Näkökulma: Kannattava liiketoiminta ei voi perustua luonnonvarojen ylikulutukseen

Euroopan maiden välisessä luonnonvaratuottavuuden vertailussa Suomi on kaukana muiden perässä: sillä luonnonvaramäärällä, jolla ruotsalainen tuottaa lähes kaksi, suomalainen tuottaa vain yhden euron. Erityisen huolestuttavaa on, että tämä ero on vain kasvanut viime vuosina.

Suomalaisen liike-elämän kyvykkyyden tietäen syy tuhlailevaan luonnonvarojen käyttöön ei voi olla osaamisen puutteessa. Ennemminkin vaikuttaa siltä, että lyhyen aikavälin tavoitteisiin keskittyminen on tehnyt useimmista yrityksistä sokeita pitkäaikaisen menestyksen perusedellytykselle, aidosti kestävälle luonnonvarojen käytölle.

Hallitustenvälinen luontopaneeli IPBES vahvisti vuodenvaihteessa tiedon siitä, että jatkamalla luonnonvarojen ylikulutusta etenemme nopeasti kohti yhä vaarallisempaa ilmastoa ja ekosysteemien romahdusta. Ylikulutukseen liittyvät luonto- ja ilmastoriskit ovat vuodesta toiseen olleet myös maailman talousfoorumi WEF:n riskilistauksen kärjessä.

Vaikka luonnonvarojen kulutuksen ja globaalien kriisien välinen syy-seuraussuhde on ollut tiedossa jo pitkään, on yrityksissä usein jumiuduttu kehittämään liiketoimintaa nykyisiä toimintamalleja hiomalla ja kustannustehokkuutta parantamalla. Nämä eivät kuitenkaan tuota ratkaisuja perusongelmaan, luonnonvarojen ylikulutukseen.

Vastaavanlainen näköalattomuus tuntuu vaivaavan myös ajankohtaista poliittista keskustelua. Esimerkiksi EU:n yritysvastuudirektiiviä heikentämään pyrkivän Omnibus-paketin kaltaiset aloitteet on kuitenkin parasta nähdä osana ympäristöpolitiikan edistymisen perinteistä aaltoliikettä, joka ei muuta kehityksen isoja linjoja. Suunta on ollut selvä jo vuosikymmenien ajan, ja eroon on päästy niin otsonikatoa aiheuttavista freoneista kuin tehtaiden jätevesipäästöistä. Näistäkin käytiin aikanaan kovaa vääntöä, mutta harvempi lienee isossa kuvassa pettynyt päätöksiin.

Ongelma on siinä, ettei kehityksen aallonpohjiin olisi enää aikaa, sillä meillä on äärimmäinen kiire vähentää haurastuvien ekosysteemien murentamista. Mitä pidempään jatkamme ylikulutusta, sitä suuremmaksi muutoksen hintalappu kasvaa. Erityisen harmillista tällainen vastuullisuuspolitiikan peruuttelu on vastuullisimmille toimijoille, jotka ovat jo kykeneviä vastaamaan yritysvastuuvaatimuksiin.

Onneksi ylikuluttavista liiketoimintamalleista irtautumiseen ohjaava muutos on jo käynnissä. Muun muassa Euroopan keskuspankki on talouden vakauden turvaamiseksi päättänyt priorisoida ilmasto- ja luontoriskien hallintaa pankkivalvonnassaan. Se tarkoittaa rahoituksen hinnan nousua niille yrityksille, joiden toiminta on riippuvaista luonnonvarojen ylikulutuksesta.

Tämän päivän investoinnit voivat lukita yrityksen ylikulutuksen polulle, ja siksi yritysten tulisi viimeistään nyt hahmotella oma polkunsa kohti aidosti kestävää toimintaa. Se tarkoittaa toiminnan ja strategioiden läpikotaista tarkastelua sekä ripeää, mutta harkittua siirtymää kestävyysrajojen mukaisiin liiketoimintamalleihin. Siirtymä on välttämätön paitsi koko yhteiskunnan hyvinvoinnin, myös kannattavan liiketoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi.

Oikeudenmukainen siirtymä kestävämpiin liiketoimintamalleihin vaatii nykyistä selvästi tiukempaa ympäristösääntelyä sekä kannustimia. Yksi selkeimmistä keinoista olisi riittävän hinnan asettaminen luonnonvarojen käytön haitoille. Aiheuttaja maksaa -periaatteen mukaisesti toteutettuna se tekisi kilpailusta tasapuolisempaa ja palkitsisi kestäviin liiketoimintamalleihin sitoutuneita yhtiöitä ja yrityksiä.

Lopulta kestävyyssiirtymässä on myös eloonjäämisestä: ne, jotka eivät pysy muutoksen kyydissä, korvautuvat kykenevämmillä yrityksillä.

Kirjoitus on julkaistu lyhennettynä Kauppalehdessä 10.6.2025.