Kantaa ottavia jättejä
Kierrätyshuonekaluista tehty installaatio julkistetaan 14. huhtikuuta Sellon kirjastossa Espoossa. Teos on osa WWF:n ja Ilmastokanava-hankkeen yhteistyötä.
Valtava niveljalkainen on vallannut oppilaitos Omnian aulan Espoon keskuksessa. Tarkemmin katsottuna hurja hyönteinen osoittautuu biotalouden haasteita kuvaavaksi taideteokseksi, jossa oksa sahaa itseään ja lapiot kaivavat metsänpohjaa. Teos on kuvanveistäjä Sakari Kannoston ja hänen puuseppäopiskelijoidensa yhteistyön tulos.
Kannoston tavaramerkki ovat kookkaat, kierrätysmateriaaleista tehdyt veistosinstallaatiot. Välillä raaka-aineet ovat kiven alla, koska Suomessa kierrätetään tehokkaasti. Toisin on Intiassa ja Länsi-Afrikassa, joihin Kannosto aikanaan teki taitelijavierailuja.
”Beninissä pidin lapsille työpajan, johon materiaali löytyi helposti. Teimme maahan heitetyistä muovisista juomapusseista jättikokoisen kanan.”
Merten likaantuminen, liikakalastus ja käsittämätön roskan määrä tekivät reissuissa taitelijaan sen verran suuren vaikutuksen, että hän jatkoi ympäristöteemojen parissa kotiin palattuaan. Kannoston teoksista löytyy esimerkiksi dystooppisia kuvauksia ilmastonmuutoksen seurauksista. Ahdistavaa taidetta hän ei silti halua tehdä.
”Rakennan työt niin, että ne ovat hauskoja ja niistä tulee hyvälle mielelle, mutta niissä on sisällä vakava sanoma.”
Tule mukaan kaikille avoimeen tilaisuuteen 14.4.2018 kello 14–16 Sellon kirjastoon Espoossa. Tutustu ohjelmaan!