Ympäristövaikuttamisen nuori konkari

Fanny Aapio, 25, vetää Helsingissä WWF Nuorten ryhmää, joka edistää kestävää ruuankulutusta ja -tuotantoa.

”En ole ollut lapsesta saakka kiinnostunut ympäristöasioista. Perheestänikin löytyy ihan muiden alojen asiantuntijoita. Vasta lukiossa tai ammattikorkeakoulussa eksyin lounaslinjastolla kasvisruuan kohdalle. Kokeilin kasvissyöntiä varmaankin läpällä”, Fanny Aapio sanoo.

Aluksi Aapio oppi ruuan ympäristövaikutuksista kavereiltaan ja tutuiltaan. Nyt vuosia myöhemmin hän tekee gradua lukiolaisten tietämyksestä ruuan ympäristö- ja terveysvaikutuksista. Aapion opinnot yliopistolla keskittyvät ilmastonmuutokseen ja kestävään kuluttamiseen.

Aapio on ollut mukana WWF Nuorissa vuodesta 2016. Tuolloin entinen kesätyökaveri suositteli häntä hakemaan ryhmään, jonka jäsenet ovat viestineet ympäristöystävällisistä ruokavalinnoista erityisesti nuorille. Jatkossa ryhmän toiminta tulee Aapion mukaan keskittymään enemmän poliittiseen vaikuttamiseen.

”Tämä on ollut minun tapani vaikuttaa yhteiskuntaan. Käyn myös mielenosoituksissa. Nyt niissä näkee jo pieniä lapsia pitämässä puheita. Kun he vaativat aikuisilta tekoja, ymmärrän, että sanat on suunnattu myös minulle. Vaikka heidän ei pitäisi joutua osoittamaan mieltään, olen heidän puolellaan ja kannustan.”

”Monet ympäristöasiat ovat huonosti, mutta teen kaikkeni. Sen takia minua ei ahdista, vaan olen itse asiassa todella toiveikas. Ymmärrän kuitenkin, jos muita ahdistaa. Toimiminen ja asioihin vaikuttaminen eivät välttämättä auta kaikkia samalla tavalla kuin minua, mutta kannattaa kokeilla.”