Näkökulma: Menestys on joukkuelaji – myös terästeollisuuden puhtaassa siirtymässä

Terästeollisuuden rooli ilmastokriisin kiihdyttäjänä on jättimäinen: se aiheuttaa noin 7–9 prosenttia kaikista ihmiskunnan kasvihuonekaasupäästöistä ja 28 % kaikista teollisuuden päästöistä globaalisti. Vaikka alan päästöjä voitaisiin teräksen tuotantotapoja muuttamalla vähentää jopa vain kahteen prosenttiin nykyisestä, on maailmalla edelleen suunnitteilla huomattavasti enemmän fossiilista kivihiiltä polttavia kuin vähäpäästöisiä tuotantolaitoksia. Jotta terästeollisuuden päästöt voitaisiin saada mahdollisimman nopeasti laskuun ja ilmaston lämpenemistä rajoitettua, tarvitaan nopeita ja vaikuttavia toimia useilta eri toimijoilta – niin terästuottajilta itseltään kuin teräksen ostajilta, sijoittajilta, rahoittajilta, valtioilta ja kuluttajiltakin.

Teräksen ostajat ovat avainroolissa määrittämässä tuotannon kehityksen suuntaa. Vaikka kasvavaa kysyntää vähäpäästöiselle vihreälle teräkselle on jo havaittavissa ja useat suuryritykset ovat viimeisen vuoden aikana julkistaneet vihreän teräksen ostosopimuksia, ollaan monessa terästä käyttävässä yrityksessä edelleen lähtökuopissa. Yrityksiäkin jähmeämmin tuntuu liikkuvan 25 prosenttia kaikesta teräksestä käyttävä julkinen sektori. Kummankaan kohdalla kyse ei ole työkalujen puutteesta. Esimerkiksi Science Based Targets initiativen viime vuonna julkaisema teräsohjeistus antaa käytännön keinoja yritysten tavoiteasetantaan, valtiotasolla puolestaan YK:n alaisen UNIDO:n koordinoima Clean Energy Ministerial Industrial Deep Carbonisation Initiative (IDDI) pyrkii ohjaamaan julkista kysyntää vähäpäästöiseen teräkseen, betoniin ja sementtiin.

Vihreän teräksen hankintaan liittyy kuitenkin myös haasteita. Tällä hetkellä markkinoilla ei ole selkeää määritelmää vihreälle teräkselle, ja siksi eri yritysten tarjoamissa ”vihreissä” tuotemerkeissä onkin huomattavia eroja: pienen osan nojatessa aidosti vähäpäästöisiin tuotantoteknologioihin ja uusiutuvan energian käyttöön, on viherpesun rajamailla liikkuvia esimerkkejä markkinoilla edelleen liikaa. Terässektorin siirtymä tarvitseekin tuekseen tuoreimpaan ilmastotieteeseen nojaavaa, läpinäkyvää standardisointia ja selkeämpiä tuotemerkkejä ja vastuullisuusviestintää koskevia pelisääntöjä. Edistysaskel tässä suhteessa on Dubain ilmastokokouksessa 2023 julkaistu Steel Standard Principles -dokumentti, joka tähtää kasvihuonekaasujen mittaamisen ja raportoinnin standardisoinnin yhdenmukaistamiseen maailmanlaajuisesti.

Ostajien ohella sijoittajilla ja rahoittajilla on huomattavat mahdollisuudet vauhdittaa teräsalan puhdasta siirtymää. Maailmanlaajuisesti siirtymään tarvitaan seuraavien vuosikymmenten kuluessa tuhansien miljardien dollarien investointeja. Valtava investointitarve avaa rahoittajille myös mittavia mahdollisuuksia. Potentiaali rahoituksen ohjausvaikutukselle on suurimmillaan juuri nyt, sillä noin 70 % kivihiilen käyttöön nojaavista masuuneista on tulossa käyttöikänsä päähän seuraavan kuuden vuoden kuluessa. Rahoittajien – kuten myös valtio-omistajien – olisikin nyt osoitettava kykynsä ja halunsa panostaa ilmastokriisiä hillitsevään kestävään menestykseen, ja ohjattava investointeja puhtaaseen teknologiaan. Se pienentäisi myös taloudellisia riskejä, sillä kivihiilipohjaiseen tuotantoon osoitetut investointipäätökset voivat johtaa merkittäviin alaskirjauksiin sääntelyn lisääntyessä ja kysynnän kohdistuessa yhä vahvemmin vähäpäästöisiin vaihtoehtoihin.

Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n Net Zero Emissions 2050 -skenaarion mukaan teräksen kysyntä kasvaa 8,8 prosenttia aikavälillä 2020–2030, jonka jälkeen kasvu olisi enää hyvin maltillista. Jotta tämä voisi toteutua, on teräksen kulutusta vähennettävä erityisesti pitkälle kehittyneissä maissa, sillä kehittyvissä maissa tarve infrastruktuurin rakentamiseen on suurempi. Myös kuluttajat voivat osaltaan vaikuttaa kysynnän pienentämiseen, esimerkiksi suosimalla yksityisautojen sijaan pyöräilyä, yhteiskäyttöautoja tai julkista liikennettä. Näin voimme – samalla kun vähennämme liikkumisen päästöjä – vähentää myös tarvetta tuottaa terästä, jonka tuotanto edellyttää paljon energiaa ja luonnonvaroja.

Tärkeä osa terässektorin dekarbonisaatiota on myös siirtyminen kertakäyttöön nojaavasta lineaaritaloudesta kohti kiertotaloutta. Se puolestaan vaatii muutoksia tuotesuunnitteluun, jossa olisi jo alusta asti otettava huomioon tuotteen mahdollisimman pitkä käyttöikä ja kierrätettävyys. Esimerkiksi komponentteja tulisi voida uudelleenkäyttää sellaisenaan, ilman niiden sulattamista ja energiaa vievää prosessointia. Parantamalla kierrätysteräksen ja -raudan laatua ja saatavuutta voidaan paitsi edistää vähäpäästöistä terästuotantoa, myös vähentää tarvetta ympäristöä kuormittavalle kaivostoiminnalle neitseellisen rautamalmin saamiseksi. Euroopan komissiossa valmisteilla oleva Ecodesign-sääntely tuleekin toivottavasti osaltaan vauhdittamaan tätä muutosta. Samalla on muistettava, ettei ilmastokriisiä ratkaista hamuamalla mahdollisimman paljon romua Euroopan terästehtaille, joka saattaa vain vaikeuttaa terästeollisuuden dekarbonisaatiota toisaalla. Protektionistisen osaoptimoinnin sijasta tulee varmistaa se, että vähäpäästöiseen terästuotantoon siirtyminen toteutuu globaalisti.

Terästeollisuuden siirtymä ilmastokriisiä kiihdyttävästä tuotannosta puhtaaseen vaatii useiden toimijoiden yhteispeliä. Laajamittaista muutosta tarvitaan mahdollisimman nopeasti, jotta ilmaston lämpeneminen voitaisiin rajata turvalliselle tasolle. Ohjaamalla terästeollisuutta useammalta eri suunnalta yhteisvoimin kohti ilmastokestävämpää tuotantoa voimme luoda parhaat edellytykset tulevaisuuden hyvinvoinnille – toimiva planeetta kun on myös kaiken taloudellisen toiminnan perusta.