Siirry sisältöön

Näkökulma: Ym­pä­ris­tök­rii­sit eivät saa jäädä tur­val­li­suus­pu­heen jalkoihin

Suomen turvallisuusneuvostokampanjan tulee sisältää selkeä ilmasto- ja luontoturvallisuustavoite, kirjoittavat WWF Suomen pääsihteeri Jari Luukkonen ja Suomen YK-liiton toiminnanjohtaja Helena Laukko.

YK:n yleiskokouksen 81. istuntokausi on alkanut, ja maailman johtajat kokoontuvat New Yorkiin tällä viikolla. YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyydestä kampanjoivan Suomen on käytettävä tilaisuus kahden tärkeän viestin edistämiseen: tarvitsemme vahvaa YK:ta, ja ympäristökriisit eivät saa jäädä turvallisuuspuheen jalkoihin.

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko tunnistaa ilmastonmuutoksen, luontokadon ja saastumisen ihmiskunnan yhteiseksi planetaariseksi kolmoiskriisiksi ja toteaa niiden turvallisuusvaikutusten kohdistuvan Suomeen sekä suoraan että välillisesti. Olemme huolissamme siitä, että akuuttien turvallisuuskriisien keskellä politiikan aikajänne uhkaa lyhentyä. Se on ymmärrettävää mutta vaarallista.

Riskit eivät ole abstrakteja, ja ne koskevat myös Eurooppaa. Syyskuun alkuun mennessä Euroopan unionissa oli palanut maastopaloissa yli 650 000 hehtaaria – lähes kaksinkertainen ala vuosien 2006–2025 vastaavan ajankohdan keskiarvoon verrattuna. Luonnonkatastrofien lisäksi hitaammat muutokset ekosysteemeissä vaikuttavat muun muassa veden ja ruuan saantiin sekä lisäävät yhteisöjen haavoittuvuutta.

YK:n ympäristöohjelman Unepin tuore raportti ”Limiting Overshoot” osoittaa, että Pariisin sopimuksen tavoite rajoittaa maapallon keskilämpötilan nousu 1,5 asteeseen on ylittymässä, mutta kehityskulku on edelleen torjuttavissa nopeilla, päättäväisillä toimilla ja monenkeskisellä yhteistyöllä.

Ilmastonmuutos, luontokato ja saastuminen eivät pysähdy valtioiden rajoille. Juuri siksi monenkeskistä järjestelmää tarvitaan. Pariisin ilmastosopimus ja YK:n biodiversiteettisopimuksen alla hyväksytty Kunming–Montrealin maailmanlaajuinen biodiversiteettikehys osoittavat, mitä yhteistyöllä voidaan rakentaa: yhteisiä tavoitteita, toimeenpanon seurantaa ja mekanismeja, joiden varassa valtiot voivat toimia samaan suuntaan. Näiden sopimusten toimeenpanoon on vastattava yhtä tosissaan kuin muihin turvallisuusuhkiin.

Luonnonsuojelu, ennallistaminen ja kestävä luonnonvarojen hallinta eivät ole vain riskeihin varautumista, vaan ne itsessään voivat toimia myönteisten muutosten ajureina. Maailmalla on hyviä esimerkkejä siitä, miten niiden avulla voidaan vahvistaa yhteisöjen resilienssiä ja vähentää konfliktiriskejä.

Suomen tuleva jäsenyys YK:n rauhanrakennuskomissiossa vuosina 2027–2028 sekä mahdollinen YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvan jäsenen paikka kaudella 2029–2030 lisäävät varmasti kansainvälistä kiinnostusta Suomen linjauksiin. Suomen turvallisuusneuvostokampanjan tulee sisältää selkeä ilmasto- ja luontoturvallisuustavoite. Rauhaa, turvallisuutta ja hyvinvointia ei voida rakentaa planeetalla, jonka elämän edellytykset heikkenevät.

Teksti on alun perin julkaistu Helsingin Sanomien verkkosivulla mielipideosastolla 22. syyskuuta 2026.

WWF Suomi liittyi kesäkuussa 2026 Suomen YK-liiton jäseneksi, koska YK-järjestelmä on tärkein globaali foorumi, jossa sovitaan yhteisistä ratkaisuista luonto- ja ilmastokriisiin. Tänään 25. syyskuuta vietetään kestävän kehityksen lippupäivää, joka on maailmanlaajuinen liputuskampanja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden puolesta.

Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.

Tilaa uutiskirje

Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.