Suojellaan talvemme

Ilmastonmuutos on vakava uhka eläimille. Se sulattaa saimaannorpan pesäkinokset, tuhoaa kilpikonnien pesimäalueita ja vaikeuttaa pandojen ravinnonhankintaa.
Ilmastonmuutos on vakava uhka myös ihmisille. Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n syyskuussa julkaisema erikoisraportti varoittaa mannerjäätiköiden sulamisen nostavan merenpintaa. Nousu on 2,5 kertaa nopeampaa kuin se oli viime vuosisadalla. Jo nyt ihmiset kärsivät vakavista tulvista Bangladeshissa, vetäytyvät kohti sisämaata Fidzillä ja yrittävät pitää laineet poissa Miamin kaduilta.

Edellä luetellut uhkat ovat konkreettisia ja pelottavia. Liki yhtä pelottavaa on, että ilmastonmuutos uhkaa viedä meiltä myös jotain aineetonta, jotain hyvin suomalaista.

Kerromme tässä lehdessä, kuinka Suomessa talvet ovat jo nyt siirtyneet 300 kilometriä pohjoiseen. Se tarkoittaa, että Lahden seudun 1980-luvun talvet vastaavat 2020-luvun Joensuun talvia. On vaikea kuvitella suomalaisuutta ilman pipolätkää luonnonjäällä, ilman pulkkamäessä koettua pakkaspäivän riemua, ilman narskuvaa lunta kenkiemme alla.

Meillä ei kuitenkaan ole varaa vaipua toivottomuuteen. Vaikka peruuttamatonta tuhoa on jo tapahtunut, voimme vielä vaikuttaa tulevien muutosten voimakkuuteen. Meillä on kymmenen vuotta aikaa puolittaa globaalit kasvihuonekaasupäästöt, ja fossiilisista polttoaineista luopuminen on ainoa tie eteenpäin. Tarvitsemme ennen kaikkea vaikuttavia poliittisia päätöksiä ja yritysvastuuta, mutta jokainen meistä voi vaikuttaa myös omalla kulutuskäyttäytymisellään.

Tule mukaan suojelemaan talvemme.

Liisa Rohweder
pääsihteeri, WWF Suomi