Jani Kaaron kolumni: Aiheutammeko itse maastopalot?
Tiedättekö mihin maastopalo viimeistään pysähtyy? Jos se leviää alueelle, joka on äsken palanut. Kun kaikki, mikä leimahtaa helposti palamaan, on jo palanut pois, ei maastopalolle jää enää mitään poltettavaa ja se sammuu pois.
Jos on yksi asia, mikä minua turhauttaa, se on tapa, jolla maastopaloista Yhdysvalloissa ja Välimeren maissa on uutisoitu. Uutisissa kun annetaan ymmärtää, että maastopalojen lisääntyminen on merkki ilmastonmuutoksesta. On toki totta, että jos kesä on kuiva ja kuuma, maastopalojen riski kasvaa. Ilmiö on kuitenkin tätä monimutkaisempi. Kolikon toinen puoli nimittäin on, että kun jossain metsä palaa, on todennäköistä, että sen olisi pitänyt palaa jo kauan sitten.
Hyvän esimerkin tarjoaa Yhdysvallat, jossa maastopalot ovat todella raivonneet viime vuosina. Kun katsoo kartasta esimerkiksi vuoden 2020 pahimpia maastopaloja, ne sijoittuivat Kalifornian, Oregonin ja Washingtonin osavaltioihin. Kaikki osavaltiot sijaitsevat samalla suunnalla, eli länsirannikolla. Miksi maastopaloja on paljon täällä, mutta ei toisella puolella Yhdysvaltoja, esimerkiksi Floridassa, jossa ilmasto on maastopaloille sovelias?
Vastaus on, että länsirannikolla on noudatettu pitkään maastopaloille vihamielistä politiikkaa. Tämä tarkoittaa, että kaikki maastopalot on aina koetettu sammuttaa mahdollisimman nopeasti. Toinen on, että osavaltioissa ei juurikaan ole harjoitettu kulotusta, eli maaston kontrolloitua polttamista esimerkiksi kosteilla kausilla, jolloin riski maastopalojen karkaamisesta on vähäinen. Tuloksena on ollut runsas aluskasvillisuus, joka kuivalla kaudella leimahtaa herkästi liekkeihin.
Vuosien palontorjunta on tuottanut maastoon niin valtavan palokuorman, että kontrolloitukin kulotus alkaa näissä osavaltioissa olla todella riskialtista. Tutkijat ovat varoittaneet tilanteesta vuosia, ja nyt ongelma, jonka on annettu kasautua, on tehnyt itsensä näkyväksi. Maastopalot näissä osavaltioissa jatkuvat niin kauan kuin palokuormaa riittää. Floridassa maaston kulotus sen sijaan on ollut tavallista, eikä siellä ole vastaavaa ongelmaa maastopalojen kanssa.
Välimeren maastopalot johtuvat myös lisääntyneestä palokuormasta, mutta tarina sen taustalla on toisenlainen. Tässä tarinassa Välimeren maaseutu oli kerran laajalti asuttu ja eläimet laidunsivat pelloilla, niityillä, rinteillä ja metsissä. Laiduntaessaan ne söivät pois aluskasvillisuuden ja pitivät alueen palokuorman minimissä. Kun maaseutu autioitui ja eläimet katosivat, palokuorma alueella on lisääntynyt huikeasti.
Espanjassa, Portugalissa ja monissa muissa maissa ongelma on jo tiedostettu. Käynnissä on useita projekteja, joissa lehmiä ja vuohia päästetään maastoon ”palontorjuntatehtäviin”, mutta tämä on toistaiseksi pienimuotoista.
On erikoista ajatella, että kenenkään sitä varsinaisesti tietämättä lehmillä, vuohilla ja lampailla on ollut tällainen vaikutus ihmisten elinympäristön paloturvallisuuteen. Palontorjunta pitäisikin sisällyttää vuohien, lehmien ja lampaiden ekosysteemipalveluihin.
Jani Kaaro on toimittaja ja tietokirjailija, joka vuorottelee WWF-lehden kolumnistina Ronja Salmen kanssa.
LIITY KUMMIKSI - SAAT WWF-LEHDEN KOTIISI!
Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä WWF-lehti on täynnä inspiroivia tarinoita ja upeita kuvia luonnonsuojelusta. Liittymällä kummiksi tuet työtämme ja saat lehden kotiin toimitettuna.