Itämeren unohdettu uhanalainen
Harva suomalainen on kuullut itämerennorpasta, joka oli vielä 1900-luvun alussa Itämeren runsaslukuisin hylje.
Sankka sumu on ottanut selkävoiton aamuksi ennustetusta auringosta. Veneen keula halkoo tyyntä vedenpintaa Kasnäsin edustalla, ja merikotka liitää ohitsemme.
Harmaan halaama maisema on utuisen kaunis, mutta heikko näkyvyys huolettaa, sillä harvinaisten itämerennorppien havaitseminen voi olla muutenkin haastavaa.
Olemme matkalla kohti Saaristomeren ulkoluotoja, joilla norppien tiedetään keväisin makoilevan. Tavoitteenamme on löytää ja laskea näitä ujoja viiksiniekkoja, joiden elämästä tiedetään kovin vähän.
Veneen kannella seisoo kolme miestä kiikaroimassa: WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen, hyljetutkija Markus Ahola ja Metsähallituksen luontopalvelujen erikoissuunnittelija Jouko Högmander. Laiva on siis lastattu norppatietämyksellä, mutta sehän ei kohtalostamme päättävää luontoäitiä hetkauta himpun vertaa. Täytyy vain toivoa parasta, edes viiksikarvan vilahdusta.
Bonusnorppa
Itämerennorppakanta hupeni 1900-luvulla 200 000 yksilöstä arviolta 5 000 yksilöön metsästyksen ja ympäristömyrkkyjen takia. Tällä hetkellä norppia on noin 20 000, ja Itämeren suojelukomissio HELCOM on luokitellut itämerennorpan vaarantuneeksi.
Täällä Saaristomerellä elää vain 200–300 itämerennorppaa. Se on vähemmän kuin niiden kuuluisia ja erittäin uhanalaisia serkkuja Saimaalla. Neula ja heinäsuova, voisi niitä etsivän mahdollisuuksista ajatella.
Ei välttämättä.
”Sano kipparille, että pysähdytään. Tuolla on hylje”, Petteri Tolvanen toteaa rauhallisesti ja viittoilee kohti etelää.
Hylje makaa rantakivellä noin 1,5 kilometrin päässä, ja sen havaitseminen vaatii paitsi kiikareita myös luontoharrastuksen harjoittamaa silmää.
Kolme kiikaria osoittaa kaukaisuuteen, ja pian on saatu varmuus: kyse on tosiaan itämerennorpasta eikä runsaslukuisemmasta ja isokokoisemmasta harmaahylkeestä.
”Ajetaan kohti tuota karia”, Jouko Högmander ohjeistaa ja viittilöi vinosti norpan ohi.
”Jos mennään suoraan kohti, se sukeltaa. Sen verran arkoja norpat ovat.”
Etäisyyttä on vaikka ja kuin, mutta pian norppa saa meistä vainun ja hytkyttää tuhdin ruhonsa muutamalla keinautuksella Ahdin turvalliseen kainaloon. Kohtaaminen kuitenkin sähköistää tunnelman, sillä tällä alueella ei pitänyt vielä norppia nähdä.
Bonusnorppa, joku toteaa.
Ilmastonmuutos iso uhka
Valtaosa itämerennorpista elää Perämerellä. Siellä ne ovat ainakin vielä hetken aikaa turvassa ilmastonmuutoksen pahimmilta vaikutuksilta. Sen sijaan pienemmät osakannat Saaristomerellä, itäisellä Suomenlahdella ja Viron länsirannikolla ovat jo nyt vakavasti uhattuina.
”Missään päin maailmaa ei ole pysyvää norppakantaa alueella, joka ei jäädy”, Petteri Tolvanen sanoo.
”Itämeren eteläisillä alueilla jäätalven kesto vähenee todennäköisesti tällä vuosisadalla perinteisestä useasta kuukaudesta keskimäärin muutamaan viikkoon. On suuri kysymys, mitä tapahtuu, kun jää lähtee pysyvästi.”
