Liittolaisemme luonto – näin metsät, joet ja kosteikot auttavat sopeutumaan ilmastonmuutokseen
Terveet elinympäristöt auttavat kaikkia niissä eläviä lajeja, myös ihmistä, selviytymään ilmastonmuutoksessa. Tällaisia ovat luontopohjaiset ratkaisut, joita WWF edistää ympäri maailmaa.
Päättymässä on vuosi, joka oli koko mittaushistorian kuumin. Äärimmäiset sääolot, kuten helleaallot, kuivuus, myrskyt ja tulvat, järkyttävät mutta eivät enää yllätä.
Ilmastonmuutoksen seurauksia eletään jo todeksi kaikkialla maailmassa, ja ihmiskunta on tilanteessa, jossa ilmastokriisin hillinnän lisäksi meidän täytyy täyttä häkää kehittää keinoja, joilla selviämme muuttuvissa oloissa.
Yksi tilaisuus siihen on käsillä parhaillaan, kun valtiot ovat kokoontuneet YK:n ilmastokokoukseen Dubaihin. Joulukuun puoliväliin saakka jatkuvissa neuvotteluissa on tarkoitus sopia yhteisistä keinoista ilmastokriisin ratkaisemiseksi ja myös arvioida ensimmäistä kertaa sitä, miten Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin on päästy.
Pöydällä on myös termi nature-based solutions eli luontopohjaiset ratkaisut. Se on käsite, jonka WWF soisi nousevan avainasemaan, kun valtiot sopivat keinoista ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi.
Mitä ovat luontopohjaiset ratkaisut?
Luontopohjaisia ratkaisuja ovat erilaisten luonnonympäristöjen (kuten metsien, jokien ja kosteikkojen) suojelu, ennallistaminen ja hoito niin, että siitä hyötyvät sekä paikalliset ihmiset että muu luonto.
Esimerkiksi kalastajilla riittää työtä ja ihmisillä ruokaa, kun suojellun joen kalakannat vahvistuvat. Tai ennallistetun metsän ja peittävän kasvillisuuden ansiosta maaperä pysyy kosteampana ja ravinteikkaampana, toisin sanoen viljelykelpoisempana ja satoisampana.
”Luontopohjaisissa ratkaisuissa toimitaan luonnon kanssa. Ekosysteemit tarjoavat ihmisille elintärkeitä palveluja: puhdasta vettä, happea, ravintoa, lääkekasveja ja suojaa sääoloilta. Niitä huoltamalla saadaan suoria ja selviä hyötyjä kyseisen ympäristön asukkaille”, kuvailee WWF Suomen suojeluasiantuntija Henna Tanskanen.
(juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Mangrovemetsien istuttaminen on yksi esimerkki luontopohjaisesta ratkaisusta. Mangrovepuut toimivat suojana myrskytuhoja ja eroosiota vastaan, ja samalla ne tarjoavat suojaa lajeille ja lisäävät monimuotoisuutta. Tämä puolestaan voi näkyä muun muassa parantuneina kalakantoina, jotka taas parantavat kalastajien toimeentuloa.
Samoilla toimilla on aina myös kauaskantoisempia, moninaisia ja moninkertaisia vaikutuksia.
Esimerkiksi kosteikko varastoi vettä kuivuuden varalle ja toisaalta auttaa pitämään tulvia hallinnassa, puhdistaa vettä imemällä itseensä ravinteita ja sitomalla maa-ainesta, ja on lukuisten lajien vehreä ja vehmas koti, siis valtavan monimuotoinen elinympäristö.
Kyse onkin samalla aina tärkeästä suojelutyöstä, jonka avulla luonto pystyy paremmin sopeutumaan muuttuviin oloihin. Terveet ekosysteemit, joissa on runsas lajien kirjo, ovat vähemmän haavoittuvia ilmastonmuutoksen vaikutuksille, kuten muutoksille lämpötilassa tai sademäärissä.
Luontopohjaiset ratkaisut auttavat myös hillitsemään ilmastonmuutosta. Metsät, kosteikot ja muut luonnonympäristöt imevät itseensä ilmakehää lämmittävää hiilidioksidia. Vastaavasti niiden tuhoaminen kiihdyttää lämpenemistä, kun varastoitunut hiili pääsee valloilleen.
