Ratkaisuja, ei kauhukuvia
Koulussa pitäisi oppia ymmärtämään ja kunnioittamaan luontoa. Osa oppitunneilla ja -kirjoissa jaettavasta tiedosta on kuitenkin puutteellista, sanoo aiheesta väitöstutkimuksen tehnyt ympäristökasvatuksen asiantuntija Essi Aarnio-Linnanvuori.
Suomessa koulujärjestelmä on maailman huippua, mutta ympäristöasioissa meillä on vielä petrattavaa. Voidaanko ympäristöongelmat ratkaista koulutuksella?
Koulutus ei ole ainoa asia, joka vaikuttaa siihen, miten kohtelemme luontoa. Mutta voisimmeko saavuttaa kestävän yhteiskunnan ilman, että kouluissa käsiteltäisiin esimerkiksi luonnonvarojen vastuullista käyttöä? Enpä usko.
Tutkit vastikään julkaistussa väitöskirjassasi ympäristöaiheiden käsittelyä yhteiskunnallisten aineiden ja katsomusaineiden opetuksessa. Mitä peruskoulun opetuksessa voitaisiin parantaa?
Osassa oppikirjoista maalataan synkkää kuvaa maailman muuttumisesta jätepalloksi ja vihjaillaan maailman tuhoutuvan. Ratkaisuiksi tähän kauhukuvaan tarjotaan lähinnä valojen sammuttamista tai jätteiden lajittelua kotona. Uhkakuvat ja niihin esitetyt ratkaisut eivät siis ole tasapainossa. Opetuksessa olisi hyvä käsitellä enemmän yhteiskunnallisen vaikuttamisen merkitystä, miten ympäristöpolitiikkaan tai yritysten vastuullisuuteen vaikutetaan. Sitä, miten isoja yhteiskunnallisia rakenteita voidaan muuttaa kunnallisella, valtiollisella ja kansainvälisellä tasolla.
Onko tähän luvassa muutosta, kun oppikirjat uudistuvat uuden opetussuunnitelman myötä?
Uskoisin, että uusituissa oppikirjoissa ympäristöasiat ovat aikaisempaa vahvemmin esillä. Haasteena kuitenkin on, että oppikirjojen tekijät koostuvat pitkälti juuri opetettavan aineen asiantuntijoista. Tämä johtaa siihen, että perustavanlaatuisia virheitä livahtaa osioihin, joissa puhutaan tieteidenvälisistä aiheista, kuten ympäristökysymyksistä.
Mikä sinut yllätti tutkimusprosessin aikana?
Itse yllätyin eniten ilmastoskeptisyyteen liittyvistä ongelmista. Vaikka haastattelemani opettajat eivät itse olleet ilmastoskeptikkoja, osa heistä kertoi kokevansa, että ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta tukevat ja vastustavat näkemykset on esitettävä tasa-arvoisina. Tämä johtuu siitä, että opettajat eivät kokeneet olevansa riittävän perehtyneitä aiheeseen, jotta pystyisivät perustelemaan oppilaille, miksi toinen näkemys on totta ja toinen ei. Tässä tilanteessa opettajat jättävät asian mieluummin oppilaan itsensä puntaroitavaksi, mikä on huolestuttavaa.
Millaista tukea WWF tarjoaa ympäristöteemojen käsittelyyn?
Tarjoamme paljon opetusmateriaaleja opettajille ja muille kasvattajille. Materiaaleja voi ladata ja tilata verkkosivuiltamme. Lisäksi järjestämme maksuttomia koulutuksia. WWF-lähettilään pitämän oppitunnin voi tilata kouluihin Turusta aina Enontekiölle saakka, tänä vuonna teemana on metsä.
Teksti: Antti Haavisto