Jokaista pölyttäjää tarvitaan – niiden väheneminen on huono uutinen luonnolle ja ihmisille

Luonnon monimuotoisuutta ja sen tuottamia hyötyjä arvioiva IPBES-paneeli julkaisi vuonna 2016 huolestuttavia uutisia: yhä useampi kasveja pölyttävä laji oli ajautumassa kohti sukupuuttoa. Pölyttäjien ahdingosta on sittemmin puhuttu paljon, mutta käännettä parempaan ei ole tapahtunut.

Pölyttäjien väheneminen on huono uutinen paitsi luonnolle myös ihmisille. Noin 75 prosenttia maapallon viljelykasveista tarvitsee hyönteispölytystä satojen varmistamiseksi. Pölyttäjien ansiosta meillä riittää runsaasti erilaisia marjoja, hedelmiä, vihanneksia ja pähkinöitä sekä kuppeihin kaakaota ja kahvia.

Maailmalla pölyttäjiä on jo yritetty korvata. Esimerkiksi vaniljaa tuotetaan nykyisin paljon Madagaskarilla, jossa kasville ei ole luontaisia pölyttäjiä. Niinpä pölytyksen tekevät vaivalloisesti ihmiset, joiden on hoidettava pölytys kahdentoista tunnin aikana kukan aukeamisesta.

Kimalaisia, koppakuoriaisia ja kukkakärpäsiä – kaikille on paikkansa

Pölyttäjistä puhuttaessa mainitaan usein ainoastaan kimalaiset ja mehiläiset. Monen tutun tuotteen pölyttäjä voi kuitenkin yllättää. Esimerkiksi kaakaon pääpölyttäjiä ovat pikkuiset polttiaiset.

”Kimalaiset ja mehiläiset ovat tärkeimpiä pölyttäjiä, mutta eri kasvit tarvitsevat eri lajeja. Pölyttäjinä voivat toimia vaikkapa kovakuoriaiset, perhoset tai muurahaiset”, Helsingin yliopistossa tohtorikoulutettavana työskentelevä Jenni Toikkanen kertoo.

Toikkasen pro gradu -työ käsitteli kukkakärpäsiä ja kuminanviljelyä. Suomi on kuminanviljelyn johtavia maita maailmassa, ja täällä tuotetaan noin 20–30 prosenttia globaalista kuminasadosta. Hyvän sadon varmistamiseen osallistuvat myös kukkakärpäset, joiden vaihtelevat elämäntavat kiehtovat Toikkasta.

”Ne ovat aikuisina pölyttäjiä, mutta toukkina ne voivat toimia eri rooleissa. Osa kukkakärpästen toukista on petoja, jotka syövät kirvoja. Näin niitä voidaan hyödyntää kasvihuoneissa ja maatalousympäristöissä luontaisina kirvojen torjujina. Toinen toukkaryhmä mutustelee lahoavaa orgaanista ainesta ja elää maaperässä ja lahopuussa.  Näin ne ovat sidoksissa metsään ja suohon. Kolmas, pienin toukkaryhmä, elää tiettyjen kasvien sisällä.”

Usein pölyttäjien kohdalla puhutaan kukkivien alueiden merkityksestä: niityistä, kedoista, pientareista, voikukkanurmikoista tai horsma-aukioista. Kukkakärpäset tarvitsevat kuitenkin myös metsälaikkuja. Toikkasen tutkimuksen mukaan kukkakärpäsiä onkin enemmän silloin, kun peltojen ympärillä on sekametsää.

Kukkakärpäset eivät ole ainoita pölyttäjiä, jotka vaativat monimuotoista elinympäristöä. Monimuotoinen luonto on avain monipuolisten pölyttäjäkantojen elättämiseen, mutta toisaalta pölyttäjiä tarvitaan monimuotoisuuden ylläpitäjiksi.

”Erilaiset pölyttäjät tarvitsevat monenlaisia ympäristöjä. Esimerkiksi erakkomehiläisissä on kolopesijöitä, jotka tarvitsevat puita pesiä varten. Kimalaiset taas hyötyvät monipuolisesta maatalousympäristöstä.”

Villeistä pölyttäjistä tarvitaan lisää tietoa

Elinympäristöjen muutos on yksi tärkeä tekijä globaaliin pölyttäjien määrän vähenemiseen. Muita tekijöitä ovat ilmastonmuutos, vieraslajit ja kasvinsuojeluaineet. Helsingin yliopiston tohtorikoulutettavan Lotta Kailan tutkimuskohteena ovat kasvinsuojeluaineiden vaikutukset.

Kaila muistuttaa, että usein kasvinsuojeluaineisiin liittynyt tutkimus on keskittynyt lähinnä tarhamehiläisiin. Ihmiset kuitenkin huolehtivat tarhamehiläisistä, joten ne ovat hyvin erilaisessa asemassa kuin villit pölyttäjät. Niinpä esimerkiksi yhden kuolleen mehiläisyhteiskunnan tilalle voidaan varsin nopeasti kasvattaa uusi yhteiskunta tai pesiä voidaan siirtää uusille alueille. Tällaisia apuvoimia villeillä pölyttäjillä ei ole.

”Tiedämme aivan liian vähän esimerkiksi suomalaisten villipölyttäjien määristä tai siitä, miten paljon ne altistuvat erilaisille kasvinsuojeluaineille ja miten aineet niihin vaikuttavat ”, Kaila toteaa.

Aihe on Kailalle läheinen, sillä hän työskenteli Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesissa kasvinsuojeluaineiden parissa. Sen myötä hän ryhtyi myös harrastamaan mehiläistarhausta. Nyt hän selvittää tutkimuksessaan, suojellaanko pölyttäjiä tarpeeksi kasvinsuojeluaineilta.

”Eri pölyttäjäryhmät reagoivat aineisiin eri tavoin, ja hyönteiset toimivat ja elävät eri tavoin. Haitallinen aine voi esimerkiksi tuhota koko kimalaisyhteiskunnan. Mutta niin kauan, kun emme oikeasti tiedä, miten paljon pölyttäjät altistuvat aineille ja miten ne vaikuttavat luonnonvaraisiin pölyttäjiin, emme voi määritellä riittävästi sopivia toimenpiteitä.”

Kaila muistuttaa, että kaikki kasvinsuojeluaineet eivät ole pölyttäjille haitallisia ja osa on vaarallisempia kuin toiset.

”Lisäksi huomio on viime vuosina kiinnittynyt lähinnä glyfosaattiin ja neonikotinoideihin. Olisi hyvä muistaa, että kasvinsuojeluaineita on valtavasti erilaisia. Omassa tutkimuksessani en keskity vain yhteen aineeseen, vaan selvitän yhteisjäämiä.”

Kaila kaipaa tutkimuksista tukea myös sille, että esimerkiksi viljelijöitä ja päättäjiä voidaan ohjeistaa paremmin.

”Viljelijät haluavat toimia monimuotoisuuden hyväksi, mutta he tarvitsevat parempia ohjeita siihen, miten tavoitetta voi oikeasti parhaiten toteuttaa. Pitääkö tehdä ennemmin niittypelto vai kukkakaista? Miten varmistetaan pölyttäjäystävällisten kasvien kukinta läpi kasvukauden? Tietoa parhaista käytännön toimista tarvitaan myös kuntiin ja kaupunkeihin.”

Vinkkejä pölyttäjien puolesta: