Tiikerinsuojelija Smriti Dahal yllättyi uransa alussa: ”Ymmärsin, että luonnonsuojelussa on kyse myös ihmisistä”

WWF:n tiikeriohjelman Smriti Dahalin työ on kysyä ja keskustella, sillä luonnonsuojelu vaatii taakseen paikallisten ihmisten tuen. Nyt kun tiikereiden määrä on saatu kasvuun Nepalissa, vuoropuhelua tarvitaan entistä enemmän.

Smriti Dahal kasvoi Nepalin jättimäisessä pääkaupungissa Katmandussa, mutta pääsi jo lapsena kosketuksiin kotimaansa ainutlaatuiseen luontoon. Vuorilla ja metsissä vietetty aika innostivat Dahalia luonnonsuojelutyöhön.

”Urani alussa oletin työskenteleväni kasvien ja eläinten parissa. Pian ymmärsin, että luonnonsuojelussa on kyse myös ihmisistä”, Dahal sanoo.

Erityisen vaikutuksen häneen ovat tehneet paikallisyhteisöt ja alkuperäiskansat, joille elämä harmoniassa luonnon kanssa on ollut arkea tuhansia vuosia. Dahal on työskennellyt paikallisten kanssa muun muassa Banken kansallispuistossa, missä tiikerikanta on kasvanut roimasti – neljästä yksilöstä 21 tiikeriin vain kuudessa vuodessa.

”Saavutus on  mahdollinen vain jatkuvan yhteistyön ansiosta. Samalla on otettava huomioon, miten lajimäärän kasvu vaikuttaa ihmisiin. Jos koti sijaitsee lähellä tiikerien reviiriä, suojelusaavutus voi merkitä vaaraa”, Dahal sanoo.

Banken liepeillä elävät eivät ole ainoita, joiden on opeteltava rinnakkaiseloa tiikerien kanssa. Heinäkuussa Nepal kertoi lähes kolminkertaistaneensa tiikerien määrän viimeisten 12 vuoden aikana. Maassa elää arviolta 355 tiikeriä.

Nyt jos koskaan tarvitaan Dahalia kysymyksineen. Miten tiikerien määrän kasvu heijastuu yhteisöön? Haluaako yhteisö roolin tiikerinsuojelussa? Millaisen? Mitä tarpeita yhteisöllä on?

“Bankessa paikalliset kertoivat esimerkiksi siitä, miten rajoitukset kulkea kansallispuiston alueella ja kerätä sieltä puuta vaikuttavat elämään.”

Luonnonsuojelijan tulisi Dahalin mukaan kiinnittää ekologian lisäksi aina huomiota sosiaalisiin kysymyksiin. Kun molemmat ovat hallussa, voidaan esimerkiksi helpottaa tiikerien kulkemista alueelta toiselle mutta myös varmistaa turvallinen koulumatka lapsille. Paikallisten huomioiminen onkin WWF:n luonnonsuojelutyön ytimessä.

”Meillä on yhä valtavasti opittavaa paikallisyhteisöiltä siitä, miten luonto ja ihmiset voivat elää tasapainossa.”

Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.

Tilaa uutiskirje

Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.