Neljä vuo­si­kym­men­tä lei­ri­keit­tiös­sä

”Päädyin leirikeittiöön sattumalta 1986, kun soitin WWF:lle ja kysyin kesätöistä. Kysymykseen osaanko tehdä ruokaa vastasin reippaasti kyllä – vaikka en ollut aivan varma, mihin olin lupautunut. Neljänkymmenen vuoden ajan olen nähnyt läheltä, miten suomalainen ruokakulttuuri on muuttunut. 

Ensimmäisillä talkooleireillä kasvissyöjät olivat yksittäisiä, ja osa heistä oli aika tiukkapipoja. Nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen. Leirille ilmoittaudutaan usein merkinnällä ’kasvisruokaa jos mahdollista’, ja puolet osallistujista syö lihatonta. Vegaanisen ruuan tekeminenkin on helpottunut huimasti: kotimaiset juustonkorvikkeet ja kasviproteiinit ovat nykyään arkipäivää, kun ennen piti keksiä kaikki itse. Iltapaloilla odotan kiinnostuneena, huomaavatko leiriläiset tarjoiltavan vuohenjuuston olevan vegaanista. 

Ruuanlaiton ohella tärkeintä ovat olleet ihmiset. Aikuisena tutustuu uusiin ihmisiin harvoin muuten kuin työpaikalla. Leirillä asutaan viikko samassa tuvassa, syödään yhdessä ja tehdään töitä rinnakkain eri-ikäisten ja eri elämänalueilta tulevien ihmisten kanssa. Yhteisöllisyys saa palaamaan keittiöön kesästä toiseen. Ja se, että tietää tekevänsä työtä suomalaisen luonnon ja monimuotoisuuden hyväksi, antaa tälle kaikelle pohjan. 

Luonto on tullut tärkeäksi myös keittiön ulkopuolella: olen viime vuosina opiskellut lisää luonnosta ja valmistunut luonto-ohjaajaksi. 

Tulevaisuudesta en lupaa mitään, mutta niin kauan kun virtaa riittää ja jalat kantaa keittiössä, minut vielä joltain leiriltä tavoittaa.