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on arvioinut, että luontopohjaisilla ratkaisuilla, esimerkiksi suojelemalla ja käyttämällä metsiä kestävästi, on mahdollista saavuttaa kolmasosa Pariisin sopimuksen ilmastonmuutoksen hillintää koskevista tavoitteista.
”Nyt käynnissä olevassa ilmastokokouksessa on tärkeää, että valtiot huomioivat luonnon oleellisen roolin ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa”, Tanskanen sanoo.
”Kokouksessa tulee korostaa luontopohjaisten ratkaisujen merkitystä, ja entistä suurempi osa sopeutumiseen suunnatusta rahoituksesta pitää kohdistaa luontopohjaisiin ratkaisuihin.”
Kokosimme kolme esimerkkiä WWF:n toteuttamista luontopohjaisista ratkaisuista eri puolilta maailmaa. Työn mahdollistaa ulkoministeriön ja WWF-kummien tuki.
”Puutarhat” suojaavat maustesatoa ja lajikirjoa kuivuudelta Tansaniassa
Ilmastonmuutoksen vaikutukset ulottuvat jo sinnekin, missä pippuri kasvaa, tässä tapauksessa Pohjois-Tansaniaan Itä-Usambaran vuoristoalueelle. Paikalliset elävät mausteiden, kuten kanelin, neilikan, kardemumman ja pippurin, kasvatuksesta. Ilmastonmuutoksen aiheuttama kuivuus kuitenkin uhkaa heidän elinkeinoaan.
Kuivuudesta ja sen lieveilmiöistä, kuten metsäpaloista, kärsii myös poikkeuksellisen monimuotoinen luonto.
Itä-Usambaran alue vuoristo- ja alankometsineen ja niiden lomassa kiemurtelevine jokineen on nimetty yhdeksi maailman monimuotoisuuskeskukseksi, ja siellä elää lajeja, joita ei tavata missään muualla. Esimerkiksi kasvilajeista noin neljäsosa on lähes tai täysin kotoperäisiä.
Alueella asuu myös taruolennoilta kuulostavia uhanalaisia nisäkkäitä, kuten päästäisiin kuuluva isokuonokas, antilooppeihin kuuluva töyhtöpukki ja lepakoihin kuuluva usambaransepelhekko.
WWF Suomi toimii niin vuoristoalueen luonnon kuin sen antimien turvaamiseksi: metsiä ennallistamalla autetaan sekä lajikirjoa että paikallisten toimeentuloa.
”Tuemme ja koulutamme Itä-Usambaran kyläläisiä viljelemään tavoilla, jotka ovat sekä kestävämpiä että tehokkaampia. Ne suojaavat satoa ja ovat hyväksi koko ekosysteemille”, Henna Tanskanen tiivistää.
(juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Nainen kuorii kanelia WWF Suomen hankealueella Itä-Usambaran vuoristoalueella.
Viljelijöitä tuetaan kasvattamaan mausteita metsäpeitteisesti puiden seassa. Käytännössä se tarkoittaa, että kasvatetaan sekä puuvartisia kasveja että muita kasveja iloisessa sekamelskassa. Puuvartiset kasvit suurine juurineen sitovat vettä maaperään ja luovat varjoa viljelyksille, mikä suojaa kaikkia muitakin kasveja kuivumiselta.
Mausteista esimerkiksi neilikka kasvaa isoksi puuksi. Niiden lisäksi viljelmille istutetaan usein hedelmäpuita, kuten mangoa, viljelijäperheiden omaan käyttöön. Puiden katveessa kasvatetaan muita myytäväksi meneviä mausteita ja perheille ruokaa, kuten maissia ja palkokasveja.
Palkokasvit lisäävät maan typpipitoisuutta, mikä tehostaa kasvien kasvua. Sato kasvaa, ja samalla kasvaa viljelijöiden saama tuotto.
Vuoristokylät, joissa WWF toimii, sijaitsevat Zigi-joen yläjuoksulla. Kuivuus uhkaa sitäkin, sillä korpuksi kuivahtanut maaperä murenee herkästi ja ropisee jokeen, mikä heikentää vedenlaatua aina alajuoksulla asti. Metsäpeitteinen viljely varjelee myös vesistöjä, sillä se suojaa maaperää kulumiselta
Zigi-joki on paitsi rikas ja arvokas elinympäristö, myös elintärkeä vesivarojen lähde joen alajuoksulla sijaitsevan Tangan alueen teollisuudelle ja asukkaille. Se, miten mausteita viljellään pienissä vuoristokylissä, vaikuttaakin lopulta tuhansien ihmisten ja muiden lajien elämään.
