Perhoset tuovat pihaan eloa ja väriä – mutta vain, jos toukillekin riittää ruokaa

Toivoisitko pihaasi värikkäitä ja kauniita perhosia? Niin kannattaakin, sillä perhoset ovat kärsineet niittyjen ja muiden tärkeiden elinympäristöjen katoamisesta. Oikeilla kasveilla ja perhoset huomioivalla puutarhanhoidolla perhoslajien määrää omalla pihalla voi lisätä merkittävästi.

Perhoset tuovat kukkapenkkeihin väriä ja elämää, ja samalla ne tekevät tärkeää työtä kasvien pölyttäjinä. Useimmat puutarhurit osaavat houkutella perhosia pihaansa esimerkiksi kärsämöillä, punahatuilla, ahdekaunokeilla, puna-ailakeilla sekä erilaisilla kurjenmiekoilla.

Ruokaa eli mettä sisältävät kasvit ovat hyviä aikuisille perhosille, mutta niiden avulla perhosia saa ainoastaan kylään. Perhosia auttavan pihanhoitajan on syytä muistaa myös toukkien ravintokasvit.

Toukkavaiheen ravintokasvit saattavat ihmisen silmään näyttää siltä, ettei pihassa kasva oikein mitään. Toukkien kasvulle kuitenkin niin kutsutut rikkaruohot ja luonnonkasvit ylipäätään ovat elintärkeitä.

Niittyjä mieluummin kuin nurmikoita

Yksi monelle tutulle perhoslajille välttämätön kasvi on nokkonen. Esimerkiksi neitoperhosen ja nimensä mukaisesti myös nokkosperhosen toukat syövät ainoastaan nokkosta, joten aikuisten perhosten määrä riippuu paikallisesta nokkoskasvustosta. Myös ahomansikkaa syövällä mansikkakirjosiivellä toukan ravintokasvi ilmenee lajin nimestä. Haapa, pihlaja, lepät ja erilaiset heinät kelpaavat monien lajien toukille. Kurjenpolvilla sekä virnoilla ja nätkelmillä elää sinisiipisiä ja orvokeilla hopeatäpliä.

Sitruunaperhonen

Perhospiha ei synny yhdessä yössä. Kuvassa sitruunaperhonen.

Tasainen nurmikko on perhosille lähes arvoton. Sen sijaan niittymäiset, monien eri kukkalajien värittämät alueet voivat tuoda pihaan paljon ja monenlaisia pölyttäjiä. Siksi tehokas tapa lisätä pihan hyönteiselämää onkin jättää osa nurmikosta kevyemmälle hoidolle, jolloin paikalle voi ilmestyä erilaisia niittykasveja. Etenkin hiekkaisilla ja aurinkoisilla paikoilla voi kokeilla myös uuden niityn perustamista. Niittysiemensekoituksia voi ostaa puutarhakaupoista, ja paras valinta on kotimaisista lajeista koostuva seos.

Anna perhosille aikaa

Tietynlaisten kasvien lisäksi perhoset kaipaavat aurinkoisia paikkoja lämmittelyyn sekä suojaa tuulelta. Tähän toimivat esimerkiksi kivipinnat ja puuterassit sekä pensasaidat ja puut. Täysin avoin ja tuulelle altis piha houkuttelee vähemmän perhosia, vaikka kukkia riittäisikin.

Ja kun syksy koittaa, nurmikon ja pensaiden siistimisessä on edelleen syytä muistaa maltti. Esimerkiksi lehtikasat ja lahopuut tarjoavat talvehtimispaikkoja aikuisille perhosille ja niiden munille, toukille ja koteloille. Talvehtimismuoto riippuu perhoslajista. Siksi keväälläkin puutarha kannattaa siistiä vasta sitten, kun lämpötilat ovat nousseet pysyvästi plussalle.

Perhospiha ei synny yhdessä yössä, sillä kasvit tarvitsevat aikaa vakiintuakseen ja perhoset löytävät uudet elinympäristöt vähitellen. Selkeitä muutoksia lajimäärissä alkaakin näkyä yleensä vasta toisena tai kolmantena vuonna. Siksi oman pihan lajeista voi pitää vaikka kirjaa. Se motivoi jatkamaan ja auttaa viemään pihaa perhosille sopivaan suuntaan.

Suomessa esiintyy noin 120 päiväperhoslajia, ja niistä iso osa voi vierailla tavallisessakin puutarhassa. Perhosille mieleinen piha on ilo myös muille pölyttäjille, ja se tukee luonnon monimuotoisuutta monella tavalla. Oman pihan villit neliöt kannattaa käydä ilmoittamassa mukaan WWF:n ja OP:n Ala villiksi -kampanjaan, jonka kautta löytyy myös muita vinkkejä luontoystävällisiin pihoihin ja esimerkiksi perhosbaarin tekemiseen.

Teksti on alun perin julkaistu Omakotiliiton blogissa. Linkki aukeaa uuteen välilehteen.

Suojeluasiantuntija
Eeva-Liisa Korpela
044 565 5165

Anna tilaa luonnolle, neliömetri kerrallaan

Antamalla osan omasta pihastasi takaisin pölyttäjille teet suuren palveluksen luonnon monimuotoisuudelle.

Ilmoita neliösi mukaan!

Anna tilaa luonnolle, neliömetri kerrallaan

Antamalla osan omasta pihastasi takaisin pölyttäjille teet suuren palveluksen luonnon monimuotoisuudelle.