WWF:n vapaaehtoiset siivosivat 10 kilometrin edestä rasvaseokseen peittyneitä rantoja Hangossa

Hangossa ympäristövahingon torjuntatyöt ovat edistyneet hyvin, ja suurin osa kaupungin keskustan lähellä olevista rannoista on saatu siivottua. WWF kiittää urakkaan osallistuneita lähes 250 vapaaehtoista, joiden ansiosta rasvaseoksen poistaminen luonnosta on sujunut tehokkaasti.

WWF on ollut perjantaista 31.1. lähtien Hangossa siivoamassa rantoja rasvaseoksesta, joka oli päätynyt mereen polttoaineyhtiö Nesteen aluksesta.

”Sulaessaan rasvaseos voisi vahingoittaa vesilintujen höyhenpeitteen vedenpitävyyttä samaan tapaan kuin öljy. Ensimmäiset muuttolinnut palaavat Suomeen jo lähiviikkoina, ja rasva on tärkeä saada kerätyksi pois luonnosta ennen sitä”, sanoo WWF:n meriasiantuntija Vanessa Ryan.

Rasvaseosta on viimeisen parin viikon aikana ollut poistamassa WWF:n asiantuntijoiden ohjauksessa lähes 250 vapaaehtoista. Puhdistustöitä on keskitetty erityisesti luontoarvoiltaan tärkeimpiin kohteisiin, kuten lintujen pesimäpaikkoihin.

Rantojen siivoaminen on sujunut tehokkaasti ja suurin osa Hangon keskustan lähellä olevista rannoista on nyt saatu puhdistettua. Yhteensä rantoja on puhdistettu noin 10 kilometrin edestä.  Tällä viikolla WWF:n vapaaehtoiset olivat myös yhdessä Metsähallituksen kanssa puhdistamassa Hangon saaristoa, jonne rasvaseosta oli myös levinnyt.

”Vapaaehtoisten apu on ollut korvaamatonta, sillä rasvapalleroiden kerääminen ruovikon seasta on hidasta puuhaa, jossa käsipareja tarvitaan mahdollisimman paljon. Erityisen hienoa on, että niin monet hankolaiset ovat osallistuneet siivousurakkaan”, WWF:n suojeluasiantuntija Teemu Niinimäki kiittelee.

(uutinen jatkuu kuvien jälkeen)

Torjuntatöiden alkaessa hämmennystä herätti suuri määrä rantaan ajautuneita kilohaileja. Myöhemmin selvisi, että kuolleet kalat olivat todennäköisesti peräisin troolista, eikä niillä havaittu olevan yhteyttä rasvaseokseen.

Torjuntatöistä pidetään nyt taukoa

Hangon ympäristövahingon torjuntatoimet ovat nyt WWF:n osalta tauolla, mutta Neste ja Hangon kaupunki jatkavat siivoustöitä vielä palkatun työvoiman kanssa. Viranomaiset arvioivat kevään mittaan tarvetta puhdistustöiden jatkamiselle, ja WWF on valmiudessa, jos vapaaehtoisia tarvitaan Hankoon vielä myöhemmin.

WWF ylläpitää vapaaehtoisia öljyntorjuntajoukkoja, joihin kuuluu jo yli 10 000 suomalaista. Hangon puhdistustöihin on osallistunut sekä öljyntorjuntajoukkolaisia, että joukkoihin kuulumattomia vapaaehtoisia.

Vapaaehtoisiin öljyntorjuntajoukkoihin voi liittyä verkkosivujemme kautta kuka tahansa perusterve 18–69-vuotias. Vapaaehtoisille järjestetään säännöllisesti koulutuksia öljyntorjunnasta ja öljyyntyneiden eläinten hoidosta. Öljyntorjuntajoukkolaiset saavat hälytyksen, jos vapaaehtoisia tarvitaan öljy- tai muun ympäristövahingon torjuntaan.

Auta Itämeri-kummina

Itämeri on yksi maailman herkimmistä ja saastuneimmista meristä. Suojelemme Itämerta ja sen lajeja pitkäjänteisesti sisävesistämme saakka. Sinun tuellasi se on mahdollista.

Lahjoita alk. 10 €/kk

Auta Itämeri-kummina

Itämeri on yksi maailman herkimmistä ja saastuneimmista meristä. Suojelemme Itämerta ja sen lajeja pitkäjänteisesti sisävesistämme saakka. Sinun tuellasi se on mahdollista.

Sinua saattaa kiinnostaa