Ilmastonmuutoksen lisäksi itämerennorppia uhkaavat muun muassa lisääntyvä laivaliikenne, öljypäästöt, hukkuminen kalanpyydyksiin ja se, että myös norppia ammutaan harmaahylkeen metsästyksen yhteydessä. WWF:n keväällä julkaisemassa ”The Baltic Ringed Seal – An Arctic Seal in European Waters” -raportissa esiteltiin ensimmäistä kertaa löydös Saaristomeren norppien aiemmin tuntemattomasta nenäinfektiosta. Oireen syytä, yleisyyttä tai merkitystä norppakannalle ei vielä pystytä arvioimaan.
Yhtäkkiä näiden synkkien tulevaisuudennäkymien tuumailun katkaisee kohon lailla pinnalle pulpahtava tumma ja sileä pää. Itämerennorppa, edellistä kohtaamaamme yksilöä huomattavasti rohkeampi, tuijottaa uteliaana 30 metrin päästä.
Pidämme veneen moottorin käynnissä, sillä norppa saattaisi säikähtää koneiden yllättävää hiljenemistä.
Pää katoaa, ilmestyy lähempänä. Katoaa, ja ilmestyy taas lähempänä. Norppa ui veneen ympärillä ja sukeltelee puolelta toiselle.
”Tämän lähempää ei kyllä voi toivoa norppaa näkevänsä”, Jouko Högmander toteaa.
Parempaa on kuitenkin vielä luvassa.
Norppia kuin kiviä
Luotsaamme veneen suojaisaan lahteen, jota reunustavilta kallioilta on hyvä kiikaroida läheisiä luotoja ja niiden rantakivillä mahdollisesti karvaansa vaihtavia norppia.
Etelästä puhaltava tuuli on lempeä, ja laineet liplattavat saaren kallioista rantaa vasten. Sumu hälvenee auringon tunkiessa esiin. Haahkanaaras istuu pienellä kivellä parinkymmenen koiraan soidintaessa ja haukkuessa kilpaa sen ympärillä.
Markus Ahola ja Petteri Tolvanen asettavat kaukoputket kukkulan päälle ja ryhtyvät tähystämään. Viimeistään nyt käy selväksi, että jännitimme suotta norppien löytymistä.
”Tuolla on enemmän norppia kuin kiviä”, Tolvanen sanoo.
Tolvanen merkitsee havaintoja pieneen mustakantiseen muistikirjaan: Pian on nähty jo 10 norppaa. 20. 30, 40, 50, 60, 70, 80, 90, 100. Ennen pääasiassa lintuhavaintoja sisältänyt vihko täyttyy nyt norppamerkinnöistä.
”Näen juuri tällä hetkellä enemmän itämerennorppia kuin koko elämäni aikana aikaisemmin”, Tolvanen hämmästelee.
”On kuitenkin erittäin tärkeä muistaa, että tässä on iso osa kaikista Saaristomeren norpista. Ne kokoontuvat näin keväällä yhteen vaihtamaan karvansa.”
Jouko Högmander tarkkailee hänkin norppia aikansa, kunnes kääntyy lähteäkseen.
”Ei tämä nyt enää tämän paremmaksi voi mennä. Taidan mennä kahville”, hän päivittelee ja suuntaa veneen luo evästauolle.
Paremmaksi meni
”En ole noin uteliasta norppaa tavannut aikaisemmin”, Markus Ahola sanoo.
Olemme liittyneet Högmanderin seuraan kahville – ja niin on liittynyt itämerennorppakin. Se seuraa evästaukoamme ankkurissa olevan veneen vierestä. Norppa tuijottaa silmät mantelimaisina ja aistit terävinä suuntaamme, kunnes sen uteliaisuus tulee lopulta tyydytettyä.
Ikimuistoisen kohtaamisen jälkeen on oiva aika esittää Petteri Tolvaselle tärkeä kysymys: kun itämerennoppia kuitenkin on Perämerellä tuhansittain, minkä takia norpan Saaristomerellä, itäisellä Suomenlahdella ja Viron länsirannikolla elävien osakantojen suojelu on tärkeää?
”Kukaan ei tiedä, ovatko paikalliset kannat eriytyneet toisistaan. Jos esimerkiksi Saaristomeren populaatio on jo geeneiltään eriytynyt muista, sillä saattaa olla ominaisuuksia, jotka ovat ainutlaatuisia”, Tolvanen aloittaa.
”Lisäksi EU:n luontodirektiivi vaatii, ettei lajien levinneisyysalue saa pienentyä. Norpan esiintymisalue pienenee huomattavasti, jos se häviää Saaristomereltä tai vaikkapa itäiseltä Suomenlahdelta”, hän jatkaa.
”Itämerennorppa kuuluu myös tämän alueen ekosysteemiin. Yhden lajin katoamisella saattaa olla hyvinkin monimutkaisia ja dramaattisia vaikutuksia. Näin voisi olla myös norpan tapauksessa, vaikka kanta ei esimerkiksi täällä Saaristomerellä iso olekaan.”
Jos Saaristomeren, Suomenlahden ja Riianlahden norppien puolesta ei toimita mahdollisimman pian, ne voivat vähitellen hävitä näiltä alueilta. Norppien auttaminen tarkoittaa ennen kaikkea ilmastonmuutoksen hillitsemistä, sillä norpan poikaset ovat riippuvaisia lumesta ja jäästä. Jos jäätä ei synny, voidaan kuutteja mahdollisesti auttaa keinotekoisin pesäkatoksin. Tärkeää olisi myös saada itämerennorpan suojelu vahvemmin viranomaisten asialistalle.
”Eteläisille itämerennorppakannoille on kiireellisesti laadittava Suomessa oma suojelu- ja tutkimusohjelmansa, kuten saimaannorpallekin on laadittu”, Petteri Tolvanen sanoo.
”Norppia on ollut Itämerellä jo yli 10000 vuotta, ja lajin säilyttäminen kaikilla sen nykyisillä esiintymisalueilla on ihmisen vastuulla.”
Teksti Joonas Fritze
Tallinkin keräyksellä tukea itämerennorpan tutkimukselle
TEKSTI ANNE BRAX
WWF Suomen ja Tallinkin lahjoituskampanja itämerennorpan hyväksi päättyi kesäkuun lopussa. Kampanja-aikana saatiin kerättyä reilut 10 000 euroa. Lahjoittaneiden nimistä muodostui Tallinkin Megastar-laivalle digitaalinen teos, joka on esillä laivalla vuoden loppuun asti.
Keräyksen tuotoilla rahoitetaan tutkimusprojekteja, joiden avulla parannetaan norppakannan kokoarvion luotettavuutta ja tehostetaan norpan suojelua.
WWF edistää yhdessä Metsähallituksen kanssa hanketta, jolla pyritään itämerennorppien tunnistamiseen valokuvista. Itämerennorpan, kuten myös saimaannorpan, turkin kuviot ovat yksilöllisiä ja niitä voidaan käyttää sormenjälkien tapaan yksilöiden tunnistamiseen.
Valokuvatunnistuksella saatua tietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi norppakannan koon arvioinnissa ja yksilöiden elämänkaaren ja liikkuvuuden selvittämisessä. Itä-Suomen yliopiston tutkijat ovat jo tunnistaneet joitakin yksilöitä valokuvista.
Tunnistamiseen käytetään myös riistakameroita, ja WWF käyttää Tallinkin kampanjaan osallistuneilta saamiaan varoja myös riistakameroiden hankintaan ja asentamiseen maastoon. Tavoitteena on selvittää, onko itämerennorpan erittäin harvalukuinen Saaristomeren kanta yhteydessä muihin Itämeren runsaslukuisempiin norppakantoihin.
Tukijoiden varoin saatiin tänä keväänä valmiiksi WWF:n tieteellinen raportti, joka kokoaa yhteen kaikki eteläisten itämerennorppakantojen tiedot.
Lue raportti ”The Baltic Ringed Seal – An Arctic Seal in European Waters” täältä: wwf.fi/mediabank/9825.pdf