Yhteisömetsillä elintilaa eläimille ja elinkeinoja ihmisille Nepalissa
Villieläimillä ei ole kansallisuutta, mutta rajat vaikuttavat niidenkin kulkemiseen. Läntisessä Nepalissa sijaitsevan Shuklaphantan kansallispuiston ja rajanaapuri Intiassa sijaitsevan Dudhwan kansallispuiston asukkaat, kuten tiikerit, sarvikuonot ja norsut, olivat pitkään motissa omilla puolillaan, vaikka luontaisesti niiden elinympäristö olisi laaja ja yhtenäinen.
Nykyään ne pääsevät vaihtamaan maisemaa Laljhadi-Mohanan metsäkäytävää pitkin. Lähes 37 000 hehtaarin suuruinen suojeltu metsäalue on paitsi tärkeä kulkuväylä elinalueelta toiselle, myös rikas elinympäristö itsessään. Tiikereiden ja norsujen lisäksi siellä elää leopardeja, nilgauantilooppeja, huulikarhuja, sakaaleja, villisikoja ja erilaisia peuroja.
Metsäalueella asuu myös yli 28 000 perhettä, jotka ovat perinteisesti eläneet maataloudesta. Paine saada lisää tilaa asumuksille ja maatalousmaalle on ollut suuri, joten paikalliset ovat päätyneet kaatamaan metsää luvatta. Samaan aikaan ilmastonmuutoksen vaikutukset, kuten tulvat ja kuivuuden lisäämät metsäpalot, ovat osuneet kipeästi niin paikallisten toimeentuloon kuin metsäluontoon.
(juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Laljhadi-Mohanan metsäkäytävä on tärkeä liikkumisväylä muun muassa uhanalaisille sarvikuonoille. Metsien suojelu ja kestävä käyttö on näkynyt positiivisesti sarvekkaan lajin kannan koossa: Nepalin sarvikuonojen määrä kasvoi vuosien 2005 ja 2021 välillä 372 yksilöstä 752 yksilöön.
WWF on yhdessä Nepalin hallituksen kanssa perustanut alueelle yhteisömetsiä, joissa metsiä hallinnoidaan kestävästi.
”Esimerkiksi Shree Hariyalin yhteisömetsä perustettiin paikkaan, joka oli jo pahasti tuhoutunut: alun perin vehmas metsä muistutti karua autiota kenttää. Asukkaille ei meinannut riittää edes polttopuuta, ja he joutuivat kajoamaan laittomasti siihen vähään, mitä metsästä oli jäljellä”, Henna Tanskanen sanoo.
Yhteisömetsän alueella asuu 1 430 perhettä, yhteensä 15 600 ihmistä. Kestävällä hallinnoinnilla metsä on elpynyt niin, että puuta riittää yli asukkaiden oman tarpeen myytäväksi asti, ja puukauppa on korvannut maatalouden pääasiallisena tulonlähteenä. Kun puut saavat kasvaa suuriksi, myös puutavaran laatu on parantunut, jolloin siitä saa paremman hinnan.
Paikallisille on myös tarjottu koulutusta muihin ammatteihin, mikä on laajentanut elinkeinojen valikoimaa ja tuonut turvaa. Samalla se on vähentänyt metsiin kohdistuvaa painetta. Puut ja muu kasvillisuus vuorostaan suojaavat aluetta tulvilta ja toisaalta kuivuudelta. Lisäksi ne hillitsevät ilmastonmuutosta sitomalla hiiltä.
Kaikki tämä on auttanut metsissä eläviä lajeja niin yhteisömetsässä kuin laajemmin koko metsäkäytävän alueella. Maastoon asennettujen kameroiden avulla tehdyssä tutkimuksessa vuonna 2021 selvisi, että valtaosa metsäkäytävästä todella on norsujen, tiikereiden, leopardien ja monen muun lajin käytössä.
”Shree Hariyalin asukkailta olemme kuulleet, että alueella on nähty norsuja ja niillä poikasia”, Henna Tanskanen iloitsee.
Vesivarasto täynnä elämää Bolivian Amazonilla
Kuvittele, että asut kaukana kaupungista, ja yhtäkkiä kaikki tiet ovat tukossa. Minnekään ei pääse. Ei töihin, ei kouluun, ei ruokakauppaan, ei edes lääkäriin.
Muun muassa näin ilmastonmuutos vaikuttaa paikallisten arkeen Amazonin alueella, missä joet ovat monen syrjäisten seutujen yhteisön ainoa kulkuväylä. Äärimmäisen kuivuuden vuoksi vesireitit kuitenkin kuivuvat, ja myös kuluvana vuonna vedenpinta on monessa joessa ollut ennätyksellisen alhaalla.
Iténezin suojelualueella Boliviassa, Amazonin alueen alalaidassa, kuivuuteen vastataan suojelemalla ja hallinnoimalla kestävästi valtavaa Moxosin kosteikkoaluetta.
”Tuemme paikallisia viranomaisia ja asukkaita hallinnoimaan kosteikkoaluetta ja huomioimaan vesiekosysteemit maankäytön suunnittelussa niin, että vettä riittää luonnolle ja ihmisille”, Henna Tanskanen sanoo.
Kosteikko varastoi vettä kuivuuden varalle ja ehkäisee jokien kuivumista, mutta myös suojaa niitä tulvimiselta sadekaudella. Samalla se on hätkähdyttävän monimuotoinen ympäristö, jossa elää 131 nisäkäslajia, 568 lintulajia, 102 matelijalajia, 62 sammakkoeläinlajia, 625 kalalajia ja ainakin tuhat kasvilajia.
(juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Jokidelfiinit säätelevät kalakantoja ja huolehtivat samalla koko jokiluonnon tasapainosta. Kun jokidelfiineitä on runsaasti, joki kukoistaa. Niiden kadotessa taas koko ekosysteemi on uhattuna.
Iténezin suojelualueella kosteikko kosteuttaa kolmea jokea, joiden varsilla asuu 580 perhettä. Moni kuuluu alkuperäiskansoihin, jotka ovat eläneet alueella vuosisatoja. Heille joet Blanco, San Martín ja Iténez ovat kaikki kaikessa: kulkuväylä ja ravinnon ja toimeentulon lähde, mutta myös oman kulttuurin ja perinteiden säilymisen ehto.
Joet ovat koti myös uhanalaiselle jokidelfiinille, joka on surullisen osuva esimerkki siitä, miten kuivuus vaikuttaa Amazonin alueen luontoon.
”Jokidelfiini on jo valmiiksi ahtaalla jokien patoamisen, kestämättömän kalastuksen ja vesien saastumisen ja lämpenemisen vuoksi. Kun sitten vielä vedenpinta laskee, ovat sen olot äärimmäisen tukalat”, Tanskanen sanoo.
Sama pätee jokivarren metsissä eläviin lajeihin, kuten jaguaariin. Koko Amazonin alueen metsistä jo kolmannes on joko lanattu matalaksi tai pirstottu pieniksi laikuiksi. Kun ekosysteemit ovat haavoittuneita, kuivuus ja muut ilmastonmuutoksen vaikutukset iskevät niihin vieläkin lujemmin.
Huonokuntoiset ja kuivat metsät myös roihahtavat herkästi. Vesivaroja varjelemalla ehkäistäänkin myös tuhoisia metsäpaloja, joista tullut jokavuotinen ilmiö Amazonin alueella, myös Iténezin suojelualueella.
Lopulta palataan aina isoon kuvaan eli ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Moxosin kosteikkoalue on yksi maailman suurimmista suojelluista kosteikoista, ja sen kasvillisuus sitoo ilmakehästä valtavasti hiiltä.
”Osana Amazonia se kuuluu planeettamme tärkeimpiin hiilinieluihin ja -varastoihin. Amazonin sademetsän uumeniin on sitoutunut viidesosa kaikesta maailman maahan sitoutuneesta hiilestä”, Tanskanen sanoo.
Suojele elämää WWF-kummina
Monimuotoinen luonto on kaiken elämän edellytys maapallollamme. Silti luontoa tuhotaan nyt nopeammin kuin koskaan ihmisen historian aikana. Meillä on ratkaisuja pysäyttää luonnon hätätila, mutta se on mahdollista vain tukijoidemme avulla. Nyt tarvitaan jokaista luonnonsuojelijaa!