Kumpi on pelottavampi, klovni vai ilmastonmuutos?

Amerikkalaisista 42 prosenttia sanoo tutkimuksessa pelkäävänsä klovneja. 32 prosenttia pelkää ilmastonmuutosta.

Itse asiassa ilmastonmuutos sijoittuu yllättävän huonosti lähes kaikissa tutkimuksissa, joissa ihmiset listaavat huoliaan. Sen edelle nousevat sekä arkiset uhkat (työttömyys, lasten pärjääminen) että melko epätodennäköiset väkivallanteot (terrori-iskun uhriksi joutuminen, pahan klovnin hyökkäys).

Meillä on ison, fiksun nisäkkään psyyke. Se on kehittynyt maailmassa, jossa ihmisen oli torjuttava petojen hyökkäyksiä, kylmää ja nälkää: hyvin suoraviivaisia ja välittömiä huolia, tavallaan aika samanlaisia kuin ne asiat, joita nykyään pelkäämme.

Operoimme saman mallisilla aivoilla kuin esi-isämme aikoinaan. Vaikuttaa siltä, että niillä on vaikea tunnistaa ilmastonmuutosta todelliseksi vaaraksi.

Ilmastojournalismi on Suomessakin melko heikolla tolalla.

Tänä syksynä on puhuttu Siperian lämpenevältä tundralta paljastuvista 1940-luvulla kuolleiden porojen ruhoista, joiden pelätään sulaessaan levittävän pernaruttoa.

Kuulostaa kerrassaan ikävältä. Ilmastonmuutoksesta kirjoittavasta toimittajasta tällainen tapaus voi kuitenkin tuntua lottovoitolta. Se esittelee ilmastonmuutoksen sellaisena välittömänä vaarana, jota me ihmiset osaamme pelätä.

Suurten, hitaiden ympäristömuutosten käsittely journalismin keinoin on nimittäin hyvin vaikeaa. Ilmastonmuutosta kutsutaan toistuvasti ”aikamme suurimmaksi uutiseksi”, mutta itse asiassa se hyvin harvoin tuottaa kunnon uutisia. Siksi ilmastojournalismi on Suomessakin melko heikolla tolalla.

Median perinteiset uutiskriteerit sopivat hyvin äkillisten ja selkeiden tapahtumien tarkasteluun. Hyvän uutisen saa esimerkiksi sodasta, onnettomuudesta tai poliittisesta päätöksestä. Ilmastonmuutos etenee hiipien tuottamatta juurikaan uutismaisia käännekohtia tai meheviä tarinoita. Sellaisella aiheella ei myydä lehtitilauksia tai mainostilaa.

Ilmastojournalismi on verrattain uusi journalismin laji, joka on koko olemassaoloaikansa yrittänyt vakuuttaa yleisöä uhkakuvan pelottavuudesta. Se ei tunnu onnistuvan kovin hyvin – siitähän syytin kolumnin alussa esi-isiltämme perittyjä aivoja.

Mutta kuka on edes sanonut, että ihmisten on pelättävä ilmastonmuutosta esimerkiksi enemmän kuin tappajaklovneja? Kysymyshän voi olla aivan väärä. Kun muutos on joka tapauksessa käynnissä, olisi pelkäämisen sijaan jo kenties syytä opetella elämään sen kanssa.

Opetan nykypestissäni seuraavaa toimittajasukupolvea. Heidän työuransa aikana ilmastonmuutos todennäköisesti muuttaa ympäristöämme ja yhteiskuntaamme vaikeasti ennakoitavilla tavoilla. Tulevana murrosaikana journalismilla on paljon tekemistä valistuneen demokratian ylläpitäjänä, ja siksi toivon, että ilmastojournalismi ehtii nopeasti selvitä lastentaudeistaan.

Ja kävi ilmastolle mitä kävi, ihmiset luultavasti aina pelkäävät tappajaklovneja kaikkein eniten.

Teksti: Hanna Nikkanen