa tunnistetuista norpista on jo kuollut”, Marttinen selventää.

Norppien tunnistus sekä Saimaan alueen pesälaskennat ovat osa Yhteinen saimaannorppamme LIFE -hanketta, jota koordinoi Metsähallitus. Koko Saimaan kuuttien määrä selvinnee touko-kesäkuun vaihteessa, kun pesälaskennat on viimeistelty sukelluksilla.

Tällä hetkellä näyttää Marttisen mukaan siltä, että kuuttimäärä on lumitalvesta huolimatta jäämässä normaalilukemiin.

”Kaiken kaikkiaan aika odotettu tulos, mutta ei mikään ennätys. Mutta jos kuutteja on tänä talvena syntynyt kaikkiaan 80 tai jopa enemmän, se olisi erittäin hyvä.”

Auta Saimannorppa-kummina

Jos norppa katoaa Saimaalta, se katoaa koko maailmasta. Saimaannorppa on yhä erittäin uhanalainen ja tarvitsee suojelua vielä pitkään. Sinun tukesi on tärkeää.

Liity jo tänään

Auta Saimannorppa-kummina

Jos norppa katoaa Saimaalta, se katoaa koko maailmasta. Saimaannorppa on yhä erittäin uhanalainen ja tarvitsee suojelua vielä pitkään. Sinun tukesi on tärkeää.

Sinua saattaa kiinnostaa